United States or Georgia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Oli houreita haaveet ja turhia toiveet, ma hullu kun kummulta kukkaa hain, ei kukkine mulle ne kunnahan ruusut, saan laaksosta onneni etsiä vain. Ei päivyen auer ja yöhyen usma ne yhtehen yhtyä konsana vois kun joutuvi ilta ja usva kun nousee, niin auer jo pilkaten häipyvi pois. Elontaistossa, tuulispäissä nuo aattehet suuret vain voi ihmishenkeä nostaa näin oppia lasna ma sain.
Niin yksilö kuolee kuin koskessa leikkivä laine, niin hukkuvi jäljettömiin kuin ilmalla täyttynyt häilyvä kupla ja aikojen vierressä joutuvi unhoksiin, lie kuinka hän mahtava ollut tai mieroa kerjäten käynyt. Niin, harmaja hauta on kaikkien töittemme loppu, ja mistä ei ihmisen laps lie konsahan tullut, sinne, niin sinne on astua kaikkien pakko.
En huoli tuosta mä onnestaan; Oli ennen sortaja yksi vaan, Nyt joukkiot suuret, tuhannet, Lyö vangiksi aattehet. Jos yht' en tahdo mä valtijaa, Satakuntaa myös en sortajaa. Ken kerran joutuvi kahleihin, Hän orja on kuitenkin. Tasavaltaa hengen mä taistelen, Yksvaltaa järjen mä intoilen: Ain' olkoon yksilön vapaus Oma lausua vakuutus. EN RAKASTA TYYNT
Ja vihdoin kansakin tulistui, ylivaltijas sortui, kukistui. Maat' itse kansa nyt hallitsee, muka onnesta nautitsee. En huoli tuosta mä onnestaan; oli ennen sortaja yksi vaan, nyt joukkiot suuret, tuhannet, lyö vangiksi aattehet. Jos yht' en tahdo mä valtijaa, satakuntaa en myöskään sortajaa: ken kerran joutuvi kahleihin, hän orja on kuitenkin.
Aita vastahan tulevi, Rieho aitoa repäse, Kaaha aita kallellehen, Viieltä vitsasväliltä; Havu tiellä poikkipuolin, Havu syrjähän syseä; Joki joutuvi etehen, Silkki sillaksi sivalla, Punalanka portahaksi, Polullehen poikkeutta. Ukko kultainen kuningas.
Niin yksilö kuolee kuin koskessa leikkivä laine, Niin hukkuvi jäljettömiin Kuin ilmalla täyttynyt häilyvä kupla Ja aikojen vierressä joutuvi unhoksiin, Lie kuinka hän mahtava ollut Tai mieroa kerjäten käynyt. Niin, harmaja hauta on kaikkien töittemme loppu, Ja mistä ei ihmisen laps oo konsahan tullut, Sinne, niin sinne on astua kaikkien pakko.
Ja oikean, jalon, Ja myös kotitalon, Taistellahan. Kun maan lumi peittää, Ja tuisku kun heittää Jo kasvoihin meitä Niin hauska on. Kun joutuvi joulu, Ja loppuvi koulu, Niin kaikuvi laulu Taas suruton. Järven rannalla on iso kylä, ja toisella puolella järveä pieni torppa. Järvi oli tätä nykyä jäässä ja lumi pyrysi valkeana pilvenä sen yli, sillä nyt oli talvi ja joulun aika.
Juosten joutuvi takaisin, pian pirttihin menevi; sanoi tuonne saatuansa, toimitteli tultuansa: "Kuulin mie mereltä itkun, poikki joen juorotuksen." Louhi, Pohjolan emäntä, Pohjan akka harvahammas, pian pistihe pihalle, vierähti veräjän suuhun; siinä korvin kuunteleikse. Sanan virkkoi, noin nimesi: "Ei ole itku lapsen itku eikä vaimojen valitus; itku on partasuun urohon, jouhileuan juorottama."
Astui päivän, tuosta toisen, astui kohta kolmannenki, kulki kohti luotehesen. Tuli vaara vastahansa: hän astui alaisin puolin, vaaran lievettä vasenta. Joutuvi joelle tuosta: astuvi joen sivua, jokivarrutta vasenta. Kulki kolmen kosken kautta, tuli niemen tutkaimehen, päätyi päähän pitkän niemen: tupa oli niemen tutkaimessa, kalasauna kaiskun päässä.
Oli kolkko: mä kangasta kuljin, Lumi singoten silmihin lyö; Jop' on päiväki maillensa mennyt, Pian joutuvi jouluinen yö. Kuka tuo, joka hoippuvi tuolla Maantietä mun eelläni päin? Koto kaukana lienevi sillä, Joka matkall' on tuiskussa näin! Hepo joutuen juoksi sen kiinni. Mitä? Vaimo! Ja lapsonen myös! "Kuhun kuljet sä, onneton äiti, Miss' arvelet vietellä yös?