United States or Hungary ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niinkuin yksinäinen, jylhä vuorenkukkula seisoo Kaarlo Kramsu Suomen runoudessa. Hänen kielensä on kirkas ja kova, hänen tunne-elämänsä karu ja ytimekäs, hänen ajatusmaailmansa selkeä, voimakas ja harvaviivainen, hänen paatoksensa synkkä, teräsharmaa ja syvimmässä merkityksessä traagillinen.
Vanhempansa eivät kyllä hänestä lukua pitäneet, olipa hän kylässä tahi kotona, mutta heillä ei ollut yhtään ainoata hyvää ja opettavaista sanaa antaa pojallensa, ei yhtään vanhemman rakkaudesta lähtenyttä ohjausta, ei yhtään siveellistä oman elämänsä esimerkkiä tulevaksi valoksi; eipä tosiaankaan muuta kuin kohennus-koulu lukemiseen ja karu illallinen, siinä kaikki.
Mitä ma puhunut oon Pietarista, suur-nenäistä myös koskee kumppaliaan, min vuoks Provence, Apuliakin itkee. Niin paljon pahemp' oli juurta vesa kuin paremp' olla voi Constanzan miesi Beatricen sekä Margaretan miestä. Englannin Henrik, tavoiltansa karu, te nähkää myös, hän tuolla yksin istuu; paremmat hälle vesat versoi puusta.
Täällä alempana on viinitarhoja ja vihertäviä puistoja, tuolla ylhäällä on karu erämaa, niin karu, autio ja jylhä, kuin se voi olla ainoastaan Italiassa, missä luonto tuskin ehtii huulensa hymyyn vetää, kun se jo samassa otsansa rypistää. Kaprin kaupungista vie vuoren kylkeen hakattu ajotie toiseen pieneen kaupunkiin, Ana-Kapriin. Mutkitellen loivissa poimuissa kohoo se kohoamistaan.
Hänen oma tunne-elämänsä on karu, miehekäs ja yksinkertainen. Hänen sielullinen yksinäisyytensä on ääretön ja siksi seisoo hän niin yksin myös Suomen kirjallisuudessa. Mestarillisia ovat varsinkin hänen historialliset ballaadinsa Ilkka ja Jaakkima Berends.
Korkeni ryhdiltään majur arvosa, rinta se paisui, miehekkäänä hän, intoutuin, sotamiestä jo katsein mittasi vaiti ja laajenevan sydämensä jo tunsi. Suomi se eessään häll' oli, syrjäinen, karu, köyhä, rakkain syntymämaa; tuli Saimaan vartio harmaa, päällikön innostus, viiskymmenvuotinen ylvyys, kanss' aseveikon mieleen taas, tuo jyhkeä joukko, vankkumaton, juro, jäykkä ja rinnass' sankarikunto.
Ja siitä hetkestä lähtien alkoi pakolaisille villin erämaan helmassa uusi karu elämä, jota kuitenkin rakkauden lempeä säteily lievensi. Morois'n metsä. Aarniometsän syvyydessä, niinkuin hätyytetyt eläimet, he puurtavat ja harhailevat ja vain harvoin uskaltavat he iltaisin palata edellisen päivän olinpaikoille. Heillä on ravintona pelkkä metsäeläinten liha ja heitä hiukaisee suolan ja leivän puute.
Miten surullisia ovatkaan olot, joissa niin paljon lupaavat alut saavat kuihtua ja taide kaikkine rikkaine apukeinoineen ei saa mitään aikaan, ei edes sitä, mitä karu luonto itsestään tapaa luoda.
Miksi heitin heimon kannat, vierin maalle vierahalle, heitin heljät heinärannat, punapurret rannan alle? Outo tääll' on urhon olla, korpi kolkko, kansa karu, kaihi eessä auringolla, soi ei kannel eikä taru, eipä kaiu hemme helske rantamilla rahkasoiden, kaikuu täällä miekan melske, tanhujuoksut tapparoiden.
Ei maamme ole meille ollenkaan niin köyhä ja kullaton, kuin miksi sitä runoilijat laulavat. Ei se ollenkaan ole se karu korpi, jota meidän muka täytyy katketaksemme kaivaa. Se on jo vankassa ja varmassa viljelyksessä oleva talo, jonka pellot kasvavat, kun niihin vain kylvetään, ja jonka viljelyksiä laajennamme vain silloin, kun muilta töiltämme joudamme.