United States or Angola ? Vote for the TOP Country of the Week !
Selvemmin kuin mikään muu henkinen tuotantomme heijastelee nimittäin juuri suomenkielinen kaunokirjallisuus jokaisessa asteessaan koko suomalaisen kansallishengen kehitystä. Ilman tuon kehityksen tuntemusta taas ei mikään itsetietoinen kansallinen yhteenkuuluvaisuus-tunne, ei mikään eheä, yksilöllinen taikka kansallinen toiminta ole maassa mahdollinen.
Kaikki romanit, runous ja kaunokirjallisuus, joka on naisten pääasiallinen ainelaji, viittaa samaan suuntaan, ja naisemme yhä pyrkivät elanto-tapojen hienontamiseen, niitten yksinkertaisten tapain sijaan, jotka heille oikeastaan kuulusivat.
Saimme useita historiallisia teoksia, ei tosin muuta kuin XVIII vuosisataan ulettuvia, luonnontieteellisiä oppikirjoja, vierastenkielten oppikirjoja, Livingstonen, Stanleyn y.m. matkakertomuksia,, j.n.e. Kaunokirjallisuus puuttui kokonaan sitä kai pidettiin meille vaarallisena, samoin ei ollut yhtään aikakauskirjaa. Viranomaisten myöntyväisyys ulettui sairaihinkin: meidän sallittiin hoitaa heitä.
Niiden tarkoitus ei siis suinkaan ole olla mitään tyhjentäviä luonnekuvia asianomaisista kirjailija-personallisuuksista, vaan ainoastaan ilmiö ilmiöltä seurata eräitä ääriviivoja, joiden sisällä suomenkielinen kaunokirjallisuus Kalevalan ilmestymisestä nykypäiviin saakka on kasvanut ja kehittynyt.
Ranskan kaunokirjallisuus oli vähitellen melkolailla rappeutunut ja useilta tahoilta kuultiinkin 30-luvun loppupuolella valituksia siitä. Romanttikojen puutteet ja virheet alkoivat noiden tunnettujen nerojen jälkeläisissä käydä kovin ilmeisiksi ja heidän pilventakaisiin fraaseihinsa ja deklamoiviin kappaleihinsa oltiin jo kyllästytty.
Todellista elämää kaipasi yleisö taas vähitellen niin hyvin romaaneissa kuin näyttämöllä. Tai ainakin haluttiin taas taiteellista järjestystä ja varmempia muotoja. Kuinka kipeästi muutamat siitä sekasortoisesta tilasta kärsivät, jossa kaunokirjallisuus näihin aikoihin oli, sitä osottaa m.m. seuraava haikea valitus Chaudes-Aïgues'n kynästä.
Uudempi suorasanainen kaunokirjallisuus. Noin 1880-luvun keskivaiheilla tapahtui käänne Suomen kaunokirjallisuudessa; uuden-aikuinen realismi levisi varsinkin Ibsen'in, Björnson'in, Kielland'in ja muiden norjalaisten kirjailijain vaikutuksesta meidänkin maahan. Täällä se kuitenkin sai itsenäisen, kansallisen luonteen, kun oman maan oloja ruvettiin luonnonmukaisesti kuvailemaan.
Revue des deux Mondes'een kirjoittelee hän edelleen muinaistieteellisiä sekä historiallisia tutkimuksia ja Le Moniteur sisältää tuon tuostakin häneltä lyhempiä kirjoituksia eri aineista. Venäjän historia ja venäläinen kaunokirjallisuus ne häntä myöskin suuresti huvittavat, erittäinkin Ukrainin kosakit ja heidän sankarinsa sekä Pushkinin ja Gogolin etevät teokset.