United States or Mongolia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Klairon oli itsellensä ottanut kaikista kauneimman näistä vieras-huoneista; olipa vielä kuvernöörin keittäjältä tilannut erinomaisen ehtoollisen kolmelle hengelle ja kutsunut molemmat ystävänsä, jotka asuivat yhdessä Klairon'in huoneen vieressä kanssansa ruualle.
Mutta minä sanon teille totuuden: Klairon'in sydän on itse-pintainen kappale, ja että te sen ymmärtäisitte, niin kerron minä teille nyt minun muistoni: "Kolme vuotta taka-perin oli Klairon vielä köyhä, tuntematon näyttelijätär, ja vaelsi kaupungista kaupunkiin, työllä ja tuskalla kokoillen maa-seuduilla itsellensä joitakuita lakastuneita laakerin-lehtiä, joita ylpeässä ja komeassa Parisissa ei oltu hänelle suotu.
Kun hän näki Klairon'in hitaasti aukasevan taas silmänsä ja jälleen kohottavan päätänsä, lähestyi hän häntä ja uskalsi laskea joitakuita kulta-rahoja hänen viereensä pöydälle. "Sallitteko", sanoi hän hiljaa ja kainosti, "että annan ministerin nimessä nämät kulta-rahat ensi hätään teille?" Klairon nyökkäsi arvollisesti.
"Joutukaa pian takaisin", sanoi Klairon heikolla äänellä. "Joutukaa, ett'ei historia kerran kertoisi, että Ranska jätti Klairon'in nälkään kuolemaan! Senay, seuraa herraa ulos portaille!" Vanha subretti nousi hitaasti ja huokaillen polviltansa ja hoiperteli ovea kohden ja antoi Menneval'ille merkin, seurata itseänsä.
"Ja minä," sanoi Voltaire, ja kävi istumaan erääseen nojatuoliin, "minä iloitsen Klairon'in muistosta; sillä jospa hän haavoittaakin sydäntäni, niin virkistää hän kuitenkin sieluni voimia; ja siinä, missä rakastelija häviää, voittaapi runoilija." "No niin!" huusi prinssi maltitonna. "Kertokaa nyt siis meille teidän muistelmanne!" "Minun muistelmani," sanoi Klairon miettien.
"Kallis herrani!" kuiskasi markisinna. "Minä pyydän armoa. Ettekö te nä'e, että katsojat ainoasti sen tähden tahtovat kukistaa Klairon'in ja Voltaire'n kappaleen, että he tietävät minun tuottaneen Voltaire'n takaisin Ranskaan ja suojelevan Klairon'ia? Kallis herrani, armoa! Pelastakaa kappale, pelastakaa Klairon! Katsokaa vain, millä ylevällä arvollisuudella Klairon seisoopi.
"Siinä on kylliksi, tekemään minua onnellisimmaksi kaikista ihmisistä", sanoi kreivi ja painoi Klairon'in molemmat kädet huulillensa. "Ja nyt, Klairon! Tulkaa! Vaununi odottavat porrasten edessä." "Mihinkä ne vievät minua?" kysyi Klairon. "Ensinnäkin omaan kotihinne", vastasi kreivi naurahtaen.
Sill'aikaa kun toiset, avuksi huudetun kamari-rouvan avulla, kantoivat vielä yhä tunnottoman Klairon'in sohvalle ja toiset puuhailivat nuoren herran kanssa, joka vähitellen rupesi tointumaan, kiirehti markiisi Seignak, läheisen sukulaisensa, polisi-luutnantin de Marville'n tykö, noutamaan häntä omilla vaunuillansa, tutkimaan kauheata rikosta.
Kaikki itämaiset sadut tahdon minä tehdä tähtenne tosi-tapauksiksi, ja se, mitä Abdallah uneksui Semiramiksen taikamaisista puutarhoista, se on oleva todellista minun Semiramikseni, Klairon'in suhteen. Te olette jo tänä päivänä armahtanut minua äärettömästi: te olette armossanne pukeutuneet siihen aamu-pukuun, jonka minä teille tänä aamuna lähetin..." "Mitä?
Kreivi meni jalkaisin ravintolaan ja matkusti sieltä neidin kanssa, neidin vaunuissa." Klairon ei vastannut mitään. Hän seisoi suorana ja ylpeänä, pudistaen molemmin käsin sen noja-tuolin selkä-lautaa, jonka vieressä hän seisoi, posket kuolon-kalpeoina, huulet värisevinä ja katse jäykkänä ja kylmänä. Hovi-mestaria rupesi kauhistamaan Klairon'in läheisyys.