United States or Solomon Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !


Jääkylmän ryöpyn tavoin vaikutti tuo Maijaliisan töykeä korvapuusti ja sammutti äkkiä kaikki ne keväiset tunteet, jotka olivat hulmahtamaisillaan ilmiliekkiin nuorukaisrinnassa. Ainakin toistaiseksi. Tavallisesti ovat originaali-ihmiset, jos nyt sellaisia enää löytyykään, sangen ikäviä, itsekkäitä ja välinpitämättömiä henkilöitä, joista ei ole hupia itselleen eikä muille. Mutta poikkeuksia löytyy.

Kukit kukkihin poveni, lauloit ilmi mun iloni, herätit keväiset henget, helkytit salon sävelet, puroina porisemahan, leivosina laulamahan, tuulen viedä, toisen tuoda, raikua kylien rannan. Niinp' on nyt minun iloni, kuin kangas kanervatonna, niinp' on nyt minun poveni kuin kevät käkeä vailla, kumpu vaiti, kukka poissa, surussa salo sininen.

Ei koskaan sen jälkeen, ei edes innostuneimmissa ylioppilasjuhlissakaan ollut varmuus kaikesta niin vankka kuin noina viimeisinä koulupoikavuosina, tuolla kaukaisessa, pienessä maaseutukaupungissa. Se oli neitseellisen ihana se niemi, joka luikerti Kallaveden keskeen ja jonka nenässä me istuimme nuo valoisat keväiset yöt ja haaveksimme avosilmin viattoman mielen unelmia.

Oma arvo oli noussut, vaikka sen kasvua elämän keväiset raesateet olivatkin nyyristyttäneet. Tuo mies, johon hän oli yhdistettynä, ei ollut koskaan miellyttänyt, ja nyt se sen lisäksi näytti halvalta juopottelijapöllöltä, jolle saattoi sanoa kaunistelemattomia sanoja. Jos vaan sinä, tollake, et pysy kotona ja herkeä kulkemasta juomassa, niin katso!

Olin lukenut ja merkinnyt muistiin, että nämä perhot ajavat jotenkin saman asian ja että Coch-y-bondhyä ottaa silloin, kun efemeroja on vähän niinkuin nyt oli. Sainkin sillä joitakuita. Perhon syönti oli siis vihdoinkin alkamassa. Ja yht'äkkiä ne, nuo tavalliset pienet ruskeat ja harmaat keväiset koskiperhot, ilmaantuivatkin, kun olin niitä viikon verran odottanut.

Hän ei ollut kuullut mitään Antista, joka oli koko pitkän talven ollut tukinhakkuussa. Ja häntä väsytti Juhanin käynti ja kosinta. Eräänä heleänä huhtikuun sunnuntaina, jolloin keväiset hanget kimmelsivät silmää ilahduttaen, sydäntä virvoittaen, tuntui Hannastakin elämä hauskemmalta. Hän oli varhain aamulla käynyt, hankea pitkin hiihtäen, Koskenalustassa Antin kotona.

Metsässä rupesi tuulemaan; kuuset ja hongat seisoivat mustina ja lauloivat, keväiset purot paisuivat ja kuohuivat joka notkossa, taivas veti ylleen hopeanharmaan harson; Leiv luuli kulkevansa velhojen maassa, ja kuulevansa kosken haltijan soittoa, eikä hän vähääkään olisi kummastunut, jos puut ja kivet ja koko metsä olisi ruvennut puhumaan. Mutta Haugstadissa tanssi pian loppui.

TUOMAS. Elleivät parane tässä ajat, niin seuraan teitä minäkin. JUHANI. Tuomaskin! Sinäkö muuttaisit myös? TUOMAS. Elleivät ajat parane. LAURI. Minä muutan Vappuna vaikka lähestyisi Jukolan taloa makean leivän päivät. TIMO. Sinä ja minä, me kaksi, me muutamme tästä Sompion suolle kuin keväiset kurjet; ja ilma ja tuulet soi! JUHANI. Haidjai!

Kevään tultua minä aloin viipyä pitkät keväiset päivät työssäni ja toisinaan muutamissa työpaikoissa useampia vuorokausiakin enkä päässyt käymään muorin luona. Tuli muori tautiin, ettei jaksanut lämmittää huonettaan eikä syödä, jos olisi ollut mitä syödäkin. Kerran käydessäni tahtoi hän muutamia vaatekappaleita, joita hänellä oli, vaihtamaan jauhoihin, että hän saisi hyvää leipää.

Käskekäät heitä sisään! Hää-talon ohitse ei yksikään pääse kaulaa kastamatta; se on vanha tapa. Keväiset kortteerivieraamme! Astukaat sisään, astukaat sisään! ESKO. Iloitse sinä häähuone! KARRI. Terve miehiä! MIKKO. Suokaat anteeksi! ESKO. Me emme tahdo häiritä juhlaanne. Emmehän tienneet, että vietettiin täällä häitä. KARRI. Ei yhtään anteeksi pyytöä teiltä eikä pahaksi panemista meiltä.