United States or Malta ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja niinpä hauki nytkin vanhasta tottumuksesta otettiin oikonaan kotiin, pää korkealla, suoraan haaviin ja olisi kai tullut ilman sitäkin laidan yli yhtä kyytiä veneeseen. Vasta siinä se pääsi päristelemään ja päristelihe heti irti. Jos hän ei olisi pannut sitä niin tiukalle kuin pani ja päästänyt sen vain kerrankaan hyppäämään, olisi se päässyt jo ennen.
Minun, vanhemman, olisi pitänyt tietää paremmin... Mutta kun kerrankaan iloitsisi siitä mistä minä kun sanoisi: »Oletpa siihen taas korpea avannut, tuleepa siitä taas huima huhta!» Mutta ei! Hänen ajatuksensa seisoivat hetken. Siinä se on, ettei meillä ole lasta! Siinähän se on. On itselläänkin sitä ikävä! Sentähden se on semmoinen kuin on. Ei ole lasta eikä enää saada!
Siellä oli ihmisiä, jotka paloviinaan eli muihin herkkuihin tuhlasivat mitä het olivat taikka ansainneet työllänsä eli saaneet kerjäämällä. Eikä ollut toivomista, että tämä sukukunta kerrankaan kuolisi pois. Siihen sijaan niitä eneni, kuta myöden Kultalan tila parani. Sillä ne menivät naimisiin keskenänsä ja synnyttivät lapsia, ilman mitään huolimatta, miten itsiänsä ja lapsiansa elättäisivät.
Oi, ken muuttaa vois vielä kerrankaan lapsimaailmaan! Vaan se mennyt pois, pois on polvekseen, lapsuus rauhoineen! A. Oksanen. Laki ja Vapaus.
Ja väliin kun eukko tuli elämänsä kovimpiin kohtihin, vuotivat hänen silmistään viljavat veet; ne pyhki ja kuivasi Mari pienillä kätösillänsä. "Millähän minä kerrankaan voisin sinun hyvyytesi palkita, rakas Mari!" sanoi useinkin semmoisissa tapauksissa eukko. Kaukaan aikaan ei ollut Mari käynyt eukkoa tervehtimässä.
Tervetultu uuden vuoden päivänä kaupunkitalooni entisen suostumuksemme mukaan, jos kerrankaan voit lupausta pitää." Sievästi heitti hovineuvos maaherralle ja häväistylle ystävälle jäähyväiset. Uudenvuoden päivänä oli 40 pykälän pakkanen mutta mahdoton oli tavallisia onnentoivotusajoja heittää. Päivällisen edellä oltiin maaherran luona.
Mestari saikin kenen kaunottaren hyvänsä punehtumaan, jos vaan hänehen kerrankaan katseensa loi. "Tuo Mestari oli kaikin puolin kummallinen mies. Hänellä oli jalot kasvot, uljas ryhti ja miellyttävä käytös. Kuitenkin henki hänen olennostaan jotakin, joka ei ymmärtäviä ihmisiä miellyttänyt. Ukko Pietarikin kuului niihin, jotka hänestä eivät pitäneet, ja sen tiesi Mestarikin vallan hyvin.
Hän oli pitkä ja koko hänen olentonsa osoitti jaloutta ja tyventä suloisuutta. Feden silmät olivat kiinnitetyt häneen; he kulkivat niin läheltä ohitsemme, että hänen kohiseva silkkihameensa lipasi hamettani. "Tuo nuori neitonen miellyttää minua!" sanoi Fede. Kyllä hän minuakin miellytti, minä rakastin häntä ja halusin saada puhutella häntä, kuullakseni hänen ääntänsä edes kerrankaan.
»Eikä hän pyydä eikä rukoile, niinkuin ne muut...» Tyttö kohousi hitaasti ylös ja jäi istumaan vuoteen laidalle, kädet helmassa ja jalat alas riippuen.: »Kun hän naputtaisi edes kerrankaan vielä, niin se olisi niinkuin ratkaisun lykkäys ja vielä voisi miettiä...» Tumma varjo ei liikahtanut, verenpisara ja palsami eivät silmää räpäyttäneet.
"Oi, oikein sievä ja kohtelias mies", kertoi Roosa; "ja minkäkö näköinen hän on? Sen tahdon sinulle sanoa, isäni, mutta aivan hiljaa, korvaan vaan. Hän on sennäköinen, että minä heti paikalla menen hänelle naimisiin, jos vaan vielä kerrankaan tahdot minua luostariin lähettää".