United States or Chile ? Vote for the TOP Country of the Week !
MIKKO. No, joko viimeinkin! KORTESUO. Emme pane enää vastaan, ei Johannes enemmän kuin minäkään. Heti kun entinen kuulutus on purettu, saat mennä hänen kanssaan pappilaan. Koetetaan pitää koko tuo onneton juttu salassa edeskinpäin, jos mahdollista. Johanneskin lupasi olla siitä puhumatta. MIKKO. Kas niin! No sittenhän on kaikki hyvin. Kävi juuri niinkuin minä sanoin.
Johannes ja Liisa kävivät häntä siellä silloin tällöin katsomassa. Aluksi ei Liisa tahtonut tulla mukaan. Mutta kun Johanneskin mielellään soi, että Liisalla oli jotakin seuraa ja hänelle itselleen oli tullut todellinen tarve seurustella myöskin muiden ihmisten kanssa, hän sai Liisan sittenkin, vaikka vastahakoisesti, suostumaan. Muttila olikin mitä hauskin isäntä.
Signe puhui melkein yhtä vähän kuin Johanneskin ja vältti katsoa silmiin häntä. Irene taas oli vilkas ja iloinen ja loi joskus salavihkaa Johannekseen pitkiä, tutkivia silmäyksiä. Mitä se oli? Johannes tunsi ilmassa jotakin outoa, mutta ei voinut sitä itselleen selittää.
Kaunis on aamu, tähdet tuhannet palavat, valkeassa puvussa seisoo maa; kuuset ovat saippuaa saaneet partaansa. Vielä on pitkä aika, ennenkuin kevät-aurinko säteillänsä pesee pois sen. Lumi kitisee käveliäin jalkain alla. Mihin nyt Metsämaan asukkaat? Lukukinkereille. Johanneskin on muassa. Hän osaa aapisen; hän on köyristä kynttilänpäivään oppinut ulkoa katekismuksensa.
Minulla ei ole penniäkään, sanoi mamma, ja pensioonirahat tulevat vasta ensi kuussa. Jos ei ole rahoja, sanoi vihdoin Johanneskin ikäänkuin mietteittensä johtopäätöksenä, niin emme voi lähettää. Ja sattuu todella niin, ettei minullakaan ole nyt. Täytyy hankkia jostain, sanoi Henrik. Ja pian. Posti menee vasta torstaina, selitti Johannes.
Ennättävät he sen kuulla sittenkin. RIIKKA. Ehkei sentään niin pahasti käy kuin miltä ensin näytti. Koska nyt Johanneskin meitä näin auttaa. KORTESUO. Kun tulisi se Mikko, että saisimme tuumata hänenkin kanssaan. JOHANNES. Mikkoako odotatte? Sitten lähden minä pois. KORTESUO. Elä lähde. Täytyyhän sinun olla täällä, kun vieraat tulevat, ettei mitään epäluuloa herää.
Omissa pienissä toimissaan hän viihtyikin paremmin kuin ikäistensä seurassa. Kun Johannes oli kolmentoista vuoden vanha, rupesi herrastalon neiti pitämään koulua torpparien lapsille, ja siihen pääsi Johanneskin. Koulussa saivat lapset harjoitella käsitöitäkin; tytöt kutoivat sukkaa, neuloivat j.n.e, pojat taas saivat vuoleskella kaikenlaisia esineitä puusta mallien jälkeen.
Liisa korvia pidellen sanonut, ja kaikki, Johanneskin, silloin purskahtaneet nauramaan. Siinä olivatkin Pyhän Calixtuksen katakombit olleet heidän edessään. He olivat saaneet hetken odottaa aurinkoisella pihamaalla, ennen kuin heidän vuoronsa oli tullut. Päivä äkkiä pimennyt heiltä.
Johannes loukkautui kysymyksestä, joka hänen mielestään oli aiheeton ja liian terävällä äänellä tehty. Oliko Liisa ehkä mustasukkainen? Mustasukkainen naiselle, jota hän ei ollut nähnyt koskaan ja jonka Johanneskin tunsi vain ohimennen? Eihän hän edes sinutellut rouva Rabbingia. Liisalla ei todellakaan ollut mitään syytä noin oikutella. Kuinka niin? kysyi Johannes yhtä terävästi.
«Noin istui Johanneskin ja katseli tänne«, sanoi surullisesti Maria. »Noin istui hänkin, eikä ollut näkevinänsäkään minua täällä ja kumminkin näki hän!« «Ja unessaan tunnusti hän, mitä hänen sydämessään liikkui«, lisäsi Anna. «Tänä päivänä on kahdeksan vuotta kulunut siitä hetkestä, joka minulle ilmoitti, että Johannes rakasti Mariaa«.