United States or Cabo Verde ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja erittäinkin hämmästytti kapteenia tuo hänen sanansa »kulta». Se oli sanottu tavalla, jota hän olisi Kertulta vähimmin odottanut. Siinä tuntui selvästi jotain ikäänkuin kokeneemman suhtautumista nuorempaan. Tai ehkä jotakin vielä sitäkin arveluttavampaa.
Sittenkuin Kertulta näin oli katkennut tämä hänen jumalisuudestaan johtuva yhteys hienostuneen maailman kanssa, ei hänellä ollut enää mitään tilaisuutta semmoisen yhteyden hakemiseen. Kaikki alkoi Kertun käsityksissä mennä sekaisin, eikä ainoastaan käsityksissä, vaan itse siinä todellisessa maailmassa, joka oli jokapäivä hänen silmiensä edessä.
Jo kauan aikaa oli Kerttu epäillyt, että everstin perhe, josta Hannes ei Kertun kanssa koskaan puhunut, koska piti häntä siihen liian ymmärtämättömänä, oli juuri se Kertulta salattu »kaikkein pyhin», josta Hannes ammensi tietonsa ja vaatimuksensa mitä käyttäytymiseen tulee. Nyt oli everstillä paitsi poikia myöskin neitejä.
Mutta jos on, niin miksi ei hän saa sitä rakastaa? Miksi samassa yhteydessä sanotaan, että äiti on vanhentunut ja harmaantunut? Ja niinkuin salama yhdessä silmänräpäyksessä lyö puuhun ikuisen jäljen, löi Hannekseen ajatus: he ovat erottaneet lapsen Kertulta!
Siihen hän heräsi ja mieleen tuli herätessä ne eilisen aamuset Oravankankaan Hetan umpimieliset sanat jonkun syyllisyydestä Kaisan kohtaloon. Hän tunsi painuvan mielensä pahaksi, minkä pakottamana kysyi piika Kertulta aamukahvia tuodessa: "Tokko sinäkään sait selvää eilen aamulla Hetan umpimielisyydestä? Ketä hän luulee syylliseksi Kaisan kohtaloon?"
Jo meni puoli vuottakin, eikä vaan sanaakaan tullut tietoa siitä asiasta. Kertulta tuli tosin kirje, mutta siinä ei Hannes ensi katsaukselta huomannut mitään ihmeellistä. Hän oli silloin niin kiireessä työssä tutkintojensa kanssa, ettei ehtinyt tarkkaan lukeakaan.
No niin! Ensimäisinä yhdessäolo=wuosinamme koetin minä Kertulta huolellisesti salata pahaa taipumustani, mutta kauan en woinut pettää hänen tarkkaa silmäänsä.
»Aivan toista saatan minä vaatia Kertulta, niinkuin itseltänikin», ajatteli kapteeni edelleen. »Käsitykset vihkimisen välttämättömyydestä saattavat olla Kertulla perintöä esivanhemmilta vuosisatojen takaa, mutta ne hienot vaatteet, joita hän on oppinut pitämään, ne ovat hänen omia ompelemiaan. Mutta kas me asetumme asumaan kuin tavallinen työmies-pariskunta.
Menin siis tuolle metsäpolulle, jossa pistäysin erään ison kuusen alle, jäähdyttääkseni tiheän metsän siimeksessä polttawaa otsaani. Siinä istuin ja odotin minä, saadakseni kuulla Kertulta tuomioni. Jokainen pieninkin risahdus metsässä, jokainen linnun pyrähdys säikähytti minua, sillä nyt, juuri nyt, luulin Kertun tulewan, ja sydämeni tykytti kowasti.
Isä aina nauraa kuin leikkii nukkien kanssa ja sanoo Kerttuakin Tyyraksi ja nokiaa silmät Kertulta ja Ursaltakin. Ei viitsitä sitte enään leikkiä, eikästään?" "Ei", vastasi Elsa vaan hänestä oli kumma miksikä isä nyt oli semmoinen, eihän se ennen niin tehnyt. "Milloinka se isä tulee?" "Kuin äiti on laittanut ruuan pöydälle." Elsa silmäsi että joko se äiti laittaa ruokaa.