United States or Slovakia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta kaikki ne kyyneleet, joita hän oli vuosien kuluessa vuodattanut, olivat jättäneet jälkensä hänen sinisten silmiensä kurtistuneelle ja hienolle silkille, mihin valvokit, ahdistukset, levottomuudet ja kaikki ne kolhut olivat vaikuttaneet, jotka miesten mielestä oikeastaan säilyvät ihmisen sisimmässä sopessa, mutta nousevat sieltä kasvoille, niinkuin veden vähimmätkin liikkeet ryppyilevät pinnalla huomattavissa juovissa.
Hän otti kirjan ja koetti lukea, mutta ajatukset eivät tahtoneet seurata sanoja; sitäpaitsi tuli aikaisin hämärä huoneeseen ja hänen päätänsä alkoi särkeä. Hän ei ollut pelkuri; tänään valtasi kuitenkin yksinäisyyden tunne aivan ehdottomasti hänet, ja hän nyt kaipasi Anderssonskan raskaita askeleita kyökissä, jotka muutoin usein vaivasivat häntä. Vähitellen sulivat kirjaimet yhteen epäselväksi vilinäksi. Hänen täytyi panna pois kirja, ja meni istumaan ikkunan ääreen. Ulkona näytti synkälle, pilvet olivat kasaantuneet röykkiöihin päälletysten, ja niiden reunat olivat kuparin värisissä juovissa.
He soutivat leveää välkkyvää virtaa alas, joka milloin virtasi tehden pieniä loiskivia aaltoja, milloin pysyi sijoillaan ja vaipui syviin ajatuksiin jossain polvekkeessa, jossa se hyväili janoisia leppiä, kohta taas valuen pitkissä harmaanhohtavissa juovissa eteenpäin, ikävöiden mereen, kertoakseen sille kokemuksiaan pitkällä matkallaan tunturijärvestä lämpimään, kesäiseen laaksoon.
Kirkas kevät-aamu oli muuttunut sateiseksi päiväksi ja nyt, seisoessani väristen kylmässä itätuulen viimassa, näin kaasuliekkien valossa sumun lankeavan maahan pitkissä vinoissa juovissa. Kaikki muut olivat menneet pois ja siinä seisoin nyt, melkein yhtä yksin kuin kotona puutarhassa, kun eräs vieras tuli minua puhuttelemaan. "Odotatteko jotakin, rouvaseni?" kysyi hän jotenkin kohteliaasti.
Ilta oli jo kun hän sinne pääsi, pimeä ja märkä ilta; tämä oli kevätpuolella ja kuu ei ollut vielä noussut. Pilvien välitse päilähteli pitkissä juovissa sininen taivas muutamine vaaleine tähtineen, jotka kiiluivat niin salaperäisesti tuolta äärettömältä avaruudesta. Gunhilda oli viluinen ja väsyksissä.
Pidin yhtä tarkan vaarin kuin ennenkin nuorista eläimistä, että ne yöksi päästettäisiin suojaan kylmästä itätuulesta, ja katselin heikkoa orasta ruskeissa juovissa samalla mielihalulla, kuin saisin nähdä sen kypsyvän ja leikattavan.
Niissä juovissa, joita kärsimykset olivat uurtaneet hänen ennen hienoille poskilleen, näkyi monivuotisten surujen jälkiä; mutta tällä hetkellä, kun hän katseli vyötä, kuvastui hänen kasvoillaan melkein lapsellinen tyytyväisyys. Työ näkyi hänen mieltään ilahuttavan; ja se ystävä, josta hän lauloi, oli nähtävästi hänelle rakas.