United States or Mexico ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Niinkuin jo mainitsin, kirjoitettiin kaikki kirjat sitä ennen käsin. Jos tahdottiin jostakin kirjasta useampia kappaleita, palkattiin suuri lukumäärä kirjureita, sekä lukija, jonka sanelemisen mukaan kirjurit kirjoittivat. Näin saatiin samaa kirjaa joku satamäärä kappaletta valmiiksi. Mutta mitä se riitti miljoonille ihmisille!
Tosin järjeltään ei lie mun verrat Nuo maisterit, kirjurit, kirkkoherrat: Ei tuntoni niin näin arkana väiky, En helvetin hiittä ja tulta säiky; Siks' rintani riemun äänt' ei kuule, En mitään tietäväni mä luule; En kehu voivani parannella Ma muit', en sieluja opastella. Eik' onni mulle tavaraa Oo suonut, mailman kunniaa. Näin tulkohon enää koira aikaan!
Arhipini, pelasta sinä nuo vihelijäiset, niin Jumala sinut palkitsee, sanoi hänelle Jegorovna. En suinkaan, vastasi seppä. Samassa näkyivät kirjurit ikkunoissa ja koettivat murtaa niitten kaksinkertaisia puitteita. Mutta silloin sortui katto rytinällä ja valitushuudot vaikenivat. Pian kaikki alustalaiset tulivat ulos.
Minä tahdoin ... minä aijoin tulla katsomaan, ovatko kaikki sisällä, vastasi Arhip hiljaa ja pitkäveteisesti. Mutta mitä sinä kirveellä teet? Mitäkö teen kirveellä? No kuinka voisi kirveettä kulkea nyt. Nuo kirjurit ovat näet sellaisia hävyttömiä ja katsokaappas sitäkin... Sinä olet juovuksissa, pane pois kirves ja mene tiehes.
Kuuleppas Arhip, sanoi hän hetkisen perästä, eivät kirjurit ole syylliset. Sytytä lyhty ja tule perässäni. Arhip otti kynttilän herraltaan, etsi lyhdyn uunin takaa, sytytti sen, ja molemmat menivät portailta sekä kulkivat talon ympäri. Vartija rupesi rumputtamaan metallilevyä; koirat alkoivat haukkua. Kuka on vahdissa, kysyi Dubrovskij. Me, isä, vastasi hiljainen naisen ääni, Vasilisa ja Lukeria.
"Ennenkuin sinä tulit, hän istui Syrialaisten ja Juutalaisten luona ja kertoi heille mitä kauppamiehet ja kirjurit, jotka hän oli lähettänyt etelään, olivat ilmoittaneet niitten järvien lähteistä, joitten kautta Niilin virta juoksee.
Meilläkö nyt olisi aikaa nukkua, vastasi Anton, kuinka kauvan olemme saaneet odottaa, kuka olisi uskonut?... Hiljempaa, keskeytti Dubrovskij, missä on Jegorovna? Herrastalossa, tuvassaan, vastasi Grischa. Mene ja tuo hän tänne ja tuo myös koko muu meidän väki, jottei henkeäkään sinne jäisi, paitsi kirjurit. Ja valjasta sinä, Anton, hevonen rattaiden eteen. Grischa meni.
Hetken kuluttua hän jo tuli äitineen. Akka ei ollut riisunut yltään tänä yönä, eikä kukaan muu kuin kirjurit ollut ummistanut silmiänsä. Onko kaikki täällä, kysyi Dubrovskij, eikö ketään jäänyt taloon? Ei ketään muita kuin kanslistit, vastasi Grischa. Tuokaa tänne heiniä tai olkia, sanoi Dubrovskij. Miehet juoksivat talliin ja palasivat takaisin sylit täynnä heiniä.
Kirjurit, jotka näkyivät vainunneen tavattomia tuoksuja, saapuivat sotilaan säntillisyydellä esille ja pitivät kiini tuoleistansa, valmiina istumaan pöytään minä silmänräpäyksenä hyvänsä. Heidän nähtiin jo ennakolta liikuttelevan leukojaan uhkaavissa aikeissa.
Rouva Coquenard tuli siis ylikerroksen ovesta samaan liittoon, kuin hänen vieraansa kävi sisään ulko-ovesta, ja tuon arvoisan naisen tulo pelasti Porthoksen sangen tukalasta tilasta; kirjurit olivat näet uteliaan näköisiä, ja kun hän ei oikein tiennyt mitä ajatella tuosta omituisesta miesjonosta, seisoi hän mykkänä heidän edessään.