United States or Austria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kirjailija, jonka teoksia luetaan, voi siten hankkia kautta koko palvelusaikansa toimeentulonsa kynällään. Jokaisen kirjailijan kyky, jonka yleinen mielipide arvostelee, määrää siis sen tilaisuuden, minkä hän voi kirjalliselle toiminnalle omistaa.
Kauan epäili Müller astumista kirjalliselle tielle, tuntien miten nykypäivinä todellinen hengenelämä, »persoonallinen elämä» on hukkumaisillaan kirjojen mereen: hän luotti vain elävän, puhutun sanan persoonallisesti elävöittävään voimaan, Epäröintinsä Müller kuitenkin voitti ja alkoi hedelmällisen, yhä jatkuvan kirjallisen luomistyönsä.
Taikka minä tulisin matkustamaan ulkomaille, missä eläisin sen ajan, joka Suomessa on pimein ja ikävin. Kartuttaisin siellä tietojani, puhuisin sujuvasti ranskaa ja englanninkieltä, ja kotimaassa olisin keskuksena kaikelle kirjalliselle ja taiteelliselle elämälle.
Näyttää melkein siltä, kuin olisi Eino Leino liiaksi antautunut tuohon kirjalliselle kriitikolle niin luonnolliseen houkutukseen: kaikessa jyrkkyydessään seurata sitä periaatetta, että kirjailijan tuotanto on suoranainen tulos hänen »moraalistaan» tämän sanan ranskalaisessa merkityksessä ja siis myös välittömästi kuvastaa siinä tapahtuneita liikkeitä ja muutoksia.
Se oli herättänyt oikeutettua huomiota. Tuon olimme innostuksella julkilausuneet sanomalehdissä. Isänmaata ja rakkautta oli Janne Kankkunen ylistänyt. Päivän sankari istui pöydän päässä ja me pidimme hänelle puheita tapahtuman merkityksestä Suomen vastaiselle kirjalliselle kehitykselle. Sitten joimme hänen maljansa ananas-limunaatissa.
Samoin arvattavasti se mauton, sivistymätön sensualismi, joka on eräissä »Tampereen koulun» ilmiöissä esiintynyt, kuten tätä suuntaa joskus on leikillä nimitetty. Aivan syytön ei tähän viimemainittuun syntiin myöskään ole Maria Haggrén-Jotuni, jonka suppea tyylittely ja kylmä, säälimätön »verismi» hänet kuitenkin aivan toiselle kirjalliselle tasolle kohottavat.
Ranskan uusaikaisen, luonnonmukaisen eli naturalistisen kirjailijakoulun johtajana on tavallisesti totuttu pitämään Les Rougons-Maquart -sarjan ja muiden jättiromaanien realistista tekijää Emile Zolata, joka sotaisalla julkaisullansa »Medanin iltamia» astui kirjalliselle kilpatantereelle muutamien häntä nuorempien kirjailijain kanssa ja jonka teoksista useat ovat suomenkielellekin käännetyt.
Kuinka vähän nekään hänen aikalaisistaan, jotka todella antoivat arvon hänen kirjalliselle tuotannolleen, ymmärsivät hänen oikeata suuruuttaan, todistaa tuo tunnettu lause »ruhtinattaresta ryysyvaatteissa», jolla anteeksipyytävällä ja -antavalla mainesanalla Kiven laulurunouden viat ja ansiot muka merkittiin!
Ja lopuksi siinä, että hän rehellisellä itsekritiikillä yrittää laajentaa tätä alaansa eri suuntiin, saaden aikaan huomattavia tuloksia, jotka tosin eivät näytä antavan mitään uusia sysäyksiä yleiselle kirjalliselle kehityksellemme, mutta jäävät epäilemättä merkitsemään eräitä kansallisen realismimme itsenäisimmin suoritettuja haarautumia.
Mutta on miltei traagillista, että hän, jota jos ketään suomalainen rotutunne elähytti, joka hehkui niin kauniisti ja korkeasti suomenkielen kirjalliselle viljelykselle ja vain katseli ikävöiden taivaanrantoja, mistä ilmestyisi mies, joka suomenkielin voisi saada »Runebergin runon» Suomenmaassa »korkeammin kaikumaan», että juuri hän joutui Aleksis Kiven nerokkaan ja supisuomalaisen runouden ankarimmaksi vastustajaksi.