United States or Mali ? Vote for the TOP Country of the Week !


Jumala tietää, eivätkö kasakit löydä tietä tännekin, vaikka talo on etäällä. Minä olen kiiruhtanut tänne, keskustellakseni herrasväen turvallisuudesta". "Ah, hyvä pastori", vastasi rouva, "äsken juuri sain iloisia sanomia mieheltäni. Hän on komppaniansa kanssa Ruovedellä. Me aiomme lähteä sinne". "Se ei ole mahdollista maisin", lausui pappi.

Aika oli täpärällä, sillä ensimmäinen kasakkiparvi läheni jo. Mutta he lähestyivät kuitenkin, kunnes tulivat pyssynkantamuksen päähän. Silloin laukasivat rakuunat karpiininsa ja kasakit vetäytyivät nopeasti muutamia askeleita takaisin. Mutta rakuunain oli myöskin peräytyminen. He tekivät sen kuitenkin niin verkalleen, ett'ei vihollisen etujoukko uskaltanut tulla aivan likelle.

"Kasakit ovat valloittaneet koko tien, tunkeissansa aina Kurun kappelinkirkolle. Ehkä Paavo tietänee jotakin neuvoa?" Jokaisen silmät kääntyivät nuoreen talonpoikaan. Hän mietti hetken aikaa, sitte sanoi hän: "Minä mielestäni pidän paraimpana kohta lähteä vesille. Minä tiedän, että vaanjunkkari Roth ja vältvääpeli Spof ovat muutamien veneiden kanssa Muroleen salmessa.

Sitte pisti hän päänsä sisään ja huusi jotain toverillensa sisäpuolella. Mutta tämä ei tahtonut jakaa saalistansa. Nauraen nosti hän viinapullon jälleen huulillensa. Siitä seurasi, että kasakit ulkopuolla vähän aikaa pakisivat julmaa kieltänsä ja sitte astuivat alas hevosiltaan, jotka sidottiin kiinni puihin. Koko tuo ilkeä parvi, kumminkin kymmenen tai kaksitoista kappaletta, tunki huoneesen.

Se ei kuitenkaan kohdannut tyttöjä, vaan Paavoa, joka nopeasti oli hypähtänyt väliin. Kasakki, arvattavasti pitäen mukavampana lyödä talonpoikaa, kuin heikkoa tyttöä, antoi hänelle vieläkin pari huimausta. Paavo puri hampaitaan, mitäkään sanomatta, mutta hän likisti nyrkkejänsä niin kovin yhteen, että veri tuli kämmeneen. Pian olivat kasakit repineet esiin kaikki, mitä huoneessa oli irtanaista.

Rengit näyttivät toki sääliänsä ja jalomielisyyttänsä, tullessaan väliin ja vapaehtoisesti ottaessaan vastaan useimmat niistä lyönneistä, jotka olivat aiotut onnettomalle. Paavo yksinänsä pysyi nöyränä, vaikka alituisesti vaihtelehtava kasvojensa murre näytti vihan vimman raivoovan hänen sisässään. Tällä tavoin kohdeltuansa renkejä tunkivat kasakit sisälle huoneisin.

Kirveitä ja karhunkeihäitä, paitse puukkoja ja muita teräkaluja, joita Suomalaisilla aina on vyöllä, oli otettu esiin. Paavo otti yhden majurin jahtipyssyistä. Mutta hän ei löytänyt ruutia, jonka vuoksi hänkin otti kirveen. "Kasakit, kasakit!" huusivat rengit. Laukaus kuului samassa karjapihalta. Kohta lensivät kaikki talon asukkaat rannalle, paitse kuuromykkä.

Jos kerran vaan pääsemme sen lävitse, on tie avoinna aina Ruovedelle". "Neuvo on hyvä. Se on parasta", sanoi pappi. "Minä seuraan herrasväkeä. Paavo ja minä soudamme, niin käypi matka joutuisammin. Mutta meillä ei totisesti ole aikaa liiaksi. Minä en tiedä, kuinka likellä kasakit olivat jälissäni". "Joutukaa, tytöt!" huusi äiti.

Molemmat kasakit, jotka niinkuin kaksi uskollista koiraa seisoivat oven pielessä, eivät jättäneet häntä silmänräpäystäkään näkyvistä. Pari tuntia kului, joll'aikaa tappelu riehui ulkopuolella kylää. Kivärien ja tykkien jyrinä ei kuitenkaan mitään vaikuttanut sotaan tottuneisin upsiereihin ja heidän lääkäriinsä.

Kenraali mietti hetken aikaa; sen perästä käski hän viedä talonpojan Liuhtarin kylään vartioittavaksi, Kasakit veivät vangin paikalla pois. Vietäessään lausui hän: "Ei itku hädästä päästä, Parku pitkistä pahoista". Ajutantti käänsi sananlaskun kenraalille, joka sen jälkeen taas rupesi asematansa tarkastelemaan. Kaksi kasakkia tuli täydessä laukassa metsäkunnaalta.