United States or Hungary ? Vote for the TOP Country of the Week !
Emme kiiruhda nousemaan, odotamme jotain kuin yhteisestä sopimuksesta. On ihan hiljaa. Mutta meistä tuntuu kuin olisimme kuulevinamme kotihaltiain soittavan ilmassa, takanamme, katoilla ja joka nurkassa. Ja lumi vain tippuu. Reen saverikko narahtaa, ja kulkunen kilahtaa, kun hevonen liikauttaa päätään. Me kuuntelemme tuota katsoen toisiamme silmiin. Hanna! sanon minä hiljaa.
Ehkä tuntuu puhe kuiskutukselta sentähden, että kahden puolen rappuja kasvava kukkaismetsä tukahduttaa äänen. Joskus vain kilahtaa kannus niinkuin paksussa heinikossa. Hän, jota minä katseillani vainoon, on ehtinyt rappujen käänteeseen. Suuri on siinä peili. Hän tarkastaa itseään kiireestä kantapäähän. Minäpä myös. Kaikki on edestäpäin tarpeellisessa kunnossa.
Hän mutisi itseksensä puoli-ääneen: Hyvä Heikki, kunnon Heikki Voi, jos hän sentään olisi siihen lisäksi sanonut: Heikki kulta!" "Mitä juomia ne on?" nauroi vanha hanskuri. "Minun kellarissani ei kumminkaan semmoisia ole. Mutta, jos Kanarian, tai Gascognen tai Rhein'in viini kelvannee, niin päästäpäs vaan yksi sana suustasi, ja samassa pullollinen kilahtaa edessäsi eipä muuta".
Odotan käskyänne, lausui d'Artagnan, pannen miekkansa ristiin vastustajansa miekkaa vasten, mutta miekat olivat tuskin ennättäneet kilahtaa toisiinsa, kun parvi Hänen ylhäisyytensä henkivartijoita, herra de Jussac'in johtamana, näkyi luostarin kulmassa. Kardinaalin henkivartijoita! huudahtivat yhdellä kertaa Porthos ja Aramis. Miekat tuppeen, herrat! miekat tuppeen! Mutta se oli liian myöhäistä.
Vähän aikaa kuljettuaan on hän yht'äkkiä kuulevinaan tutun kellon kilahduksen ja pysähtyy. Ja kun se kilahtaa toisen kerran, menee hän kohti. Aukeaa pieni aho eteen, jonka hän tuntee samaksi, minkä viime kevännä oli kaskesta polttanut ja pannut ohraksi. Ja sen keskeltä keksii hän seisomassa oman entisen hevosensa.
Värjyy metsän pyyntimiesi, herää, säikkyy henkeään, hiihtää, minne viittoo liesi, piilee pirttiin lämpimään. Rauhaa rakennetaan, kansat kättä lyövät, teräskintahat kilahtaa. Aika laulaa lauluaan. Yksilön oikeutta poljetaan, kansojen oikeutta sorretaan, sananvapautta vainotaan. Orja, vangittu vuosisata! Sotavankkurit jyrisevät, valtioviisaus kalpenee, rauta riidat ratkaisee. Aika laulaa lauluaan.
Varmaan eivät tiedä milloin kääntyä ja pelkäävät, ettei kaikki sano yhtaikaa ... tai sitten pelkäävät kasakoita, jotka ratsastavat takana. Eivät käänny ... kulkevat ... kulkevat... Ai, ai, ei Kerttu tiedä kenenä olisi tukalampi olla, noinako sotamiehinä vai Ihastuksena. Päävahdin kello kilahtaa. Vahtimiehet tulevat kaksittain ulos, kivärit käsissä. Kaksoisovet jää auki. Rumpu pärisee.
Rantakatua kiitää sähköraitiovaunu keveästi keikkuen ja torveansa toitahuttaen. Pyöräilijän kello kilahtaa. Tuolla kaukana puhaltaa rantalaivan pilli ja valkoinen vaahto kuohuu röyhelöksi siipien alla laivan kyljessä.
Mutta taivaalla selänteiden synkkien harjujen takana on syttynyt tähtiä, alppirinteeltä jostakin kilahtaa vuohen kello ja ohitse kulkee tuulen henkäys: huoahtaen tulee ja huoahtaen menee. TY
Joskus vain kilahtaa ruuhen laitaan rautaisen marhaminnan varsi. Varsain karsinassa kahahtavat silloin tällöin vuodeoljet oikenevien koipien alla. Kuuluu huokauksia sieltä täältä pilttuista, toisaalta syöttilään tyytyväinen hyvänvoinnin puuskaus, toisaalta uupumuksen ja puutumuksen vähän valittava huoahdus työhevosen rinnasta.