United States or Lesotho ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän astui puoleksi ajatuksissaan muutamia askeleita, mutta äkkiä hän pysähtyi, sillä hänen eteensä aukeni kuva, jota hän ei enää milloinkaan unohtanut. Viiden kuuden sylen päässä näki hän ison hongan, sen juurella oli iso kivi, ja kivellä seisoi nuori neitonen. Nuori oli tuo neitonen ja kaunis kuin kevät-aamu.
Tuo oli kevät, kesän elämän aamu, ja Jaakolla ja Marilla oli myös perheellisen elämän kevät-aamu; olisipa luullut, ett'ei kummankaan aamun selkeälle taivaalle voi koskaan kokoontua himmentäviä hattaroita, ei murheen mustia pilviä, ei kiusausten ja koetusten kovia myrskyjä, niin valoisa ja lupaava oli sekä kesän että perhe-elämän aamu. Nyt ryhtyi Jaakko taas käsiksi Metsälammen rämeesen.
Kävi ikäänkuin suhina ilosta ja lämpimästä hänen ympärillänsä. Linnut ja ilman itikat aloittivat nyt noita suuria soittajaisia, joiden oli kestäminen syksyyn asti. Oli palmusunnuntai-aamu, raitis lämpönen kevät-aamu, täynnä suuria aavistuksia. Sillä tavalla Ellen vietti ripillepäästö-juhlaa luonnon helmassa. Hän kävi hitaasti kartanoon päin ja veti Ruskoa jälkeensä.
Ja kuitenkin oli tämä mökki niin lähellä pääkaupunkia, että kellot kuuluivat, kun ne soivat, ja vieläpä, jos tuuli oli hyvä, tunnin-lyönnit muutamista kaupungin torninkelloista, jotka aina kuni ambitioneeratut, lyövät yhtä aikaa. Akkuna oli auki, katsokaamme sisään. Siellä istuu Emili; terveenä ja ihanana kuni kevät-aamu. Hän työskentelee, hän laulaa lauluansa tuota mieli-lauluansa, kuni tiedätte.
Ja hän seisoo viimein kunnaan kiirehellä, Josta katse kauvas Pohjolahan ehtii; Näkeväsi luulet tarinojen mailman, Siintävät siell' Lapin sammaleiset vuoret. Jalon kartanon myös näät ja halaviston Juhlallisen, tuulessa mi kumartelee; Neito nuori, ihana kuin kevät-aamu, Väikkyilevi halaviston hämärässä, Ruusu kauniin kartanon tän kukastossa. Kenpä poimasee tän ruusun?
Häll' onko vaatimista, Jolle Luoja kaikki suo? Kun mailman riemut ratki Hänelle tarjoutuu, Miks lisää vaan hän itkee Ja orjaa halveksuu? Ei! laula, lintu pieni, Ain' autuudesta vaan! Lauluusi vaikerrusta En sekaa milloinkaan. Kesäisin pesäs laadi Majani vierehen, Mua neuvo aamuin illoin Olemaan iloinen. Kevät-aamu.
On siellä tyttöjä, on komioita, Kultani silmät ei katsele noita; Voi minun lintuni, voi minun kultani, Kun et tule jo! Kukat ovat kaunihit, kaunis kevät-aamu, Kauniimmat kultani silmät ja haamu; Voi minun lintuni, voi minun kultani, Kun et tule jo! Linnut ne laulavat sorialla suulla, Soriampi kultani ääni on kuulla; Voi minun lintuni, voi minun kultani, Kun et tule jo!
Ja silloin neito kanssa nuorukaisen Myös astuu kevätjuhlan temppeliin. On kevät-aamu, Suomen kevät-aamu Ja kaikki nousee kohden taivasta. Maa halkeili jo poudan heltehestä, Työvoimat kuihtui luonnon elimistä. Jo linnun laulu kuivi kurkkuhun Ja kukka laakson rinteell' lakastui. Niin ihminenkin, luonnon valtaherra, Käy allapäin ja mielin murretuin.
Hän kaunis on kuin kukkainen, Raitis kuin kevät-aamu. Vaan omantunnon-vaivainen Se hoippuu niinkuin haamu, Ja päivät sekä pitkät yöt Sen entiset pahuuden työt Hänt' aina ahdistavat. Oi, jos oisit sydämeni. Oi, jos oisit, sydämeni: raitis kuni uusi oras, puhdas kuni kehdon lapsi, kirkas kuni lähteen silmä niin jos oisit sydämeni! Adalminan helmi.
Tämä oli kevät-aamu niin ihana, kuin se, josta runoilla Böttiger laulaa; "Suloisna hymyi luontonen Ja nurmi vihersi, Ja rukousta kukkasen Jo leivo sävelsi, Ja puro purki hiljakseen Pois lahden tyyneeseen, Missä joutsen hopeehohteinen Ui, lauluns laulaen.