United States or Canada ? Vote for the TOP Country of the Week !
Näyttää olevan hessahtanut, huomautti toinen ääni. Muijain kanssa riidellä ja vasikan kanssa kilpaa juosta on yhtä hyödytöntä, mutisi Matti ja sanoi teurastajalle: tämä eläimen elämäkerta on kummallinen; muija on sen pienestä kasvattanut: mutt'en luullut sen noin siitä kiini pitävän. Taitaa olla paras, kun muija saa viedä Kailun kotia, menköön siis kauppa rikki.
Ja samassa ilmaantui siihen jotain märkää, hän kun surullisesti katseli tepparoivaa Kailua. Viimemainittukin käänsi päänsä emäntäänsä kohden, katsoi tylsällä silmällään häntä ja urisi alakuloisesti. Silloin ei Kreeta enää ollut alallaan, muutamalla askeleella oli hän kiini Kailun kaulaimessa ja sanoi pontevuudella, jota ihmettelin: Ei, Matti, Kailua myydäkään, minä en saa sitä luonnoltani.
Mutta silloin oli Matti kolmella hyvällä hyppäyksellä kiini hänen niskassansa, läimähytti häntä Kailun kellolla päähän ja viskasi palavat katajat kauaksi mäelle, jotta kipinät ilmaan sinkoilivat. Lurjus, kiljasi hän, miks'et totellut varoitustani. Kustaa sammuta sinä valkea, lisäsi hän, minä höyhennän tuota murhapolttajaa vähäsen. Samassa aukeni pirtin ovi, ja Yrjö astui ulos.
Kas sitä uuspeiliä vaan, lisäsi toinen. Ei, maar se mies olekaan ensikertaa pappia kyydissä, jatkettiin joukossa. Tällä välin oli lihava teurastaja kävellyt useampaan kertaan Kailun ympäri, mittaillut sitä silmällänsä, kourannut sen niskaa ja sanoi vihdoin: Viisitoista ruplaa, ottakaa pois. Ei, vastasi Matti levollisesti. Ei, huusimme toiset yhteen ääneen. Kaksikymmentä, lisäsi teurastaja.
Väsyneitä kun olimme, sillä rattailla istuminen väsyttää ja olimmehan vuorottain kävelleet Kailun kantapäillä kukin niin pian nukahdimme, enkä minä ainakaan herännyt, ennenkuin kuulin Kreetan nyhkivän ja nuhisevan: nous' ylös poika jo, nouse vaan, että päästään menemään. Kun minä sain itseni matkakuntoon, tuli Matti jo ulkoa; hän oli ollut hevosta valjastamassa.
Aholla tuli Matti minua vastaan "paitansa hioilla" niinkuin pyhäiltasin suvella tapa onkin, ja sanoi kaivanneensakin minua. Kreeta on ollut vähän kivunluokassa, sanoi hän, Esteri oli mennyt taloon asioille, ja hän se nyt läksi itse karjaa laitumelta kotiin hakemaan. Kellon otti Matti minulta ja vahvisti arveluni, että se Kailun kello oli.
"Kailu" se oli härkämullin nimi oli sidottu ratasten perään, Matti ja minä istuimme korkean voitiinun kannelle, taakse, vähää alemma istui Kreeta, mutta Kailun marssia kiihoitti pihlajaisella raipallaan "plikka". Ja liikkeelle panevana voimana oli meillä Matin viime pääsiäis-markkinoilla ostama Valko. Ja niin sitä mentiin että kangas kajahteli pyöräin kolahduksista.
Mutta olishan se voinut pahempaakin tehdä, vaikka tappaa sekä hevosen että Kailun. Totta pelkäsi mies lain kostavaa kättä. Mutta suuri kelmin työ se sittenkin oli, se osotti älyä, jota en olisi luullut niin paljoa Himmolan Kustaassa olevan. Kuinka niin? No selväähän se on; hän näytti niinkuin peilissä ja kuvauksessa, kuinka valkea saadaan mustaksi; ja samalla tapaa kävisi mustakin valkeaksi.
Katsoin halkopinon taakse, siellä ei ollut hevosta, vilkasin vajaa kohden, siellä näkyi jotain valkoista halkoläjän takaa. Menin lähemmin tarkastamaan ja näin, en Valkoa niinkuin olin luullut vaan Kailun. Pian tuli Mattikin ulos talon pirtistä ja rupesi valjastamaan Kailua. Tälläkös nyt ajetaan, kysyin minä. Niin. Missä Valko on? Sen myin Antin markkinoilla Tampereella. Osaakos tää vetää?
Kun siinä polkua hiljakseen kävelin, kilahti jotakin jaloistani. Katsoin alas ja mitä näin, oli hyvinkin jokapäiväistä, oli vaan lehmänkello. Tarkemmin katsottuani, huomasin sen Kailun kelloksi. Otin mättäästä sammalia, joilla tukkosin kellon, sillä ilkeähän sen rämpytystä oli kuulla, ja niin astelin kello kädessä Pohjalammia kohden.