United States or Micronesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Toisen kehityskauden me voimme katsoa alkavaksi Juho Vesaisesta, hänen ensimmäisestä suuresta historiallisesta romaanistaan, vaikka teokset eivät seuraakaan toisiaan tässä aikajärjestyksessä. Ivalokin on joutunut aikansa uusromantisen henkäyksen taikapiiriin. Hänenkin silmänsä on kääntynyt taaksepäin: onpa hän jo ennen historiantutkijana tottunutkin menneiden aikojen vaiheita tarkastelemaan.
Vaaralla, sarja hiukan irrallisen juonen puitteisiin pujoteltuja, mutta sitä mehevämpiä ja suurella impressionistisella voimalla vaikuttavia kuvauksia Oulun työläis-elämästä, päättävät tämän ensimmäisen ja kenties onnellisimman kehityskauden Pakkalan kirjallisessa tuotannossa. Elsa, edellisen suoranainen jatko, osoittaa syvän henkisen muutoksen hänessä tapahtuneen.
Sellaisia tavataan jo hänen kolmannessa Lastu-kokoelmassaan , mutta syvimmälle menee tämän Ahon kolmannen kehityskauden luonnonmystiikka hänen suuressa loitsu-eepoksessaan Panu , joka on koko realistisen aikakauden loppupisteeksi suomalaisessa kirjallisuudessa katsottava. Juhani Aho menee tämän jälkeen aina syvemmälle romantiikkaan. F. Soldanin elämästä ja harrastuksista.
Että hän, yhtä vähän kuin hekään, ei suinkaan vielä ole vapaa romantisista aineksista, todistaa Muuan markkinamies. Kertomus on hänellä vain muuttumassa yhä enemmän kuvaukseksi, kieli aina kansanomaisemmaksi ja maalauksellisemmaksi. Tämän kehityskauden huippu on Rautatie, joka samalla lienee koko suomalaisen kansanomaisen realismin huipuksi katsottava.
Mutta sitten löytyi järkyttäviä ihmeitä jo todellisentuntoisemmista, valoisammista asioista, eheämmistä ihmisluonteista ja luonnosta, kuten kukista ja mehiläisistä ja viimeksi on Maeterlinckissa näiden kahden kehityskauden yhtymä saanut uuden muodon. Tutkimuksen kohteena on hänellä nyt sielun salaperäinen todellisuus. Maeterlinckin siirtymäkausille kuvaavia ovat hänen mieteteoksensa.
Papin rouva on Juhani Ahon realistisen kehityskauden suuri loppupiste ja samalla alku siihen uuteen, jota me tahtoisimme hänen klassilliseksi kehityskaudekseen nimittää. Mutta alkuperäisiltä aines-osiltaan hän on myös sama, joka kerran tuosta etäisestä sisämaan-kaupungista matkasi »Helsinkiin», sama, joka tunsi olevansa »yksin» europalaisen suurkaupungin vilinässä.
Ja jos meillä vielä joku kansallinen eheys olisi mahdollinen, olisi se epäilemättä vain sen kansallishengen kehityskauden pohjalta, jonka edustajana hän seisoo kirjallisuudessamme ja joka niin lujasti ja elimellisesti liittyy kansallisen romantiikan pilvettömään päivän-uskoon: »kesken hankien ja jään kantaa henki tähkäpään.» s. 22/12 1855 k. 26/8 1895.