United States or South Sudan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Juokse heti Annette katsomaan mitä on tapahtunut, mutta tule heti paikalla takaisin kertomaan minulle raukalle, jonka Herramme on kurittanut kivulla ja tuskalla, no mene toki sen vetelys!»
Kosk' oli tuomio luettu, Väärä neuvo vahvistettu, Pahoin päätetty asia, Sattuvat sotaurohot Ilon kanssa Jesuksehen, Ilon vaikka ilkeimmän; Poijes kaapun purppuraisen Kiskoit, ruumihin kivulla, Antan oman pukunsa. Kohta ulvos kiiruhusti Kuljettavat kuolettaansa, Surmatansa surkeasti, Ristin päällä piinatansa. Itse kantoi kuolemansa, Vaipui ruumis ristin alla, Notkistuit pyhimmät polvet.
HERTTUATAR. Vai kiire? Minä sua, Herra tietköön, Kivulla, hengentuskall' odottelin. RICHARD. Ja enkö teille vihdoin hoivaa tuonut? HERTTUATAR. Et, kautta pyhän ristin! Maalle tullen Sa heti maan teit helvetiksi mullen.
Elisabet piti itsensä lujasti kiini sen ankkurissa; hän rukoili Jumalaa ja kaikkia pyhiä varjelemaan sen lapsen henkeä, jonka hän äsken oli kivulla synnyttänyt; hänen kyyneleidensä lähde avautui jälleen, hän toivoi ihmetyötä, joka pelastaisi hänen lemmikkinsä ja vaipui tässä toivossa voimatonna pään-alaiselleen, jossa keveä uni ummisti hänen silmänsä.
Suurella sydämen kivulla havaitsi Jaakko, kuinka kasvatuksessa juurtuneet helmasynnit ovat vaikeat vieroittaa ja kuinka ne uusissa muodoissa, uusilla keinoilla ja uusilla voimilla ryntäävät esille ja uusilla pauloilla kietovat lankeemukseen.
Mutta näin haukkuessaan minua konnaksi, roistoksi ja orjaksi, hän tekee juuri yhtä viisaasti kuin jos huviksensa tukistaisi sitä, jonka kynnet ovat kiinni hänen sydänjuurissaan. Jokaisen hänen soimauksensa minä voin kohta kostaa ruumiin kivulla tai sydämen tuskalla, eikä hih, hii! meillä ole koskaan pitkiä maksamattomia rätinkejä välillämme siinä suhteessa, se tulee tunnustaa".
Jospa olisin minäkin voinut kylmentyä häntä kohtaan samalla tavalla! Mutta minä en voinut. Tällä hetkellä rakastin häntä hellemmästi kuin milloinkaan ennen, rakastin kivulla, surulla, toivottomuudella senlaisella, joka tympistytti mielen kaikelle muulle, mitä maailmassa löytyi. Vielä kerran painoin korvaani oveen. Luulin kuulleeni liikahdusta, kenties hän sittenkin valvoi?
Hän oli kivulla synnyttänyt lapsensa painaakseen sitä sitten rintaansa vasten, uutta lempeää asuinpaikkaa vasten, jossa oli lämpöä ja ruokaa. Ei mikään ole sen luonnollisempaa ja välttämättömämpää. Molempain heidän kauneutensa ja terveytensä tähden antoi hän ravintoa annettuaan ensin hengen.