United States or Qatar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja kun kirjailijat tahtovat kuvata surua, niin valitsevat he mieluimmin semmoisen, joka epätoivossaan kirkuu ja repii hiuksiaan tahi joka kätkee miehen kalman kuvaamat piirteet eikä voi haihduttaa muistostaan sen rakkaita kasvoja. Minun mielestäni pitäisi heidän valita nainen, jonka suru on tehnyt tyyneksi ja hiljaiseksi, mutta joka kuitenkin aina näyttää yhtä ystävälliseltä ja kiitolliselta.
JAGO. Ken siellä? Ken se kirkuu, murhaa huutaa? LODOVICO. Me emme tiedä. JAGO. Kuulittenhan huudon? CASSIO. Oi, tänne, tänne; avuks, Herran tähden! JAGO. Mik' on? GRATIANO. Othellon vänrikki, ma luulen. LODOVICO. Niin onkin; uljas mies! JAGO. Ken oletten te, Kun huudatte niin haikeasti? CASSIO. Jago? Mun aivan ruhjoks ruhjoneet on konnat, Oi, auta mua! JAGO. Voi! Tekö luutnantti?
Eikä missään kalastajan ympäristö ole kauniimpi ja suurenmoisempi kuin siellä jonakin kirkkaana lounastuulen päivänä. Siellä kuohuu koko aava auringon kirkastama sinimeri mahtavana jättiläisvuoksena, jossa jokainen kallio vaahtoaa kuin Imatran niska. Siellä lentää haahkat ja kirkuu lokit ja näyttää silloin tällöin hyljekin päätään.
Kuin tuulessa juoksi hän tallinsillalle ja huusi Tapanille: "Tule sisään; vieraita tuli." "Keitä?" "Sulhaisia ja morsiamia." "Oletko järjelläsi?" "Olen... Tule nyt." Hälinä kuului tallinparvellekin Tapanin korviin. Ketähän väkeä siellä onkaan? Helan heleä ääni kuuluu yli muiden, mutta kuuluu sieltä karkeampikin ääni, vaikka poika kirkuu kuin veitsissä. Sulhasia ja morsiamia. Totta toisen kerran!
Heitä Hiiteen tämä muoto; mykkä peikko meitä kamoittaa enemmin kuin se, joka kirkuu ja peuhaa. KULLERVO. Kuinka kauvas luulet vielä iltaan olevan? KIMMO. Ei kauvas. Mutta jotain vielä sanoa tahdon. Liian pitkän ijän kiusoillemme annat, jos luulet niiden ulettuvan toiselle puolelle hautaa. Tosin Väinö Tuonelasta haastelee ja sen kuumista paateroista, mutta ne tarinoita ovat, ystäväni.
Kaksi tuntia olen jo koettanut karkoittaa sitä pois, mutta jota enemmän minä huudan ja viuhdon, sitä kiinteämmin se pysyy paikoillaan ja sitä kovemmin se kirkuu: paarit, paarit! Juokse minkäs jaksat, ja tuo tänne vanha suntio sekä hänen toverinsa, tuo mies, jonka nimeä en uskalla mainitakaan, tuo vieras kalpea mies, joka katsoo ontoilla silmillään kuin itse kuolema.
Eikä muutaman oluttynnyrin ja viinakannun hinta paljon paina sen miehen kukkarossa, jolle kuningatar naimalahjaksi antaa 56 tilaa Suomessa! Kuule, kuule kuinka 'roistoväki' kirkuu: se nyt kiittää kestityksestä. Mutta kyllä nuo oivalliset viinatorvet minun toimestani vielä tänä iltana soittavat toista nuottia!"
Jää kunnia henkiin, häpeän jos surmaat; Jos sit' et tee, niin kunniani turmaat; Ma kuolen, jos hän elää; armo tee, Niin kunto kaatuu, petos riemuitsee. Kuningas, ovi auki, Herran tähden! BOLINGBROKE. Mik' anoja niin kimakasti kirkuu? HERTTUATAR. Suurvaltias, se nainen on, sun mummos. Oi, kuule mua, sääli anoavaa, Jok' ensi kertaa kerjää, ovi avaa.
Mutta se on vaarallinen vihamies, ei päästä selkänsä taa, kohoo yhä ylemmä, viekottelee sieltä ilman aavoille ulapoille ja iskee kuin nuoli niskaan. Ei ole kellään nyt halua lähteä häntä ahdistelemaan, vaikka se sieltä irkuu ja ilkkuu, kirkuu ja pilkkaa. Se häntä viitsiköön, mutta tulkoonpas tänne! Mutta ei sovi varisten näyttää häntä pelkäävänsä.
Se aaltoja pieksää vimmoissaan, Ja jo ulvoo ja riehuu hyrskyt. Meit' uhkaa musta pilven vyö, Veet virtana valuu rankkaan; On kuin jo meri ja vanha yö Taas yhtyis alkusankkaan. Mut lokki, mastohon kieppoutuin, Vain kirkuu, kuin riivattu oisi; Se väippyy siinä ja surkein suin Nyt meille tuhoa toisi. Kun varhain sivu huonees Käyn aamua henkimään, On riemuni, armas lapsi, Kun ikkunassa sun nään.