United States or Tuvalu ? Vote for the TOP Country of the Week !
Joskaan tässä ei saa sitä tyydytystä, minkä vastuksien omin voimin voittaminen tuottaa, niin voihan kuitenkin tuntea tyytyväisyyttä ja oikeutettua ylpeyttä siitä voitosta, minkä ihmisnero on saavuttanut lähtiessään valloittamaan luontoa sen vahvimmissa varustuksissa. Ja kyllä se on ollutkin ankaraa valloitusta tämän vuorilinnan valloitus. Joka askeleella näkee, miten taistelu on tapahtunut.
Kalastaja saa silmäänsä suuren osan, joskaan ei kaikkea, siitä heijastuksesta, joka tulee vedenpinnasta kirkkaana päivänä, vaikka auringon valo vuorostaan kyllä haittaa kalaakin. Kolmas tekijä on tausta, jota vastaan kalastaja seisoo, ja se on melkein aina edullinen kalalle.
Korvesta tultiin, kuultihin myös kodin kuusta, kauniimpaa ei laulua laulettu koskaan; ei runo raiu nyt pyhän pihlajan puusta, raikuvi myrskyjä rautaisen vuossadan, joskaan emme me ijäti inhasti uskoa saata, ettei kauneus kerran kaitsisi maata, sois pyhä virsi vieläkin henkisen mahdin, sois yli tykkien jyskeen ja ratsujen tahdin. Untenko kansa? Siinä me uskossa kuollaan.
»Mutta eräänä päivänä, kun palaan työstäni, tapaan joukon tovereita luonani. Ne olivat nuoria, skandinaavilaisia taiteilijoita, jotka söivät samassa ravintolassa kuin minäkin. Jostain saatuaan vihiä teoksestani he olivat päättäneet tulla sitä katsomaan. He olivat vetäneet verhot syrjään ja olivat, joskaan eivät polvillaan kuvani edessä, niin ainakin aivan haltioissaan sitä katsellessaan. Mainiota!
Mutta jos otamme sen vastaan täydellisesti avoimin mielin ja antautuen, kuvastuu se särkymättömänä tietoisuudessamme, ja sen ilmaisema persoonallinen olemus koskettaa sieluamme. Silloin näemme ihmisen sellaisena kuin hän on meille, joskaan emme sellaisena, kuin hän itsessään on.
Lönnrot saapuu reppu selässään, matkalla runonkeruilleen, vaatii mukaansa, ainakin tänne Kontojärvelle jalkaisin ajatelkaa, jalkaisin, vaikkei aiokaan kerätä runoja tällä välillä, ei ennen kuin Venäjän Karjalassa. »Kävele sinä, mutta ainakin minä aion ajaa.» Sain suostumaan, mutta joka mäessä hän nousi alas minusta hän olisi voinut säästää ainakin kenkiään, joskaan ei luullut tarvitsevansa säästää jalkojaan.
Kauko astuu hiljemmin... Olkoonkin jalkani kankea, selkäni on vielä suora. Joskaan eivät omat kantapääni enää karkelossa nouse, niinkuin ennen, nousee vielä tytön, jota heitän. Eikä se ole astunnassa, vaan olennassa, ei ole reuhdonnassa, vaan ryhdissä. Ja Kauko näkee taas nuoruutensa näkyjä... »Katsokaa, siinä hän tulee! Kuka hän on, joka tulee? Kauko hän on! Ettekö tunne?
Kreivi Bernhard ei ollut tottunut poistumaan voitettuna taistelutanterelta. Hän vannoi itselleen, että hän vielä kerran tulisi omistamaan tuon käsittämättömän olennon, joskaan ei muuta varten, niin ainakin rangaistakseen häntä; ja kun tämä ajatus kerran oli juurtunut hänen diplomaattipäähänsä, ei se ollut hänestä hulluimpia.
Joskaan hän ei nyt päässyt lähestymään äitiä sen enempää, niin varmaankin äiti oli lähestyvä häntä sitten, myöhemmin, kun oli tullut jälleen terveemmäksi. Niin, sitten, kun Mertsi oli ottanut hänet hoiviinsa, sillä sen hän aikoi tehdä. Ja hän teki sen. Hän käänsi kukkaronsa nurin, ja lähetti äidille lääkkeitä, ja käytti häntä kaupungissa tohtorissa, jopa saikin hänet terveeksi.
Ensimäinen luonnollinen, joskaan ei juuri jaloin tunne saattoi hänet tirkistämään hopeapikariin, joka varmaankin enemmän kuin puolilleen oli täynnä hopearahoja, jommoisia Qventin'illä kenties ei ikänä ollut yht'aikaa ollut kuin korkeintaan parikymmentä hallussaan. Mutta salliko hänen arvonsa aatelismiehenä ottaa tuon rikkaan plebejin rahoja vastaan?