United States or Somalia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hartioillaan oli kummituksella karhunnahka ja selässä hihnasta riippumassa arpakannus. Sittenkun Panu oli kuvan paikoilleen asettanut, eivät olleet Jorma eikä Kari uhrivuorella käyneet. Jorma teki uhrinsa kalalampensa kuuselle, Kari milloin millekin puulle, minkä metsässä tapasi ja missä hänestä haltija näytti asuvan.
"Mikä pitkä?" "No, se hyvin pitkä, hän, joka olisi ollut päätään pitempi urhoollista veljeäsi Hildebadia; hän, jolla oli karhunnahka yllään ja haukan heittäjätär mukanaan. "Mikä hänen nimensä nyt olikaan?" "Harald", sanoi Teja. "Niin, häntä tarkoitan. "Olisi hyvä, että hän olisi huomenna täällä väkevine jättiläisineen." "Emme me häntä tarvitse." "Mutta parempi on aina parempi, herra kuningas.
"Sanon sen sinulle", virkkoi vanhus; "sinulla on kaksi korvaa, mutta vaan yksi suu, jotta sinä enemmän kuuntelisit, mutta vähemmän puhuisit." Ei puheen paljoudesta eikä kirjan suuruudesta. Karhunnahka. Kaksi nuorta metsämiestä lähti karhua ampumaan. Mennessään he jo iloitsivat nahasta, jonka ampumaltaan karhulta nylkisivät.
Vaahtoisin, huohottavin hevosin karkuutti korkea herra täyttä laukkaa rannasta pihaan rappujen eteen. Karhunnahka oli porstuan kynnykselle levitetty ja toinen tuvan kynnykselle. Pirtin keskilattialla seisoi Panu komeimpaan juhlapukuunsa puettuna: punaisella päärmettyyn ja näädännahalla reunustettuun valkoiseen sarkakauhtanaan, voutia vastaanottamassa.
Moni pulska karhunnahka oli muinoin mennyt pilalle riihissä tai saunoissa kuivatessa, kuten silloin oli tapa tehdä. Viime aikoina oli Heinäkangas oppinut suolaamaan niitä. "Oikein suuri otso," sanoi ukko, "täyttää työreen niin hyvin pituudelleen kuin leveydelleen, ja kuusi miestä tarvitaan kontiota tupaan kantamaan."
Kun jo eri huoneista kuului englantilaisia, espanjalaisia ja ranskalaisia hymnejä, loistivat minun maanmieheni poissa-olollaan. "Saksalaiset tulevat aina jokseenkin myöhään kokouksiinsa", oli jo edeltäkäsin isäntä huolissaan minulle tiedoksi antanut. Aivan samaa kirjoittaa jo Tacitus'kin aikaan, jolloin esi-isämme vielä kuljeskelivat siellä täällä karhunnahka olalla ja puhvelinsarvet päässä.
Pitemmillä matkoilla, ja jos sattui tiukat pakkassäät, käytettiin karhunnahka- ja sudennahkaturkkeja, joissa viimeksi mainituissa useimmittain oli karva päällä päin. Sitäpaitsi kierrettiin vyötäisten ympärille moneen kertaan leveä, värillisestä villalangasta kotona kudottu matkavyö. Paksu karvalakki painettiin päähän ja jalkoihin pantiin nahkavuoriset huopa-päällyskengät.
Muodot, piirteet olivat kauniimmatkin; se vain, että värejä puuttui. Kauppamiehen talosta ei ollut kirkolle matkaa täyttä kilometriä. Mutta karhunnahka oli kuitenkin pantava rekeen, sillä kirkon tienoilla oli paljo katsovia. Nuori raudikko ori oli myös sennäköinen, että sillä ilkesi ajaa.
Se oli ihmisen haamuun tehty olento, kädet ojona, ja hartioille oli ripustettu nylkemisen jäljeltä vielä punainen karhunnahka, jonka liepeitä tuuli nyhteli, ja pään päällä oli kallo, hampaat irvellä taivasta kohti. Kuvan jalkain juuressa oli ihminen, jota pastori ei ensin ollut huomannut, polvillaan maassa.