United States or Rwanda ? Vote for the TOP Country of the Week !
Laulan riemusta runoja, Ihanan ajan ilosta; Mutta kuinka Sulle, suuri Luojani, Isä ihana, Minä taian mitätönnä Sanat uhriksi sanella, Kiitosvirttä veisaella Tästä vuoesta hyvästä, Kauniista kesän tulosta, Jonk' on suonut suuri Luoja Meiän ihmisten iloksi, Meiän vaivaisten varaksi.
Soittakootten seurakunta, Laulakootten lapset meiän, Veisaten iloista virttä, Kiitosvirttä keisarille, Joka kirkon kiitettävän Antoi rauhassa raketa, Suomen suureksi hyväksi, Seurakunnan kunniaksi. Jos on harppusi hajonnut, Karsinoinut kantelesi, Ota koppa koivupuusta, Harppu hongasta hotaise, Että soittosi sopisi, Luonnistuisi laulantosi, Niinkuin mielessä menisi, Aivosi ajattelevi.
Laula vielä kiitosvirttä Intendentillen ilosta, Kuin on kuulusti kuvannut Joka tempun temppelistä, Tehnyt kaavan kaunihimman, Plaanin laittanut hyvimmän. Siitä on nyt Jouhenniemen Aittokannan kankahalle Tehty temppeli jaloimpi, Huone hongista rakettu, Pantu päällen paanukatto, Rautarännit räystähille, Joka kulmalle kurimus, Ve'entorvet toimitettu.
Jospa vielä viljavuoet Meille vastakin tulisi, Että saisi laululinnut Ilovirttä viserrellä, Sitten kaikuis kaunis ääni, Laulu laaksoista suloinen, Veisu kaunis vetten päältä, Heliseisi herttaisesti Harras huuto Suomessamme, Koko lauma laululintuin, Kaikki yksimielisesti, Linnut pienet peipposetkin Kiitosvirttä visertäisi.
Mutta kuinka sulle, suuri Luojani, Isä ihana, Minä taian mitätöinnä, Minä suuri synnin orja Sanat uhriksi sanella, Kiitosvirttä veisaella Tästä vuoesta hyvästä, Kesän kaunihin tulosta, Jonk' on suonut suuri Luoja Meiän ihmisten iloksi, Meiän vaivaisten varaksi Jot' ei nähnyt nuori kansa, Eikä varsin vanhat vielä Muista näitä nähnehensä.
Siitä astui ojan partahalle hurskas uros, ja seurasi häntä joukko, joka, luopuen pakanuudesta, antoi itsensä kastaa Kristuksen uskoon. Mutta ylhäällä äyräällä, seisoivat äsken vielä uhreiksi määrätyt miehet, veisaten kiitosvirttä Hänelle, joka tuskallisesta kuolemasta oli pelastanut sekä heidät itse että heidän vanhurskaan isänsä ja johdattanut pimeydestä valkeuteen pakanain lapset.
En ollut uskoa silmiänikään enkä muistaa, miten olin tähän kaikinpuolin hienoon huoneesen joutunut. Mieleeni välähti ikään kuin olisin taivaassa ollut ja kuullut enkelein laulua. Sillä viereisestä huoneesta kuului korviini soiton säveleitä. Tarkemmin kuunneltuani veisasi siellä joku naishenkilö jotakuta harrasta kiitosvirttä, pianolla tai muulla soittokoneella säestäen.
Kaikki kaupunki sureepi, Lääni tätä lääkäriä, Kun se pois meneepi täältä Kauvaksi Kajaanin mailta, Kuin oli heillen kunnon turva Varsin vaivoissa kovissa, Joihen puolesta puhelen, Kunnioitan korkiasti, Teiän armoista alati Kiitosvirttä veisaelen.
Oi! miksi eivät antaneet minun olla vesi-lasissa. Mies taukosi puhumasta. Hän muutti tuon kauniin kuvan eteen. Soitto alkoi. Nyt soitettiin ihmiset lauloivat, ja tuo musta mies lauloi myöskin. Todellakin: tuommoista laulua, tuommoista kiitosvirttä ei kuolevainen aikoihin saa! Ihminen on kuolematon! Mutta minä. Olenko pysyväinen? Oh! kuuma.
Meillä Euroopassa on siis kyllä syytä yhdessä Amerikan nykyisten kansojen kanssa veisata kiitosvirttä uuden manteren 400 vuotta sitten tapahtuneesta löydöstä, johtaa mieleemme kuuluisat löytöretkeilijät ja katsella meikäläisten siellä suorittamaa tähän-astista työtä yleisen viljelyksen ja sivistyksen palveluksessa.