United States or Uruguay ? Vote for the TOP Country of the Week !
"No, niin, ihanimpani," vastasi prinssi, "kyllähän se kysymys voipikin olla vain ivaa; sillä te tiedätte, että minä olen jo nainut, ja että minulla on jo puoliso." "Vai niin; Teidän Korkeutenne muistaa sen toki vihdoinkin," sanoi Klairon ja kohotteli olkapäitänsä.
"Hän nimitti itseään aina näihin saakka Dubois'iksi," sanoi Klairon hiljaa, "mutta nyt on hän ottanut oikean nimensä, kreivi S:t Audème ja asuu S:t Honorè-kadulla, n:o 103." "Tunnin perästä olen minä jälleen täällä ja toimitan tutkimuksen murhaajan kanssa teidän itse läsnä ollessanne," sanoi de Marville, viittasi apulaisillensa ja jätti heidän kanssansa huoneen.
Hippolyte Klairon ei ollut vielä noussut ylös, hän ei ollut vielä alentanut itseänsä niin, että olisi sädehtivänä aamu-tähtenä näyttäytynyt odottaville ihantelijoillensa. Hän viipyi vielä kapinetissaan ylähällä, jonne kaikkein herrain kaipaavat katseet kohousivat sädehtien sen suljettua ovea kohden. Viimein avautuivat suljetut portit, ja yleinen iloinen liike syntyi herrain kesken.
"Mutta ennen, kuin minä lähden sinne, pitää maa-kreivin sallimaan minun tehdä joku kysymys, johon toivon myös vastausta." "Kysykää, Klairon!" "Onko kuningas ehdottomasti armahtanut minua? Eikö hän ole yhdistänyt mitään ehtoja irti-laskemiseeni?" "Kyllä Klairon!
"Minä hyljään hohto-kivet, mutta iloitsen teidän kuvallenne", sanoi Klairon loistavalla hymyllä. "Mitä minä hohto-kivistä huolin? Niitä minulla on enemmän, kuin tarpeeksi; sillä paljon on herroja, jotka ovat niin lempimielisiä, että he suosivat Klairon'ia, ja jotka luulevat hohto-kivillä voivansa ostaa hänen rakkauttansa.
"Ah, sitä jalo-mielisyyttä! Se oli ylevästi, se oli jalosti tehty!" rähisivät herrat. "Klairon ainoasti voipi sellaista jalo-mielisyyttä osoittaa." "Niin, ainoasti Klairon voipi sellaista jalo-mielisyyttä osoittaa," kertoi nuorukainen, ja kiinnitti suuret, säkenöivät silmänsä Klairon'iin. "Mutta minä en pyydä Klairon'in jalo-mielisyyttä, vaan minä pyydän hänen rakkauttansa.
"Se on tosi," sanoi prinssi nauraen. "Klairon on aina ihmeellinen; silloinkin, koska emme häntä käsitä. Minä lasken miljonia hänen jalkoihinsa, ja hän ei ota niitä." "Ei; hän ei ota niitä," huusi Klairon hehkuen kiukusta. "Mitä minä huolin teidän miljonistanne; minä olen itse rikas.
Minä reväisen siveyden-naamarin kasvoiltasi, ja huudan kaikille näille sinun jumaloitsijoilles, että minulla on oikeus sinuun, että sinä jo kaksi vuotta olet ollut minun henttuni, että sinä " "Antti, Jaakko!" huusi Klairon kimakalla, käskevällä äänellä. "Tulkaa tänne! Viekää tuo herra ulos! Hän on minulle vastuksellinen." Kreivi S:t Audème huudahti ja kuolon kalveus kattoi hänen kasvonsa.
Kaikki arvokkaimmat, rikkaimmat, taitavimmat ja nerokkaimmat herrat olivatkin Klairon'in jumaloitsijoita. Oliko siis ihme, että he tänä voiton iltana kiirehtivät kantamaan uhriansa jumalattarensa jalkoihin? Loistavin kasvoin ja kuningattaren itsensä-alentavaisuudella otti Klairon vastaan heidän jumaloitsemisensa.
Sano, että sinä vielä rakastat minua; sano, että tahdot tulla puolisokseni, ja että kaikki on taas hyvin, ja että minä olen onnellisin kaikista kuolevaisista, sillä Klairon on jälleen minun, on omani ijankaikkisesti!" "Klairon ei ole koskaan teidän," huusi Klairon, nousi ylös ylpeänä ja ojensi kätensä kopeasti hänelle. "Klairon on ainoasti omansa ja maineen.