United States or Tonga ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Vielä viimeisen kerran, saanko tietää nimenne?" hän kysyi. "Nimeni on Alttiiksi-antamus", runoilija vastasi. "Suokoon Jumala", nainen hiljaa lisäsi, "että voisin itseäni jonakin päivänä kutsua Muistoksi! Sitä varroten, kuka ikänä lienette, Anjou'n Jolanda teille ojentaa kätensä." Runoilija sitä tuskin tohti huulillaan koskea.
Kun lähdettiin kirkkoon, tunsi hän olevansa ylen heikko voidakseen seurata lapsiansa. Sieltä palattua sulki hän molemmat samaan syleilykseen ja sanoi heille hymyten: "Jumala on kuullut rukoukseni. Oi! minä olen onnellinen!" François Villon seisoi muutaman askeleen päässä väkijoukon keskellä. Jolanda käänsi päänsä häntä kohden ja osoitti silmillään taivaasen päin.
"Hän vartosi minua äitinsä Jolanda rouvan kanssa. Hyviä ja uskollisia sukulaisia. Täytyy heitä auttaa." Mutta se, mitä Ludovik XI ei sanonutkaan, oli että hän kuukautta ennen, Parisissa oli tämän saman avun heiltä kieltänyt, tai ainakin jättänyt toistaiseksi, Ludovik XI ei luvannut mitään, pelätessään valloittajaa, joka silloin vielä oli mahtavuutensa kukkuloilla.
Seuraavana päivänä Lothringin nuori herttua tuolla muodolla, joka teki hänen rakastetuksi kaikilta, ojensi kätensä Villon'ille, ja kutsui häntä ystäväkseen. Jolanda herttuatar oli myöskin saapuvilla; hänen hellä katsantonsa ja lempeä hymynsä runoilijalle sanoivat: "Minä olen pitänyt sanani ... ja te näette, että olen tytyväinen."
Ja kun te silloin, Jolanda parka, aivan hädillänne, aivan epätoivossa, hirmusta ja kauhusta huudahditte, tuo kurja teille vastasi: näin on minun tapani, minä rakastan viiniä paljo enemmin kuin lempeä! Kun sitten seura-naisenne astui sisään, hän tahtoi tätä syleillä: helvettiin kaikki suuret naiset ja eläköön pikku Jeanette! Kaikessa tuli näkyviin raaka juoppous.
Ne toteutuivat äkkiä, kuin lumouksen kautta. Ihmeteltävä sattumus kohotti minut teidän tasalle, salli minun koskea teidän kättänne, kuulla teidän ääntänne ja elää teidän taivaassanne! Oi! siinä oli liiaksi onnea, minä jouduin hurmoksiin, tulin hulluksi... Suokaa anteeksi, Jolanda, oi! suokaa se minulle anteeksi!"
Toiselta puolen hymy Jolanda herttuattaren huulilla ilmoitti runoilijalle kaiken sen ilon ja kiitollisuuden, jonka äidin sydän tunsi. Aseenkantaja Gerard tuli nuorien toveriensa nimessä pyytämään uutta ratsastusretkeä kaupungin läpi. Herttua oli jo vähällä suostua, mutta runoilija sanoi: "Malttakaa mielenne!
Villon tempasi lampun käteensä, asetti sen tohtorin silmien eteen ja vastasi: "Katsokaa tätä kurjaa! Eikö hänen kalpeutensa ja häiriönsä teille jo sano kaikkia?" Mutta samalla kun lamppu valaisi Galazzo'a, se myöskin levitti kirkkaan valonsa François Villon'in kasvoille. Jolanda silloin liikutuksesta vallan vapisevana huudahti: "Aguilar'in kreivi!"
"Aivan niin... Mutta älä vaan loukkaa meidän etujamme, ei toisen, eikä toisenkaan. Minä en muuten suinkaan sinua tahdo estää ritarillisessa alttiiksi-antamisessasi ihanaa Jolanda herttuatarta kohtaan..." "Sire..." "Luuletko tosiaan, että jotain löytyy, jota minä en näkisi? Erehdyt, toverini!
Lähiöpäivän aattona Jolanda herttuatar oli muutaman minuutin puhellut François Villon'in kanssa. "Ystävä", hän tälle sanoi, "kun te menette poikani kanssa, minun äidillinen pelkoni vallan poistuu. Minä luotan, minä toivon ... sellainen alttiiksi-antamus, kuin teidän, varmaankin tuottaa onnea!" Runoilija vastasi: "Minä valvon, taistelen ja kuolen hänen tähtensä, jos tarvitaan, rouva herttuatar.