United States or Mozambique ? Vote for the TOP Country of the Week !
Huoneet olivat yksinkertaisia, vanhanaikuisilla huonekaluilla varustettuja. Mutta tavallista suurempi järjestys ja siisteys vallitsi niissä. Kaikkialla oli kodikasta, kodin rauhallisuus ja lämpimyys huokui sieltä vastaan. Isäntä oli jo vanha mies ja vanhan-aikuinen tavoiltaankin.
Mutta sitten hän tuli takaisin, levitti valkoisen, kaikkein hienoimman pöytäliinansa kiikkulaudan eteen asetetulle pöydälle ja toi siihen hänen aamukahvinsa. Kuinka se oli kodikasta ja kuinka se samalla oli kuin jonkinlainen salaperäinen, harvinainen juhla!
Ainoastaan alussa vaan on näin pahaa; vähitellen vetäydyn yhä enemmän heidän seurastaan ja sitte vietämme jälleen hiljaista, kodikasta ja säästäväistä elämää kuten ennenkin. Luota siihen! Muistelkaamme sitte Edwardiakin ja auttakaamme kaikki hänen tulevaisuutensa suhteen, niin ett'ei sinun tarvitse olla huolissasi sentähden!" Mitä rouva raukka siihen enää voi?
Ja illallispöydän hän järjestäisi niin hienosti ja samalla yksinkertaisesti sekä ruoan että tarjoilun puolesta ei mikään viittaisi siihen, että hän tahtoi näyttää uutta kotiaan tai muuten kerskailla. Kaiken olisi oltava vain niin kovin kodikasta ja jokapäiväistä.
Mutta kuitenkin: hän kantoi sydämmessään syvää, voittamatonta kaunaa tätä kodikasta sivistystä vastaan, jota hänellä itsellään ei ollut, ja hän oli aina tuntenut itsensä araksi, masentuneeksi, tuskastuttavan nöyryytetyksi Kornelian läsnäollessa. Tämä arkuuden tunne valtasi hänet taas, mutta siinä ei ollut enää mitään katkeruutta. Hän oli hänelle niin kiitollinen, mutta pelkäsi samalla.
Eeron käsi tapaili hätäisesti lakanaa, joka äkkiä työnnettiin suuhun. Huoneessa ei senjälkeen kuulunut henkäystäkään, mutta kädelle, joka kovasti puristi suuta tukkivaa lakanaa, putosi polttavan kuuma kyynel. Pitkin pitäjää ihailtiin tohtorin talon hauskaa, kodikasta keittiötä ja sen paistavaa puhtautta; mutta vielä enemmän ihailtiin tohtorintalon Elinaa. Elinalla oli oma historiansa.
Ovi avautui yläkerroksessa ja yönuttuun puettu olento pujahti näkyviin. Rouva Krabbe katsahti sinne. »Minä tulen heti, Krabbe» hän huusi kiirehtien pois. Oli rattoisaa istua illallisen jälkeen, kun nuo uudet halot palaa räiskyivät uunissa ja lamppu hienoine paperivarjostimineen levitti kodikasta valoaan ja Alette oli polvillaan uunin edessä lisäten, tulen virikkeeksi, pesään lastuja ja päreitä.
Kaikki olivat sieviä, ja Miss Carolina oli erittäin kaunis; mutta Sofian kirkkaissa katseissa oli jotakin armasta, iloista ja kodikasta, joka voitti tämän kaiken ja vakuutti minulle, että ystäväni oli valinnut hyvin.
"Niin, häneltä varmaankin tulee jotakin ylhäistä... Voit kyllä käsittää, kuinka erinomaisen hauskaa ja kodikasta meillä on, kun joskus iltaisin olemme yksin kotona ja minä luen ääneen tädille." Rouvan suuri, sinisen täplikäs huntu kohoutui, pöytäveitsi kädessä ojensi hän lautasen tyhjänä takaisin.
Kursailematta hän heittäytyi leposohvalle, ja venyessään sohvan nahkapäällyksellä katseli hän ihmetellen kodikasta huonetta, joka hänestä arvatenkin näytti äärimäisen ylellisyyden eduskuvalta. »Asuthan täällä kuten lumottu prinssi paratiisissa», huusi hän. »Kelpaahan sitä, kun on syntynyt aatelispoikana, jota vastoin meikäläinen äh, palttua !»