United States or Libya ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän on matkustanut!" huusi Klairon raivossansa. "Pakenee minua ja matkustaa hänen kanssansa! Mutta ei, ei! Tämä kaikki on erehdystä. Se on mahdotonta, että hän matkustaa ottamatta jää-hyväisiä minulta. Hän on vielä kotona. Minä tahdon ja minun pitää saada nähdä hänet!" Hän syöksyi ovelle ja huusi kovalla äänellä hovi-mestaria.
"Kuulkaa, Klairon, ja kaikki, te hyvät herrat, kuulkaa! Minä en ole enään köyhä Dubois, herra Lemoine'n kirjuri; minä voin ilmoittaa oikean nimeni, sillä minä en tarvitse enään elättää itseäni kätteni töillä. Sitten kolme viikkoa olen minä rikas, kenestäkään riippumaton mies.
Varovaisesti nostivat palvelijat hänet ylös käsivarsillensa ja kantoivat hänet ulos. Klairon katseli ylpeällä katseella matkuetta. Ei jälkeäkään säälistä ja armahtavaisuudesta näkynyt hänen kauniilla kasvoillansa. "Kaunein kaikista kaunokaisista!" kuiskasi prinssi hänelle. "Minä rupean pelkäämään teitä.
"Te olette jaloin, jalomielisin kaikista kuninkaista; ja rajaton, kuin teidän hyvyytenne, on myöskin minun kiitollisuuteni oleva!" Kuninkaalla oli oikeus: hän oli pelastanut ihmis-hengen. Klairon olisi kuollut häpeästä, surusta ja vihasta, jos hänen olisi pitänyt peräytyä metelin edestä. Hän vannoi itseksensä, sitä ei tekevänsä.
"Minä sanon, että hän rakastaa mainetta ja kunniaa samoin, kuin minäkin niitä rakastan, ja samoin, kuin kaikki muutkin ylevät sielut niitä rakastavat; sillä maine on, kuten Tacitus sanoo 'viisasten himo. Ja Klairon on viisas, vaikka onkin vasta kolme-kolmatta. Nyt, Klairon, minun taiteen-jumalattareni, minun viisauden-kukkaiseni, nyt minäkin puhun teille. Minä olen kuullut prinssin tunnustuksen, on siis kohtuullista, että hänkin kuulee minun tunnustukseni. Minäkin rakastan ja jumaloitsen teitä, Klairon! Niin, niin!
He rupesivat vihaamaan toisiaan ja tuntemaan vasta-hakoisuutta toistensa läheisyydestä; ja ilo ja iloinen ivailu haihtuivat peräti." "Silloin päätin minä," jatkoi Klairon, "tehdä pikaisen lopun tästä ikävästä tilasta, ja kutsuin sen tähden nuoret herrat omaan huoneeseeni.
Hän sanoi vain: minä tahdon sen, kun minulle on tuleva; minä tahdon suurimmassa kaupungissa, kuuluisassa kaupungissa, Parisissa olla ensimmäisnä." "Runoilija, te arvasitte oikein, niin minä sanoin itselleni," jatkoi Klairon säkenöivin silmin.
"Se on totta, hän voi tehdä sen," jupisi Klairon. "Ja sen hän tekeekin, jos hänellä on jotain pahaa mielessä minua vastaan. Minä menen itse. Itse annan minä hänelle nämät kamsut, ja ollakseni vakaa siitä, että hän tietää kirjeen sisällön, niin luen sen itse hänelle." "Teidän armonne, joutukaa! Vaunut tulevat jo linnan pihaan." "Joutuin siis, joutuin!" huusi Klairon kovalla äänellä.
Käykööt vihollisenne kimppuunne, niin ystävänne suojelevat teitä. Hyvästi, Klairon; mutta hetkeksi vain! Minä en jätä Parisia ennen, kuin te olette pelastettu vihollisistanne." "Ah!" huusi Klairon ja katseli ilosta loistavin silmin hänen jälkeensä. "Minä voitan tarkoitukseni. Minusta tulee Ausbach'in maa-kreivitär!" Ehtoolla.
Ja kaikki nämät herttuat ja prinssit, nämät markkiisit ja maaherrat, nämät kreivit ja paroonit, kaikki nämät Ranskan korkeimman vanhan aatelin herrat kiirehtivät nyt syöksemällä näyttelijätär Klairon'in tykö, saadaksensa häneltä katseen, sanan ja herättää hänen huomiotansa ja tarkkaavaisuuttansa tällä hetkellä. Mutta tänä päivänä ei Klairon näyttänyt havaitsevan, eikä huomaavan ketään.