United States or Bolivia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nukkuos rauhassa siis, sinä Saksan sankarijoukko, ympäri kumpusi tään Saksa ja Suomi on yks', ette te turhaan tullehet, ei mene muistonne hukkaan, vuossadat kertova on maassamme maammo ja laps', kuinka se kuitattiin se Saksan kunniavelka, hakkapeliittojen tie, Kustaa Aadolfin työ puolesta aattehen, vapauden, pyhän yksilö-uskon, jonk' oli vain kotimaa teillä ja meillä, mut ei muualla: milloinkaan ei maksettu kansojen velkaa kauniimmin, kirkkaammin kuin te teitte sen nyt; kiittää Ruotsikin sais, mut ellei kiitä, se jääköön, on Viro kiittävä viel', Aunus ja Inkerinmaa: ei sinä ilmoisna ei ikän' orjana astu ne maataan, joiden puolesta vuos tään jalon hurmehen vuo.
Eip' unohuttanut tehtävätään Kapaneun uropoika, jonk' oli määrännyt sotaärjyinen Diomedes, vaan omat taannuttain kaviokkaat juoksijat taiston telmeest' eemmäs vei, etukaiteen ympäri ohjat solmisi, Aineiaan hevot valtasi uhkeaharjat, puolelt' iliolaisten akhaijein luo varusäärten saatti ne huostaan Deipylon, ikäkumppanin hälle 325 kaikkein rakkaimman, sama näät heill' ain' oli mieli.
CASSIUS. Sun mieltäs kysytään, jos kenenkään, Kun määrättävät ovat uudet arvot. BRUTUS. Mut malta, kunnes rauhoitamme kansan, Jonk' aivan järjiltään on pelko vienyt. Syyn sitten selvitämme, miksi minä, Jok' iskeissäni Caesaria lemmin, Tuon teon tein. ANTONIUS. Sun viisautees ma luotan.
HAUSSI. Vaan valheeksi ei totuus muuttune. Toisellen Salla kihlattu jo on, Miehellen, johon mieltyy vanhemmat Ja jonk' on arvon astin-lautakin Tuommoisten päätä paljon ylempi. SALMO. Vaikk' astuiskin se herra päällänsä, Te jota noin nyt ylistätte, en Mä puhettanne uskois enemmän. HAUSSI. Mun puhettani? YHDEKS
Päästi nyt huotrastaan hän taaton antaman peitsen, raskaan, vartevan, vankan akhaijeist' ei sitä heittää jaksanut ainoakaan, vain yksin Akhilleus jaksoi Pelionin lujan saarnen, jonk' oli lahjana tuonut surmaks sankarien hänen taatolleen jalo Kheiron.
Prinssi Troiass' on, Sen nimi Hector, Priamuksen poika, Jonk' on tää pitkä, veltto aselepo Jo ruostuttanut. Mun hän tänne laittoi Sanomaan näin: Kuninkaat, prinssit, herrat!
Pistit ensin pienen leivän Tulliherralle kätehen; Tästäpä herra herjemmäksi, Kovin koiraksi rupesi, Sanoi herra hilpeästi: »Ketä sinä tällä kerjulaista Pilkkoat pila-isäntä, Ompa sulla suurempia, Kalakukkoja komeita? Anna mulle muutamainen Teiän maanne maistiksista.» Mies se mielellä hyvällä Sysäsi kukon kätehen, Jonk' oli sisähän kissa, Pantu katti karvoinensa.
Täss' itki kansamme, kun ties' kadottaneensa Jaloimman poikansa, jonk' kadottaa se voi. Vaan laulut ikuiset ne jäivät tänne soimaan Iloksi kansamme, valoksi maailman, Ja uuden kanteleen ne saavat kerran voimaan, Kalevan kansalle myös uuden laulajan.
Jos liiaks häntä tarkkaatte, hän suuttuu, Ja kiihko yltyy. Syökää, hänest' älkää Millänne olko. Mies oletko? MACBETH. Olen, Ja rohkeakin, jok' en pelkää nähdä Mit' itse piru kalpenis. LADY MACBETH. Sa hupsu! Tuo pelkos luoma kuva on, se puukko, Jonk' ilmass' ohjanneen sa sanoit tiesi Luo Duncanin.
Hän näkee vain vedenpinnan tumman, mi vaiti pysyy; mut huulillaan kuin maljan kultaisen hän tuntee, nauttii nektarista sen. Jopa sielu sankarin avautuu, uros havautuu: min kultamaljaksi luuli, se olikin impyen ihanan suu, jonk' äänen hän äsken kuuli; kuin lummekukka laineiden sen keinuu tukka keltainen, ja niinkuin rusko pilvyen sen palaa punahuuli.