United States or Tuvalu ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kammariherra riensi pois ja samaten hovineiti, sillä tahtoihan hänen korkeutensa jäädä yksin. Samassa käänsi Charlotte päänsä, että voin nähdä häntä vasten silmiä; nähdessäni hänen kiihtymyksensä ja silmiensä säihkyvän tulen, ymmärsin heti hänen aikovan tänä iltana rohkeasti ryhtyä salaisuutensa selittämiseen.
"No, no, lapseni, emmehän nyt ole arolla!" nuhteli hän minua nauraen, Hovineito ja kammariherra olivat kauhistuneina väistyneet syrjään, juostessani heidän ohitsensa ja ruhtinatarkin käänsihe kummastuneena, kun kuuli minun tavatonta meluani.
"Ja asutteko nyt isänne kanssa herra Claudiuksen talossa?" kysyi kammariherra minulta äkkiä, huomatessaan ylpeän, nuhtelevaisen katseen, jolla ruhtinatar rankasi taitamatonta hovineitoansa. Herra von Wismar näkyi olevan jonkinmoinen ukkosenjohdattaja linnassa. "Me asumme Karolinenlustissa", vastasin hänelle. "Ah, Lothar raukan huoneissa!" virkkoi hän sääliväisesti ruhtinattarelle.
"Sen sanon, herra von Wismar, semmoinen säälimys teikäläisissä suututtaa minua kovin, ja olkoon kreivi varoillaan, kun tulee ensi kerran tänne!" huudahti ruhtinatar ja hänen suuret silmänsä säihkyivät vihasta. "Onko nuori Tressel pahasti haavoitettu?" "Tuskinpa luulen sen", sammalsi kammariherra.
Minä muistelin aivan hyvin uteliaisuuttani ja häpesin hieman; mutta en kuitenkaan tahtonut olla tietoani ilmoittamatta ruhtinattarelle. "Vainaja on tahtonut sen; herra Claudius ei sentähden salli, että ainoaankaan sinettiin kajotaan! Hän on niin ankara, niin hirveän ankara!" "Vai niin, kuuluupa melkein siltä, kuin pelkäisitte häntä, pikku armoni!" nauroi kammariherra. "Minäkö pelkäisin?
"Mutta hän on kovasydäminen ja jääkylmä Charlottea kohtaan", lausuin sitte kiireesti, "ja kaikki tahtoo hän paremmin ymmärtää kuin muut." "Kaunis synninluettelo!" nauroi kammariherra. "Muuten on hän vähän aikaa sitte osoittanut todellakin vähän ymmärtävänsä jotakin muita paremmin", lausui hän ruhtinattaren puoleen kääntyen.
"Eräässä talonpoikaistalossa yksinäisellä arolla, herra von Wismar!" huudahti neiti von Wildenspring, hymyillen viattomasti kuin lapsi. Kammariherra säpsähti; mutta silmäys ruhtinattaren minulle hymyileviin kasvoihin saattoi hänet jälleen entisellensä.
"Jalo kammariherra" seisoi siinä vallan ällistyneenä. Hänen pidentyneet kasvonsa huvittivat minua suuresti minä nauroin itsekseni, kuten aina Heintzin seurassa hämmästyneenä, kun olin lausunut jotakin odottamatonta. Neiti von Wildenspring oli, ruhtinattaren lausuessa viimeiset sanansa, nopeasti noussut seisomaan. Hän loi vihaisen silmäyksen iloisiin kasvoihini ja meni teepöydän tuo.