United States or Andorra ? Vote for the TOP Country of the Week !


Tämä Jahtirannan torppa tuli nyt yhä edelleen rovastinnan mieluisimmaksi käymäpaikaksi, sillä siellä ei tarvinnut koskaan kuulla niitä hävyttömiä puheita, mitä muu maailma tuntui olevan täynnä rovastin ja Kaisavainaan väleistä, mitkä jutut yhdessä Kaisan kuoleman sanoman kanssa levisivät ympäri Jänislahden seurakuntaa, missä kierrettyään ne tarinat kymmenin kerroin lisäytyneinä palasivat takasin.

Nyt oli valennut se päivä, jona piti tapahtua kaikki ne kolme tutkintoa. Niinpä jo ihan päivän valettua nähtiin Jänislahden pappilaan tulevan miestä ja naista, nuorta ja vanhaa, millä kontti, millä laukku kielellä painaen evästä täynnä, mistä näkyi, että on lähdetty kerrassaan enemmäksi aikaa. Mutta kaikilla oli surullisen ja epätoivoisen näköinen leima kasvoilla.

Suntion silmäkuoppiin ilmestyi kyyneleet sanoessaan: "Se olkoon Hänen armollinen tahtonsa." Sen sanottuaan suntio meni venheeseensä, mikä samassa käännettiin matkalle ja kolmen airoparin pakottamana lähti halkasemaan Jänislahden peilikirkasta pintaa. Piispa tunsi povessaan soman tyytymyksen kun edes muutaman kyyneleen oli saanut Jänislahdella käydessään heltymään.

Niinpä jo varhaisesta aamusta nähtiin ihan parruspuitaan myöten lastatuita ihmisvenheitä mennä johkasevan Jänislahden perää kohti, että koko kiiltävä Haapaselän pinta kauan aikaa aivan kauttaaltaan oli venheitten synnyttämänä väreaallokkona mitkä ristiin vierivät järven pinnalla sortaen aalto aallon, kunnes taas tapasi uusi vastasyntynyt aaltoryhmä mikä kaikki heikompansa sorti alleen ja voittajana vieri siksi kunnes heidät hävitti sama kohtalo.

Kaikki ymmärsivät sen lähtöhommaksi ja kohta nähtiinkin valkea purtilon näköinen venhe rientävän Jänislahden perään päin, jonka perässä rovasti itse selkäkenossa viiletti ja nuorimmat lapset iloissaan hälisivät rovastinnan kanssa. Ja kun eivät Ailin pelastumisen ilosta osanneet muutakaan sanoa niin hokivat: "Eipäs Aili hukkunut, vaikka mamma luuli. Näimmehän me, että Aili liikkui järvessä.

Sen sanottuaan erosivat Kaisa tyttöineen ja kahden soutajamuijan kanssa Jahtirannalle ja rovastinna Lillin, Ailin ja Mimmiä kantavan Marin kanssa Jänislahden pappilaan päin, millä matkallaan rovastinna yhä aivan katkeamatta ihaili sitä tietä somaksi ja hupaiseksi.

Tämän tähden laittoi nimismies vielä eräät lautamiehet tiedustelemaan pitäjän kaikilta suunnilta kutka olivat viime pyhänä olleet kirkolla ja nähneet Iivaria, ne olivat haastettavat lauantaiksi poliisitutkintoon Jänislahden pappilaan.

Piispan tutkintopäivä oli nyt tullut ja oli lenseä kesäkuun sunnuntai-aamu kun piispa istui nyt taaskin Jänislahden pappilan keltaiseksi maalatun, uhkean rakennuksen korkeilla portailla nauttien Pohjolan kesä-aamun herttaisuudesta.

Mutta koko matkan hän punoi päätään ja puri hampaitaan kuni tuskassa ja itsekseen sipitti: "Neljän päivän vankeudella... Varojen puutteessa neljän päivän vankeudella... Hävytöntä... Paljas kirottu häväistys... Minä kahdenkymmenen markan sakosta tuomitaan vankeuteen... Neljän päivän vankeuteen... Hyi... Tuomari ivahymy kasvoissaan vetää suustaan tällaisia lauseita... Suuren Jänislahden seurakunnan kunniallinen rovasti, tuomiorovastin veli tuomitaan kahdenkymmenen markan sakosta vankeuteen... Neljän päivän vankeuteen... Hyi... Tuhannen kertaa hyi."

Silloin rovasti rykäsi, vilkasi puoli hätäisen silmäyksen Anniin ja sanoi: "Istukaa nyt vielä, minulla olisi teille sanomista. "Mitä teillä olisi", virkkoi Anni pitäessään jo lukon kahvasta toisella kädellään kiinni ja toisessa kädessä riippui se paperi, minkä yhdessä nurkassa näkyi Jänislahden kirkon kuva.