United States or Suriname ? Vote for the TOP Country of the Week !
'Tiedätkös, Knuutti, sanoi hän; 'me panemme tämän lapsen Marian lapsen sijaan; kun me myömme tämän kalliin kappaleen, niin voimmehan kohdella lasta koreasti ja kasvattaa häntä kurituksessa ja Herran nuhteessa. "Kulta ja kiiltävät jalokivet sokaisivat minun silmäni, ja minä viittaisin hänelle hiljaisesti: niin."
"Ijankaikkisessa liekissä heräämisen sijaan heräsin minä vaimoni vieressä. Hän oli tullut paikalle heti kun olin hirttänyt itseni ja katkaisnut nuoran." "'Knuutti, sanoi hän, irvistellen jonkunlaisella ystävällisyydellä, 'sinä siis tahdot antaa kuolemattoman sielusi perkeleelle? Jos se on synti, jonka tehnyt olet, niin voipihan se tulla katumuksella ja parannuksella sovitetuksi.
Sinun sielusi on heti kuolemasi jälkeen saava sijansa karitsan istuimen juuressa." "Amen!" sanoi Knuutti juhlallisesti ja auttoi Akselinpoikaa ja Petteriä, joka oli valmistanut itseänsä ruo'alla ja juomalla pukeumisessa.
Eivät ole, mutta Antti aikoo ensi syksynä mennä. Menevätkö Knuutti ja Villekin? Eivät, he lukevat vielä kotona. Kenen johdolla? Setä Jaakon. Kuka hän on? Setä Jaakko se on. Missä on setä Jaakko? Valamossa se aina on kesällä. Laatokanko? Ei Laatokan, vaan Korpijärven. Onko sielläkin Valamo? Mitä hän siellä tekee? Ka, kalaa pyytää? Eikö voisi täällä pyytää?
"Mutta Teidän on saatava tieto, mikä minut saatti ajattelemaan, kokea pelastaa Teitä jo ennen Teidän tänne tuomista, vaikka se on itsellenikin selittämätön arvoitus. Noin tuntia ennen, kuu Teidät tänne tuotiin, tuli kasvatus-isäni, vanha Knuutti tänne luostariin, tuoden korin hedelmiä abbotille.
Nouse ylös, onneton," jatkoi hän ystävällisesti, "ja lopeta kertomuksesi. Se ei voi sisältää enää mitään hirmuisempaa minulle, kuin mitä jo tiedän, ja mitä olen murehtinut neljätoista pitkää vuotta. Jatka!" Pitkän vaiti-olon perästä, jonka kestäessä Knuutti koki koota ajatuksiansa ja hillitä niitä erilaisia mielenliikutuksia, jotka vaihettelivat hänen sielussaan, jatkoi hän näin: "Jalo herra!
"Sen teen, herra," vakuutti Knuutti, laskien kätensä vanhalle uskolliselle sydämellensä, "jos vaan Herra suo minulle armonsa siihen. Ja nyt voikaa hyvin! Jumalan pyhät enkelit johdattakoot teitä matkallanne!" Akselinpoika ja Petter nousivat vaunuun. Se vieryi pois ja Knuutti tuijotti suruisesti sen perään, kunnes se katosi yön pimeyteen.
Hänellä oli mitä lähimmäisin tunne heihin kaikkiin. Tuo tuolla kauempana, joka istui säkillä ja löi rumpua polvellaan sekä polki tahtia jalallaan, oli Knuutti Viulunsoittaja, pieni ja raihnainen, pienine punasine silmineen.
"Lakkaa!" huusi Akselinpoika ja kätki kasvojansa käsillään, väristen hänen onnettomuutensa kauheasta selityksestä. "Taikka tiedätkös Knuutti?" jatkoi vaimo miehellensä joka ei virkkanut yhtään sanaa, "me annamme herralle sen kurjan raukan, joka makaa tuolla nurkassa, koska hän on niin suuri lasten ystävä." Samassa nosti hän heikon lapsen käärittynä hajallisiin ryysyihin, käsivarrellensa.
"Mistä tulee tämä kulta?" kysyi Akselinpoika kummastuen, ja heitti Knuuttiin epäilevän silmäyksen. "Rahat ovat omianne, jalo herra," sanoi Knuutti. "Ne ovat Petterin 10-vuotinen ruokaraha. Vaimoni ahneus ei koskaan sallinut niitä käytettää, ja Petter on kasvanut nälässä ja kurjuudessa.