United States or Kazakhstan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Laitetaan sana Marjalle Karjalaan. »Se suuri savu nousi Juha vainaan mies vainajasi, ei kuin sen entisen Juhasi kaskesta, Rajavaaran rikkaan. Se on ottanut uuden eukon vanhoilla päivillään, sillä on uusi pykninki kuin parhaalla tervaporvarilla. Ei ole enää milläänkään. Hyvillään vain on, että sai uuden, joka osaa lapsiakin tehdä.
»Ja häntäkin, menneet heikkoudet unhoon, me saamme kiittää vapaudestamme. Ellei häntäkin olisi ollut, jos punaiset olisivat puhkaisseet täällä valkeain rivit, miten olisi maamme käynyt? Olisinko nyt Muttisen omaisuuden ostaja, mies, jonka käsissä se varmaan on karttuva kymmenkertaiseksi, sillä vielä on jäljellä tätä suursodan aikaa? Ei, onnellinen olen vapaudesta. Nyt saa elää, tehdä jotakin. Minä lähden Vienan Karjalaan, koettamaan, ennenkuin saksalaiset sinne joutuvat.
Se on Gotlannista kotoisin ja lähtee huomenaamuna Nougorod'iin. Minä seuraan Karjalaan". "Kauppaako tekemään"? kysyi tyttö, joka ei voinut heittää leikki-puheitansa. "Niin kauppaa kyllä, miks'ei! kauppoja on monta lajia: naimis-kauppaa, Tuonen kauppaa ". "No mutta, ethän toki sotaan lähde"? kysyi tyttö vielä levottomampana. "Sitä en itsekään vielä tiedä", arveli Suurpää. "Miks'en sotaan lähtisi?
Kevätpuoleen läksin uusille kirjansitomisretkille Karjalaan ja matkustelin siellä monessa kymmenessä pitäjässä seuraavaan jouluun saakka, käyden aina Venäjän rajalla asti. Paljon sain siellä kokea kaikenmoista; sainpa myöskin tutustua Karjalan oloihin, sen kansaan ja omituiseen kielimurteesen, josta outoja sanoja kirjoittelin muistokirjaani vastaisuuden varaksi.
Eikä minulla ole koskaan ollut kylläksi isänmaallista innostusta lähteäkseni suurten miesten jälkiä myöten Venäjän Karjalaan tai Lappiin tai Wiroon tai muiden suomensukuisten kansojen luo runoja keräämään tai kansantieteellisiä riepuja tai rättejä penkomaan.
Sellaista se on, kun on heikot hermot! Noh, ei ole luotu elämään se kansa, jossa sellaisia on paljon. Mutta minä tahdon yrittää! Muurmanniin! Vienan Karjalaan, jonne Suomen pojat ja saksalaiset yhdessä voittamattomina ryntäävät, sinne minun on nyt ehdottomasti lähdettävä. Siellä, siellä on suuria metsiä, mahdottoman vanhoja, koskemattomia, joissa huikeat puut kaatuvat käyttämättä.
Ville, hyvä ystäväni ja riitaveljeni, oli noita Pohjanmaalta Karjalaan muuttaneita miehiä, jotka sydän-Karjalassakin puheessaan ja tavoissaan pysyivät pohjalaisina. Hän oli palvellut Suomen kaartissa kymmenen vuotta ja sedän renkinä kaksikymmentä vuotta, oli jo ikämies, mutta vielä täysissä voimissa.
Kylä siellä suuri korven koskemattoman keskessä. Talo siellä minulla vanha ja rikas. Käsillään sinua kantaisivat, heimonsa löytölasta, ilosta iloon kuljettaisivat, juhlasta juhlaan, karkelosta karkeloon kiidättäisivät. Vanha äiti minulla, ylen on hyvä ja herttainen, se sinua kuin sukulaistaan silkkihin, samettiin pukisi. Tule Karjalaan, emäntä!
Sen sijaan tein päätöksen lähteä piankin Karjalaan kirjansitojaksi ja oleskella siellä joku vuosi. Jos siellä näyttäisi työni hyvin menestyvän ja tuottavan rahasäästöä, niin laittaisin johonkin pikkukaupunkiin työtoimeni keskuksen. Muutoin olin niin kahden vaiheella elämästäni, ett'en tarkimmastikaan miettimällä tahtonut saada selville, mitä piti tehdä.
Marja siivoo kaloja päätään nostamatta, huivi silmillä, mutta kuulee lähestyttävän, askel askeleelta. Nyt se on ihan takana, nyt kiertää eteen ja istuu kivelle vastapäätä. Marja näkee hänen jalkansa polvia myöten ja polvien välissä kädet, sirot ja sulavat; ja näkee omat sierettyneet sormensa ja suomujen pärskinän. Joko sitten lähdemme? kysyy Shemeikka. Minnekä? Karjalaan, niinkuin oli puhe.