United States or Austria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lahjan hän sai vastaanottaa itse läänin herra kuvernöörin kädestä maistraatin huoneustossa saman vuoden kesäkuun 26 päivänä. Se oli sisältä kullattu, ja sen ulkopinta oli »paitsi muita kaunistuksia» yhdelle puolelle koristeekseen saanut Viipurin kaupungin vaakunan ja toisella luettiin seuraavat piirrokset: Jakob Juteinille.
Ehkäpä haihtuisi matkalla mieliharmi! Edellä mainitsemamme vääryys, mikä näin oli Juteinille tapahtunut, oli kuitenkin siksi suuri loukkaus, ett'ei hän enää, kun oli Tukholmasta palannut, pyrkinytkään valtion virkoihin, vaan meni, kuten olemme jo edellä nähneet, vapaaherra Wredelle Anjalaan jälleen kotiopettajan toimiin loppuvuodeksi 1810 ja seuraaviksikin aina alkupuolelle vuotta 1812, jolloin hän luultavasti itse pikimältään kävi taas Turussa hankkimassa Yliopiston konsistorin todistuksen hakeakseen erästä virkaa ja tällä kertaa paremmalla menestyksellä.
»Ett'ei ihmisen ole hyvä yksinänsä olla», vaan että hän tarvitsee »avun, joka on hänelle sopiva», se raamatun lausuma totuus näkyy myöhään täysin Juteinille selvinneen, koska hän, jo kauan »avuttomana» oltuaan, vasta 44 vuoden vanhana osasi sen omaan kohtaansa sovittaa, poistaa tuon epäkohdan ja v. 1825 mennä naimisiin.
Sen mukaan ei hovioikeus ollut havainnut Juteinin kirjottamien ja edellä mainittuun kirjaan sisältyvien esityksien, jotka koskivat uskontoa ja kristinopin kappaleita, olleen sen luontoisia, että Juteini niiden takia olisi tehnyt itsensä edesvastaukseen vikapääksi, jonka vuoksi hovioikeus kumosi kämnerioikeuden päätöksen, mikäli se koski Juteinille vaadittua rangaistusta.
Olemme näinkin laajasti, jos kohta ei perinpohjaisesti, esittäneet Rask'in oikeinkirjotusuudistusehdotuksen, mikäli siitä Renvall'in kirjeistä selkoa saa, sillä Juteinille Rask luultavasti oli tehnyt saman ehdotuksen, päättäen hänen esityksestään v. 1819 Lasten Kirjansa toisessa painoksessa, että »latinaisia» eli antikva-kirjakkeita käytettäissä suomessa sopisi merkitä pitkiä ääntiöitä korkomerkillä eli vinopilkulla, niinkuin lukija esityksemme 76 ja 78 sivuilla on näkevä.
Jos nykyään annetaan runoilijan nimi ja hyvän runoilijan arvo ja kunnia henkilöille, jotka julkaisevat satoja runoja, mutta tarkoin katsovat, ett'ei heidän »jouluksi» julkaisemassaan vihkossa vain löytyisi erikoisesti arvokasta enemmän kuin muutama prosentti, niin on meidän monin verroin suurempi syy antaa tunnustuksemme Juteinille, jolla ei suomenkielellä ainoatakaan esikuvaa maallisen taiderunouden alalla ollut, ja joka kuitenkin on ala-arvoisten runojensa suuressa joukossa meille tarjonnut helmiä, ja montakin helmeä, joiden arvo ei milloinkaan vähene, ja jotka ovat muuttuneet toiset kansallekin niin rakkaiksi, kuin harvojen nykyajan runoniekkojen, joiden kirjailemisesta ja runotuotteista taas 100 vuoden päästä ehk'ei tiedä mitään kukaan muu, kuin kenties kirjallisuudentutkija.
Kun Juteinista, kuten jo näimme, v. 1800 oli tullut »civis academicus», oli luultavasti hänen aikomuksensa alkuaan pyrkiä hengelliseen säätyyn; olihan se tavallistakin, että rahvaanlapset antautuessaan opintielle, papeiksi rupesivat; tällaiseen aikeeseen saattoi ehkä olo Mjödhenkin luona antaa Juteinille vielä yllykettä; ja jumaluusopillisiin lukuihin arvelee J. Krohn jonka väitteeseen tässä kokonaan nojaamme hänen jo kuluttaneen paljon aikaakin.
Siinä esittämämme todistelun perusteella, samoin kuin juuri kertomamme Snellman'in arvostelun nojalla sekä vielä Ahlqvist'in antaman tunnustuksen johdosta uranuurtavalle taiderunoilijalle, voinemme hyvällä syyllä väittää, että Franzén oli täysin oikeutettu 29-vuotiaalle runoilevalle Juteinille antamaan tuon ennen mainitsemamme hyvän todistuksen, jossa hän tunnusti Juteinin omaavan todellista kykyä runoiluun sekä että hän suomenkielessä oli hankkinut itselleen tavattomat tiedot ja taidon.
Turusta pois Juteini joutui, vaikk'ei vielä varsin kauas, kun hän v. 1802 otti vastaan kotiopettajatoimen Nauvon pitäjässä kirkkoherran, rovasti Mjödhen luona. Sekä rovasti itse että hänen koko talonväkensä osottivat erikoista hyvyyttä nuorelle Juteinille, ja sitä tämä vielä vanhoilla päivillään kiitollisuudella muisteli.
Tämä hänen viime mielipiteensähän menisi muuten milt'ei yhteen Snellman'in juuri edellä selostamamme esityksen kanssa, jos tuo Krohn'in käyttämä »enimmäkseen» sana hänen esityksessään saisi tarkottaa samaa kuin sana »toisinaan» referaatissamme Snellman'in mielipiteistä. Mutta sitä se ei kait tehne, ja silloin ei Krohn myöntäne hyvän runoilijan arvoa ja kunniaa Juteinille.