United States or Nicaragua ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vaivoin pääsi hän pihaan, hoippui aittaansa, jonka ovi oli auki, horjahti vuoteeseensa vaatteet päällä ja nukkui. Juha nukkui koko päivän iltaan saakka.
Se on semmoinen. Pitäisikö minun ilmaista sille kaikki? Kuinka minä saatoin sille vielä sillä tavalla valehdella? Mikä tästä tulee? Miten minun on oltava? Mutta hän oli niin väsynyt, ettei osannut muuta kuin: en minä nyt jaksa, kävi miten kävi. Juha istuu kannon päässä kaskessaan, ylhäällä vaaralla. Koko maailma hänen allaan on usvan peitossa, järvet, korvet, hänen niittynsä ja peltonsa ja talo.
Vaan jos on lähettänyt Kaisan edellään ja tulee itse eväitä tuomaan? Ei ollut niinkään, tuossa oli ruuat. Piika alkoi avata tuomaansa nyyttyä, mutta Juha sanoi menevänsä kotiin. Jääköön Kaisa tänne vielä kerppuja taittamaan. Ei tuntunut enää jaksavan hakata.
Kalan siivottuaan tarttuu toiseen, raastaa kuin vihassa... Mitä minä tässä enää? Hoitakoot itse talonsa, äiti ja poika! Jos olisi Juha mies, pois käännyttäisi kiusanhengen. Kun tietää, ettei anna minulle yön lepoa, ei päivän rauhaa. Mutta eipähän, vaikka olen sitä häneltä pyytänyt. Joka kesä antaa tänne tulla.
Käännyhän mahallesi, niin sivellään toistakin puolta. Jo riittää, sanoi Shemeikka Sitä sanoitte, ettette välittänyt rikkaista, vaikka olisi ollut tarjolla. Niinpä niin Shemeikka kuului laskeutuvan lauteilta ja istuutuvan alemmaksi. Juha puhui yhä ylhäältä, nyt itseään hutkien. niinpä niin, vaan minua he kaikki muut kylmäsivät, en katsonut päin, en perin, tämä oli mennyt kuin veriin.
Ja mitä se kehenkään kuuluu, missä minä virun, vaikka viruisin sikopahnassa? Hän olisi purskahtanut itkuun, jos ei olisi noussut ja mennyt. Mitä se minusta kaikkia kysyy? Ja mitä hän minulle semmoisia haastaa? Ja mitä hän kaikkea halventaa? Minkä Juha sille mahtaa, että on semmoinen kuin on? Ja mitä se kehenkään kuuluu, kenelle minä menin? Miksei Juha tule jo kalasta?
Marja on rannassa venheen luona niemessä, ison kiven kupeessa, kyyryllään kuin piilossa, nukkuva lapsi sylissä, kolkolla rannalla, johon autiolta saarettomalta selältä loiskii kolean luoteisen laine. Harva ruohikko huojahtelee ja rantalepikko sihahtelee milloin hiljemmin, milloin kovemmin. Koski kohisee umpinaisesti lahden pohjasta. Juha tulee rantaa myöten, kiivaasti, kompastellen väliin.
»Juhassa» on minusta Juhani Aho ensi kerran saavuttanut näitä edellytyksiä vastaavan taiteellisen tuloksen. »Juha» ei ole »kansankuvaus», ei »avioliittoromaani»; »Juha» on pala todellista ihmiselämää.
Vähän kärsimystä vielä!" Jumalan nimeä mainitessaan Juha oli kääntynyt kirkkoa kohden, ja ottanut nahkalakin päästänsä. Mies karhun muodolla oli sitä vastoin kääntynyt raatihuonetta kohden; hän murisi itsekseen ja vastasi: "Jospa ne edes kiiruhtaisivat tuolla sisällä! eihän siitä loppuakaan tule!" "Kärsimystä!" Juha toisti; "kaikki täytyy käydä järjestyksessä.
Juha pudottihe pois kannoilta, seisoi yksin aavalla järvellä. Taas oli hänelle tehty vääryyttä. Ei, ei hänelle, vaan Marjalle. Rovastikin uskoi, että se oli mielellään mennyt. Mitä minä lähdinkään sitä sille puhumaan? Mitä minä hänellä sanottamaan, että se on sillä verissä, venakon? Mutta kun se oli se, joka meidät vihki, tarttui käteen ja toivotti onnea. Vaan ei liene, perkele, mielessään toivottanutkaan, vaikka suullaan! Lienee toista salaa ajatellut, toista sanonut. Mistä se sen muka tiesi, että Marja mielellään? Siksikö vain, että on venakko?