United States or Belarus ? Vote for the TOP Country of the Week !
Avirnuksen kirjakaupan luona hän seisautti kantotuolin ja osti kauniisti kirjaellun käsikirjoituksen, jonka ojensi Vinitiukselle. "Tässä saat lahjan," virkkoi hän. "Kiitos," vastasi Vinitius, katseli sitten teoksen nimeä ja jatkoi: "»Satiricon». Se on aivan uutta. Kenen kirjoittama se on?" "Minun.
Ja voi tapahtua myöskin, että hän käveli kymmenen minuuttia kirjakaupan edustalla ja meni sittenkin kotiinsa ilman tarvitsemaansa teosta, vain senvuoksi, ettei hän saanut mieltään noita muutamia sanoja varten kyllin yleispätevään tasapainoon viritetyksi. Hän vakuutti silloin aina itselleen, ettei hän sitä sentään vielä tänään niin tärkeästi tarvinnutkaan.
Kadulla näki hän poliisin, poliisilla oli mustat kulmakarvat ja pulska poskiparta. "Tuo tietää, missä hän asuu." Topias hyppäsi kadulle ja huusi poliisin sisään. "Tiedättekö," kysyi hän sitte, "missä se mies asuu, joka syksyllä vartioitsi minun hevoistani kirjakaupan kohdalla?" Poliisi koetti parhaan perään muistutella, vaan ei saanut tapauksen päästä kiinni. "Minkälainen mies hän oli?"
Sitäkin hän mietti, olisivatko he kauan salakihloissa vai julkaisisivatko kohta. Kihlakortteja oli hän nähnyt mielestään erittäin sieviä kirjakaupan ikkunassa Helsingissä. Somimmat olivat sellaiset, missä kyyhkynen kuletti suussaan kahta sormusta, joista toiseen oli piirretty »Alma», toiseen »Antti.» Ka niin, heidän nimensähän alkavat samoilla kirjaimilla!
Verevä poliisi, jolla oli pulska poskiparta ja mustat kulmakarvat, oli virkatoimissa kirjakaupan lähellä. Hän kävellen seisoi tai seisoen käveli kyltin kohdalla. Topias tunsi kaupungin lakeja ja asetuksia. "Menisin kirjakauppaan", sanoi hän poliisille, "mutta..." "Hevoista ei saa jättää kadulle yksin." "Ei tässä näy porttiakaan lähellä, mistä ajaa sisään.
Katsellen taakseen kauppias Aleksein kolmikertaista kivirakennusta, kunnes se katosi näkyvistä, läksi Topias kulkemaan vanhan kirkon sivutse kotoa kohden. "Jospa tulisi pohjalainen povariakka vastaani, niin..." ajatteli hän itsekseen, mutta lopetti ajatuksensa keskeneräiseksi kirjakaupan kohdalla ja astui alas rattailta.
Kaikki pysähtyy: työ tehtaissa, työ vainioilla, lukematon joukko ihmisiä jää työttömäksi. Arvopaperit kadottavat arvonsa, korko kasvaa, kaikki työnhalu veltostuu, lukuisat liikemiehet tekevät vararikon lyhyesti, kaikkialla on kauhea kurjuus. Ja minun isäni tahtoisi uudistin itsekseni jättäessäni kirjakaupan. Tapasin ystävättäreni kotona.
Mitään kotimaista kirjallisuutta tahi tieteenharjoitusta ei voi sanoa edes alkaneeksikaan. Sillä niitä sanomalehtiä, jotka ovat olemassa, ei voi siihen lukea. Jos tahtoo nähdä mitä tämä kansa lukee ja siinä tarkoituksessa pysähtyy jonkin kirjakaupan akkunan ääreen, niin siinä tavallisesti huomaa joukon ranskalaisia romaaneja, muotijournaaleja, muutamia eurooppalaisia kuvalehtiä y.m.s.
Jos sitten jonkunlainen viivytys oli lehteä tavannut joko painoasiamiehen taholta tai muun esteen sattuessa, sai siinä kirjakaupan edustalla seista tuskastumiseen asti odottelemassa likistyneenä matamien, pikenttipalvelijain ja vahtimestarien sekaan, jotka lehden hakuun nekin olivat tulleet ja joiden napiseva joukko yhä vain kasvoi niin että usein koko jalkakäytävä siten sulkeutui.
"Hyvä se on, se on semmoinen uljas mies, oikein potra poika!" Kirjakaupan mamseli pujahti kyökkiin tiedustamaan piialtaan, mitä se potra merkitsee. "Kahos mokomoo sannoo!" vastasi piika. "Lienöökkö tuo ruohtia vai mittee lienöökkään."