United States or Mauritius ? Vote for the TOP Country of the Week !
Menkää vähäiseen kulma-ikkunaan, josta voidaan nähdä kaupunkiin vievälle tielle. Kohta, kun nä'ette maa-kreivin vaunujen lähestyvän, ilmoittakaa se minulle. Koska maa-kreivi näyttäytyy neiti Krawen'ille, niin pitää hänen näyttäytyä myöskin jalolle Klairon'ille. Menkää, Senay, ja olkaa hyvin varoillanne!" Kamari-rouva kiirehti ulos, ja Klairon vaipui murtuneena tuolille.
Hän otti nopeasti kirjeen, joka pahoja uutisia oli tuonut Parisista ja riensi yksityis-huoneeseensa, pannaksensa onnettoman kirjeen lukon taakse ja kirjoittaakseen itse kirjeen kreiville. Noin tunnin kuluttua tuli kamari-rouva Klairon'in tykö jälleen. "Teidän armonne", sanoi hän kiireisesti, "maa-kreivi tulee takaisin jo." "Se hyvä!
Hän kiirehti kellon-nuoraan ja soitti, ja henkeänsä vetämättä tähysti hän oveen. Vihdoin aukeni ovi ja kamari-rouva tuli sisälle. "Rouva Senay!" huusi Klairon häntä vastaan. "Minä näjin teidät seisovan linnan-pihassa, kun herra maa-kreivi matkusti pois. Eikö ole totta? Ettekö te ollut siellä?" "Te käskette, teidän armonne!" sanoi Senay'en rouva. "Minä olin linnan-pihassa.
"Kaupungin suureen ravintolaan", sanoi Klairon miettiväisesti. "On ehkä saapunut sinne tärkeitä ja suuria vieraita, koska hän sillä tavalla matkusti sinne." "Kyllä, teidän armonne", kuiskasi kamari-rouva. "Siellä on tärkeä vieras; mutta ei se vasta tänä päivänä ole sinne tullut, vaan on ollut siellä jo kokonaisen viikon; ja joka ehtoo on maa-kreivi käynyt ravintolassa." "Onneton!
"Neiti Krawen?" kysyi hän peljästyneenä. "Sanokaa, onko se hän?" Kamari-rouva nyökkäsi ja sanoi: "onnettomuudeksi kyllä, teidän armonne, se on hän." Aivan, kuin ärsytetty leijona kiljasi Klairon ja ojensi molemmat kätensä taivasta kohti. "Minä olen petetty", huusi hän; "hävittömästi petetty!"
"Kyllä", kuiskasi kamari-rouva. "Tiedän minä senkin." "No, sanokaa, kuka se on." "Teidän armonne! Se on eräs nainen, nuori ja kaunis nainen. Teidän armonne tuntee hänet. Teidän armonne on jo vuosi sitten, kun hän oli täällä vieraisilla, itkenyt katkerasti hänen tähtensä." Klairon kauhistui ja vaikka hänen poskensa olivat maalatut, niin havaittiin hän kalvenevan.
Ainoasti kamari-rouvan puoleen, joka yritti menemään hänen perässänsä sisälle, kääntyi hän ja sanoi ankarasti: "minä tahdon olla yksinäni; ei kenkään saa minua häiritä. Jääkää te vaatetus-huoneeseen, rouva! Minä soitan, kun tarvitsen teitä." Kamari-rouva astui, syvästi lyykäyttäen, takaisin etu-huoneeseen, palvelija sulki ovet, ja nyt jäi Klairon vihdoinkin yksinänsä.