United States or Belarus ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Herrat sanowat waatteensa maksawan niin paljon, eiwätkä ne ole hetikään näin wiiniä; pankaa minulle tätä, minä maksan ja jaksan", sanoi Kaaperi. "Senhän minä kyllä tiedän", sanoi kauppias, mitata hutkien kalikootansa. Seuraawana pyhänä nähtiin Kaaperin seisowan kirkkomäellä uudessa kalikoopuwussaan.
Mitäpä siitä, jospa Kaaperin päätä wähän paukuttikin aamusin majatalossa ylösnoustessa, sillä eihän illallinen seura suinkaan ollut mikään huono seura siwistynyt siwistyneempi seura, kuin heidän paikkakuntalaisensa osasiwat aawistaakaan; pitihän sitä kokea kannattaa edelleenkin mitäs tyhmät ymmärtäwät, jotka owat niin takapajulla.
Kuitenkin koki hän ahkerasti mättää Kaaperin eteen niitä waatetawaroita, mitä hänellä oli; niiden joukossa oli kalikoo nimistä waatettakin eräs pankko. "Mitäs tämä maksaa kyynärältä, tämähän kiiltää niin wiinisti?" kysyi Kaaperi. Kauppias sanoi hinnan. "Tätä minä otan sepä nyt helppoa on... Paljonkohan tätä waatteisiin menee...? Jopa se on helppoa.
Kerran tuumaili hän minulle: "eikö se millään keinoin kävisi laatuun, että maisteri heittäisi sen ylioppilastutkintonsa tuota tuonnemmaksi!" Se ei kuitenkaan käynyt laatuun, vaan ylioppilaaksi päästyäni, muutamia vuosia myöhemmin, kävin Kaaperin luona. Minut otettiin ilolla ja ystävällisesti vastaan tuossa onnellisessa kodissa.
Ensi aikoina tyydyttikin tämä hänen kunnianhimoansa ja hienouden haluansa, mutta kauwan ei sekään riittänyt, sillä waikka kotimainen, kotitekoinen waate olikin näin siistitty ja kiilloitettu, tuntui se kuitenkin hänen mielestänsä karkealta ja arwoa alentawalta. Eräänä päiwänä nähtiin Kaaperin seisowan erään maakauppiaan puodissa.
Sen huomasin siitä kuin Kaaperi kertoi nimismiehen mamselin sanoneen Anna-Leenalle ettei hän "tässä maailmassa ole lukenut niin viisaasti kokoonpantua kirjoitusta". Sen vuoksi en millään muotoa tahtonut suostua ensi viikolla lähtemään Kaaperin kanssa naapuripitäjääsen kuulutuskirjan teettoon.
Kaaperi tarttui sen kuultuansa oven ripaan, vaan vieläkin kerran kääntyi hän minua kohti ja kysyi: "lähteekö se teidän Junnu huomenna todellakin Kajaaniin tervoja viemään?" "Lähtee kaiketi; vaan miksi sinä sitä epäilet?" "Enpähän miksikään, arvelin vain muutoin, jotta jos se ei lähtisikään." Nyt näin selvästi Kaaperin tahtovan minulta jotakin, vaikka hän ei rohjennut asiaansa ilmoittaa.
Sen tähden ryhdyinkin ystävällisesti kehoittamaan häntä, että kävisi suoraan asiaan käsiksi ilman pitemmittä esipuheitta ja sanoisi mitä hänellä oli mielessä. "Olisihan minulla todellakin pikkuisen asiaa", sanoi hän ja istui entiselle paikalleen. "No, mitäs sinulla on niin tärkeää sanottavaa?" tiedustin minä. Se kysymys saattoi uudestaan Kaaperin pään pyörälle.
Hänen huumorinsa voi joskus kohota miltei Aleksis Kiven tapaiseen monumentalisuuteen, kuten tuossa pienessä mestarinäytteessä Kaaperin kosinta, jossa suomalainen kansanomainen ja samalla sangen materialistinen käsitys rakkaudesta ja avioliitosta on todellisella taiturin ylemmyydellä hahmoteltu.
Kämälän isännän ja emännän wanhimmat lapset, tyttäret, oliwat kohta aika=ihmisiä ja isäntä ja emäntä oliwat nyt aiwan yksimielisiä kaikissa pyrinnöissään. Tätä muutosta oli olleet monet syyt rakentamassa, mutta erittäinkin yksi. Lasten kaswaessa oliwat Kaaperin nurkumiset naimiseen menostaan ja perillisten karttumisesta kokonaan jääneet pois, kun hän niistä oli löytänyt uuden ylpeilemisen aiheen.
Päivän Sana