United States or Caribbean Netherlands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Että saisin antaa itseni kokonaan ja kertoa hänelle kaikki niin, että hän sen tuntisi ja ymmärtäisi yhtä hyvin kuin minäkin. Sulkisin hänet hellävaroen syliini, kaukaa koskettaen, ilman himoa ja kiihkoa.... Mutta eihän hän tullut. Sillä ei häntä ole. Hänellä ei ole nimeä minulle, ei muotoa eikä tarkkoja piirteitä.
Mutta siinä ei ole sitä kuluttavaa kiihkoa, mikä meidän henkeämme aina kalvaa, ei tuota ainaista kilpailua eikä epätietoa päämäärästä ja palkkiosta. Kunnia on ehkä pienempi, ja se on kyllä totta, ettei hän juuri voi maailman mainetta saavuttaa, niinkuin meistä joku harva. Mutta osaansa vaille ei hänkään tule jäämään.
Hänen piirteensä olivat niin hienot, että ne olivat melkein naiselliset, ja niin säännölliset, että ne olisivat olleet aivan täydelliset, jos vain ei alahuuli olisi ollut ulkoneva ja riippuva. Kasvonsa näyttivät viekkailta, vaan niissä ilmeni heikkoutta ja herkkää kiihkoa. Minusta tuntui, että kuta lähemmin opin häntä tuntemaan sen vähemmin minulla oli syytä mielistyä häneen tai pelätä häntä.
Tuota näennäistä kylmyyttä ei Alfhild voinut kestää; hän tarttui taaskin Stenin käsivarteen, painoi poskensa hänen huulipartaansa vasten ja kuiskasi: "luuletto ehkä, ett'en minä sinua oikein rakasta?" Samalla tarjosi hän huuliansa ja Sten suuteli niitä keveästi, ilman kiihkoa, niinkuin Alfhild tahtoi. Sitte jatkoivat he tietänsä äänettä yhä enenevässä hämärässä, Sten ajatuksiinsa vaipuneena.
Mikä mielettömyys! mutisi Itävallan Anna, jolla ei ollut rohkeutta suuttua herttuaan siitä, että hän oli noin hyvin säilyttänyt sydämmessään hänen kuvansa; mikä mielettömyys tuommoisilla muistoilla pitää vireillä turhaa kiihkoa. Ja mistä tahdotte siis minun elävän? minullahan ei ole muuta kuin muistoni. Niissä on minun onnellisuuteni, ne ovat aarteeni, toivoni.
Tomussa sinä makaisit, tuhkaa heittäisit päähäsi, jos tietäisit, mitä minä tiedän: että Israelin Jumala on ankara Jumala, ja ettei hän ennen, kun viimeinen kirjain hänen käskystään on täytetty, ole pelastava kansaansa!" Eräänä aamuna, kun Saulus aikoi lähteä työhuoneestaan mennäkseen temppeliin, hyökkäsi Joel sisälle, ja hänen koko olentonsa osoitti hämmästystä ja kiihkoa.
Jos kaivaustöistämme olisimme tehneet lähemmin selkoa Jerusalemissa, niin ne varmaankin olisivat synnyttäneet juutalaisissa kiihkoa ja suoranaista vastustustakin. Kaksi kertaa Jerusalem on perinpohjin hävitetty, maan tasalle hajoitettu.
Jo tekee Musti tiukkoja mutkia niityllä. »Se on jälillä! Se on jälillä! Isä!» Pojan ääni värähtää kiihkoa. Ei isänkään käsi ole oikein vakava. Se vavahtelee hiukan pyssyn ponnessa. Kuuluu polskaus maan rajassa. Emo poikineen heittäytyy veteen, heinikko lakoilee. Ja nyt on peto päälläpäin ihmisessä: »Souda, souda!
Kohti Akhilleus syöksyi myös, sydän kiihkoa tuimaa tulvillaan; poven eess' oli suojana kiiltävä kilpi, kaunis, taitehikas; kypär' otsallaan neliharja välkkyen nyökkyi; kultaiset kuvun ympäri jouhet hulmusi, joista Hefaistos ol' uljaan laatinut töyhdön.
Hänellä ei ollut yhtäkään sellaista ominaisuutta, jotka ovat varsinaisissa puhujissa tavalliset, ei kiihkoa, ei vilkasta mielikuvitusta, ei mitään varomatonta tulisen mielen ilmausta.