United States or Senegal ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minkä minä heille yksin, jos olisin tavoittanutkin? Tiettypä se, etteihän niille mitä yksin. Jo Juha kaikesta näki, ettei tule apua tästä talosta. Ei olla niinä miehinäkään, levolle laittautaan. Ei voinut sen enempää, nousi ja lähti. Minnekä sinä menet? kysyi vanhin veli. Kirkolle. Veli tuli jälleen, saavutti hänet rantatiellä. Tätä asiaa vartenko sinä kirkolle menet?
Vielä kerran heittää Juha hänet pois ja sanoo hengästyneenä ja sammaltaen Marjalle: Kä-käy sisään käyhän sisään... Marja on noussut ja pakenee tupaan. Juha aikoo mennä jälestä, mutta ei saa mennyksi. Menee porstuaan, mutta palaa takaisin. Hänen täytyy sanoa äidille, että ei, hänen täytyy ensin sanoa Marjalle, että ei pidä...
Elä, hyvä Juha ... voi ei, ei ... elä sano semmoista! Eihän siinä mitään ... ethän sinä sille mitään mahtanut ... sehän vei sinut väkisin ... sehän teki sinulle väkivaltaa. Marja oli huutamaisillaan: eihän se tehnyt väkivaltaa, mielellänihän minä menin! niin olisi kaikki ollut sanottuna. Mutta hän sanoi: Et sinä kuitenkaan voisi, vaikka sanot Shemeikan lasta.
Aioin neuvotella sen salaa tänne vaan en minä tahdo sitä enää tänne, vaikken saisi häntä enää milloinkaan nähdä. Saathan ... minkä tähden et saisi... Ei ne sitä sieltä anna! Ei se tule, kun ei ole jo tullut! En minä ... saa sitä ... enää koskaan nähdä. Saathan haetaan. Marja itki yhä, melkein hyrski, nyt sitä, mitä Juha oli sanonut. Haetaan, tuodaan se yhdessä.
Ei milloinkaan niinkuin he! minkäs tekivät meille mennäkin talvena? Täysi riista-aitta meillä Repovaaran rinteellä. Sen puhdistivat niin, ettei jäänyt kuin yksi oravannahka ilkkumaan. Nämäkö, jarrutti Juha. Sitä ei tiedä nämäkö, vaan sen tietää, että sikäläisiä oltiin. Sieltä olivat nekin, jotka toissa köyrinä Kiannalla polttivat ja hävittivät. Marja oli tullut ja puuhannut pankon kulmassa.
Mutta Juha pudotti vähän kuin kehaisten kourallisen hopeita pöytään. Siin' on silkistä ja soljista. En kysy hintaa ota, mitä maksanee! Shemeikka otti pienimmän rahan, heitti sen ilmaan, näpsähytti sormiaan, otti kiinni ja solahutti taskuunsa. Senkö sinä vain otatkin? Siinäkin on jo liikaa. Vaan miksikä sinä minulle lahjaa teet? Että saisit sinäkin minulle vastalahjan tehdä.
Säikähdin niin menisitte toki, isäntä, aittaanne maata kun olette ihan märkä ja ryvettynyt. Juha on kokonaan selvinnyt. Hän seisoo rappusilla ja huomaa, että aamu sarastaa sihittävän sateen läpi. Koira tulee rappujen alta ja pyörähtelee jaloissa. Kuikka huutaa järvellä. Hän on astellut rantaan.
Juha oli jo ripustanut repun olalleen ja tarttunut pyssyynsä, ja oli jo ovella menossa, kun äiti huusi hänen jälkeensä: Et häntä sieltä enää löydä ... pääsi vain menetät. Omanipahan menetän, minkä menetän. Mutta menee siinä silloin toisenkin pää.
Yleisellä naurulla päättyi kokous ilman minkäänlaista päätöstä. Mutta pormestari kutsui kaupungin etevimmät luoksensa ja siellä juotiin maljoja kauppa-oikeuksista, vaikkei ollut kanuunia eikä soitantoa. Mitenkä kadonnut hopea-lusikka löydettiin. Varhain kesän alussa matkusti kauppamies Juha Possenius omalla aluksella Oulusta Tukholmaan.
"Sanon sen vielä kerran", intti paksu mies vilkkaalla, tulisella muodolla, "sanon sen teille vielä kerran, Juha naapuri, että ylhäiset eivät uskalla. Ne ovat meidän vertaisia. Ei enempää, eikä vähempää. Suuri neuvosto on sen julistanut."