United States or Albania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lapset alkoivat keräytyä äitinsä ympärille ja vieraita karsaasti katsella. Vaan Karénin rouva oli tyytyväisen näköinen, kun oli saanut sanansa vaimoon vaikuttamaan. Säälitellen puhui hän toverilleen lapsista, joitten täytyi kasvaa kuin luontokappaleet tallissa.
Eikä voi syyttää yksinomaan ylempää säätyä siitä, että Vimparin Aaposta tulee lurjus ja teeskentelijä, jos kohta Vimpari itsekään ei mahda paljoa lapsilaumansa kasvatukseen ja jos kohta Karenin rouva ei tunnu olevan ensinkään omiaan kasvattamaan pojan hyvistä taipumuksista raitista luonnetta.
»Saan sitä minäkin vielä», huusi Aappo ja pinkaisi juoksujalassa menemään, mielessään kuvaillen jo tänä iltana saavansa hyvyyttä jos jonkinlaista. Mutta toisin oli mielensä illalla, kun hän makasi Karénin rouvan kyökissä tuoleille tehdyllä vuoteella. Koko olonsa tuntui oudolle ja alastomalle kuin päänsäkin, josta tukka oli kolittu melkein päänahkaa myöten.
"No, vaikkapa tuo nyt niin olisikin, niin ei hän toki sitä nytkään osoittane; ettepä te juuri varsin usein tapaa toisianne, ja vaikk'ette olekaan oikeita veljiä, niin niiksihän te kuitenkin toisianne luette." "Mutta Matti on hirveän pitkävihainen, ja jos jotakin selkkauksia sattuu, niin tuskin Matin ja Karenin liitosta silloin mitään tulee. Saammepahan nähdä!"
»Mitä teillä on asiaa?» »Minulla olisi vähäisen Karénin rouvalle.» »Jaa, jaa, mitä teillä on asiaa?» tikasi rouva, niin kuin tyhmänsekaiselle tikastaan. »Minä, tuota, läksin rukoustamaan rouvalta rahaa vähän, että saisin verot maksaa. Kolme markkaa 28 penniä tarvitsisin... Minä, tuota, maksaisin...» »Eei, ei minulla ole», ja niineen meni rouva pois taakseen katsomatta.
Minä olin tuolla työssäni liiterin nurkassa vähän aikaa, niin sillä aikaa ovat täällä rypeneet ja pahnastaneet.» »Niin vähän pidetään huolta puhtaudesta. Jos sitä on köyhäkin, niin ei siltä ole pakko liassa olla», sanoi Karénin rouva nuhtelevalla tavalla. Vaimo avasi jo suunsa, vaan siihen salpasi sanan ajatus, että eivät ne ymmärrä kuitenkaan. Onnetonta kaikki moittii.
Katselivat toisiaan hetkisen ikäänkuin että untako he näkevät vai ilmissäkö ovat ja sitten taas siunailivat. Vähän selvittyään päätäysi Karénin rouva kyselemään: »Eikö tämä ole talli?» »Talli», vastasi Vimparin vaimo naurahtaen. »Tämä on tuon Kurolan talli.» »No kuinka te tallissa?» »Tallissako asutaan.» »Niin.» »No, se kun on köyhällä pakko olla miten milloinkin.
Enhän minä ole mistään saanut ja mistä sitä osaakaan täällä Vaaralla mennä, niillä kun on maksuja itselläänkin. Karénin rouvalta kävin rukoustamassa...» »Karénin rouvalta?» Latun emäntä hotasi ja Nikkiläkin silmänsä pyöristi. »Niin.» »No tuota, onko se teille tuttu?» »En ole ihmistä nähnyt milloinkaan.» »Se juoksee reppasee tuo meidän äiti, hakee tutut ja tuntemattomat», kärisi Nikkilä.
»No, ehkä minä jostakin saan», arveli Nikkilän emäntä. Vaan ei hän todellakaan tiennyt, mistä mennä, ja mielessään jo kuvaili miten ryöstömies tulee ja kirjoittaa lehmän ja miten se sitten myödään. »Kun minä tästä nikarasta pääsisin, eikä suinkaan se nyt niin mene, etten minä siitä jotenkin pääse siitä nuljahtamaan», tuumi hän hiljaa supattaen itsekseen. Hänen mieleensä johtui taas Karénin rouva.
»Ette vissiin aikanaan käyneet lääkärin luona?» »Ei käyty ollenkaan.» Vieraat kummastelivat keskenään päätään heilutellen ja Karénin rouva sanoi: »Minä sanon sen suoraan: te ette rakasta lapsianne. Te annatte lastenne sairastaa ja tulla vaivaisiksi ja antaisitte ehkä kuoliakin käymättä lääkärin luona.» »Kuollakin saavat, kun ovat kuollakseen», sanoi vaimo kylmäkiskoisella äänellä.