United States or Montenegro ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta vanhan Kurjen silmissä ei näkynyt muuta valoa, kuin synkän keston kamalaa loistoa. Tukevalla kouralla hän nosti Totkin kahleinensa rekeen ja istui ajamaan. Muut seurasivat. Ensimäisen selän jäitä ajettuansa kulkijat tulivat metsä-taipaleelle, josta pian keskellä jylhää saloa aukeni vähäisempi järvi.
Sä Pohjan ilman, luonnon vilppautta Kun nuorra rintahasi hengitit, Sen voimaa, tarmoa, sen raittiutta Ja jylhää mahtavuutta ihailit. Ja taivahalla revontulten vyöhyt Kun silmiis talvi-illoin lieskasi, Tai toisekseen kun turhaan keskusyöhyt Se päivän laskemista vartosi;
Tulijat nuo kun meidät huomasivat, sanoivat: »Tien jos tietänette, meitä te neuvokaa nyt vuoren kukkulalle.» Vergilius vastasi: »Te uskonette meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme me myöskin matkalaisia kuin tekin. Tulimme juuri, hetki teitä ennen, mut tietä toista, jyrkkää niin ja jylhää, meist' että leikiltä tää nousu näyttää.»
Heidän mökkinsä oli kylläkin autio, mutta sen autius oli korkeata, jylhää ja kirkasta; se näytti pitävän seuraa taivaan tähtien kanssa. Mutta tämän paikan autius oli umpinaista laakso-autiutta, se oli vailla taivaanrantaa ja toivoa. Hän oli niin suruissaan, että melkein itki, nähdessään sen kalpean vaimon alakuloisine silmineen, joka ilmestyi mökin oveen heille tervetuloa toivottamaan.
Nousivat he ylös ja rupesivat kantelemaan mustia, mehukkaita tervaskantoja tulelle, että punertavassa valossa näkisivät nylkeä suurta saalistansa, mutta lähettivät Eeron viipymättä Viertolaan voudille asiasta tietoa antamaan. Ylös valahti mustanpunainen liekki, valaisten maata ja jylhää metsää. Kohden kartanoa asteli Eero, mutta muut kävivät kaikin voimin ketistelemään kaadettuja hirviänsä.
Mitkä olivat torppansa saaneet perintöosana, mitkä taas syrjäsukuisina asustivat kyläkunnan jakamattomilla mailla, jotka metsinä ympäröivät Vuorelan kantataloa. Niemelän talo oli vähäväkisempi, keskellä jylhää hongistoa, jota sen voimat eivät riittäneet kukistamaan. Kovat katovuodet kohtasivat sitten 60-luvulla näitäkin seutuja. Niemelän talo oli menemäisillään häviöön.
Oi, kesä ehtii ja lähtee, syys pian saapuvi, yksin kankaall' istun ja viskon syöstävätäin värähdellen, kun rajutuulet ikkunahan jääkuuroja pieksee. On talo tyhjä ja hiljainen. Veli poissa on, poissa toinen on myös, isä nukkuu kirjan luo kamariinsa; jylhää, kolkkoa kaikk' on; huonehet on kuni haudat.
Jota ylemmä pohjaiseen tullaan, sitä enemmän lehtipuiden sijaan havupuita ilmautuu, ja puut yhä pienenevät. Jäämeren rannikko on hyvin jylhää ja autiota. Melkein vuoden yhdeksänä kuukautena peittää jää tämän meren rantoja. Se avara vetinen seutu, jonka lävitse Viena mereen virtaa, on virtoineen vuoden suurimman osat jäässä. Kolkko ja kylmä on tämän seudun ilma.
Taampaa näkyy jo metsiä; muutamia lehtipuita puikahtelee myös esiin; jonkun herrastalon valkoinen kivirakennus kuvastuu vihannalla pohjalla; paikka paikoin ympäröi niitä ruohovyöhykkeet ja osottavat ett'ei vesi ainoastaan kiveä niissä huuhtele. Meri ei kuitenkaan ole tarjonnut niin jylhää näköalaa kuin maa. Valkoiset purjeet ovat kaikkialla liehuelleet.
Kuinka kauheasti onneton!... En jätä, elä pelkää. Mutta pois täältä, Topra. Täällä on niin jylhää. Puut ja kivet meitä syyttävät. Pois pian. Rakas, onneton toverini minä seuraan sinua vaikka kuolemaan, elä sure! KOLMAS N