United States or Denmark ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kaikki katselivat suurin silmin Kantala. "Se on aina semmoinen omituinen mies," mutisi toiset. "Ne pojat pääsivät hyville paikoille," sanoivat ihmiset, "ei suinkaan ole niitten talojen pöydän päässä hätää."
Viimein se ilmestyikin kosija, eräänä kevätiltana, pitäen tyttöä kädestä, astui hän suoraan ja rohkeasti Kantalan vanhusten eteen, kysyen tahtoisivatko nämät antaa tyttärensä Luisulan Matille, entiselle kerjäläiselle. "Ota hän", sanoi Kantala, "ja olkoon hän sinulle hyvä emäntä, sillä semmoisen sinä ansaitset paremmin, kuin moni muu."
Eikä Kantala pitänyt ollenkaan mahdottomana, että Matista talokas tulisi, olipa se poika tavattoman järkevä. Sitten tuo kirje? puhuttiinhan siinä kymmenentuhannen urakoista, kolmentuhannen voitosta y.m. Ja Elsa sitten, olipa se aina vaan hilpeällä mielellä, vaikka äiti ehtimiseen jamasi ja jankkas häntä sulhasille menemään; varmaankin tiesi tyttö jotakin Matin asioista.
"Meni se, ja saattaa se palatakkin," mumisi Kantala itseksensä; hänellä oli vieläkin mielessä nuo kaksi kosiomiestä. "Joka kerran kulkuri on, niin kyllä se kulkurina pysyy," tuumasivat useat, kun kuulivat Matin lähteneen Kantalasta. Samana syksynä, kun Matti Kantalasta lähti, tuli Anna palvelustytöksi Tapalaan.
Mutta tyytyväinen näytti hän olevan nykyiseenkin emännöitsijään, koska ei halunnut naimisiin mennä, vaikka kyllä puhemiehet parastaan kokivat. "Tuohan on aivan kiusallista," Kantala itsekseen ajatteli, "mikäpä lienee mielessä tuolla miehellä? Tyttö on kyllä jo naimaijässä, mitä hän vielä mahtaa varrota?"
Vähän ihmeissään katseli Kantala tuota omituista poikaveitikkaa: hän huomasi heti, että hänen edessään oli järkevä olento, jolla oli enemmän elämän kokemusta kuin kymmenellä muulla tuon ikäisellä, ja hän sanoi hetkisen aprikoittuaan: "Saat koetteeksi jäädä taloon, jos lupaat olla siivolla."
Mutta niin se todella oli, että Matti näissä töissä ja puuhissa kulutti rahansa viimeiseen penniin, silloin lainasi hän Kantalalta ja jatkoi vaan töitään entisellä innolla. Kun Kantala kerran kysäsi, kuinka paljon Matti jo oli pannut Toivolaan rahoja, sanoi Matti naurahtain: "noin viisi tai kuusitoista tuhatta kaikkineen, vaan yksi palsta Toivolan hirsimetsää maksaa enemmän, kuin tuon summan".
"Ei maar', eikä tätä tarvitse ilman mitään hoitaa mutta kuinkas taisin minä muuta, kun Kantala otti yhden ilman mitään ja minulle tyrkyttivät toista." Tuli siitä viimein kinastuksesta loppu ja päätettiin poika pitää talossa; käytiin nyt yksissä katsomaan tuota riidanalaista henkilöä, joka tuolla muurin loukkaassa itki ja valitti.
Sitte hän lupasi vuottaa vaikka koko ikänsä lupasi vielä paljon muuta sellaista, jota nuori kuudentoista vuotias tyttö voi luvata. Sitten se tapahtui jonakuna kauniina syyspäivänä että Matti ilmoitti isännällensä, aikovansa taas lähteä mailmalle. "Hullunako nyt olet?" Kantala sanoi, "joko nyt taas mieles tekee vanhaan ammattiis?" "Ei maar juuri," vastasi Matti, "mutta onhan niitä toimia muitakin."
"Vaivaskassasta maksetaan, sanoi Kantala, ja täytyyhän tuommoisen miehen puhe uskoa!" Jo aamulla aikaisin Joulun jälkispyhänä hankki Ketola pitäjälle, hän veti esille matkarekensä, niin kutsutut "liiat laitiot", täytti sen heinillä, toi tallista lihavan valkoisen tammansa ja oli pian valmis lähtöön. Leena vielä ovella varoitti, ett'ei vaan tekisi hulluja kauppoja.