United States or Zimbabwe ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jaana säikähti hirveästi, kun näki edessään esivallan palvelijan. Ilman vaan, hän änkytti. Da, da, sanoi konstaapeli ja puristi lujemmin Jaanaa käsipuolesta. Lähdetäänpäs sitten. Nyt tuli hätä jo Jaanalle. Minä odotan, hän sanoi kiireesti. Ketä? Jaana mietti. Hän ei todellakaan tiennyt tuon nuoren miehen nimeä. Sulhastani, hän sanoi päättävästi. Heti sen sanottuaan hän katui. Eihän se totta ollut.
Jaanan siinä istuessa ja auringonlaskua katsellessa aukeni ovi hiljaa, ja sisään astui vanha mies, joka, vaikka hänen hiuksensa olivatkin vaalenneet, oli vielä voimakkaan näköinen. Hän kosketti Jaanaa keveästi olkapäähän ja kysyi: Nukutko sinä? Jaana katsahti ylös ja tunsi mestari Aatamin, Mainiemen entisen hirmuvaltiaan. Mutta kysymykseen hän ei mitään vastannut.
Sellaisista ne herrat juuri pitävätkin. Mutta Jaana tahtoi vaan piiaksi. Eikä leskikään itsepäinen ollut. Hän katseli Jaanaa nähtävästi yhä kasvavalla mieltymyksellä. Tokko sinulla on edes sulhastakaan? hän kysyi. Jaana ei tiennyt oikein, mitä vastata. Heikki hänellä tosin oli, mutta ei hänen päähänsä vielä ollut pälkähtänyt, että tämä nyt todellakin olisi hänen sulhasensa.
Tokko tuo tyytynee minuun? Se riippuu sinusta itsestäsi. Rouva tuli puolenpäivän tienoissa. Hän oli suuri, roteva ja romoluinen ihminen, ääni karhea, kasvot lihavat ja pöhöttyneet. Jaana tunsi heti häntä kohtaan suurta vastenmielisyyttä. Tässäkö se on se tyttö? kysyi rouva osoittaen Jaanaa. Tässä, vastasi leski. Se vielä vähän ujostelee. Rouva katsoi tutkivasti Jaanaan. Mennään, sanoi hän sitten.
Hän ei ollut viitsinyt odottaa Jaanaa, jättänyt vain juomarahan pöydänkulmalle. Jaana seisoi, katsoi kummissaan eikä ymmärtänyt ensin ollenkaan. Mutta sitten hän suuttui, kirosi itsekseen ja pillahti pian täyttä kurkkua itkeä kallottamaan. Hän tunsi itsensä hyvin onnettomaksi. Hän häpesi. Hän oli herjattu, halveksittu. Hänestä ei välitetty enää.
Mutta hänen silmänsä pälyivät koko ajan kohti Jaanaa ja hänen leukapielensä hymyilivät korviin saakka, hurmautuneesti ja tuttavallisesti. Kaikesta päättäen hän tunsi itsensä ylenmäärin onnelliseksi. Myöskin Holli-Reeta ja mummo tervehtivät häntä. Sitten kääntyi Heikki vasta Jaanan puoleen ja sanoi: No, Jaana! Jaanan täytyi pistää kättä hänelle.
Hän tahtoi heti tavata rouvaa ja puhua hänen kanssaan kahden kesken. Hänet oli väkisin raiskattu poliisikamarissa. Syyllinen oli se ilkeän näköinen mies, jonka Jaana oli nähnyt juttelevan kadulla hänen oman aiotun sirkuskavaljeerinsa kanssa. Yön hän oli saanut maata kivisellä lattialla. Ruokarouva sääli ja surkutteli Jaanaa, mutta kielsi häntä kenellekään asiasta kertomasta.
Pian olivat huomanneet Lentuan kylän lapset, että oli ilmestynyt uusi jäsen heidän yhteiskuntaansa. Kiertäen kaartaen he olivat Jaanaa lähestyneet ja tulleet heti hyviksi tuttaviksi. Kirjavat, sekeiset syyskesän päivät, korkean ja kuulaan auringon alla, olivat olleet kuin luodut toverilliseen seurusteluun.
Se oli Jaanan mielestä kerrassaan sankarillista ja hän tarjosi heti sepälle yösijan omassa kamarissaan. Seuraavana päivänä sanottiin, että lakon tuli päättyä. Se oli Jaanan mielestä tuiki käsittämätöntä. Päättyä? Miksi? Kaikkihan oli vasta alussa. Sanottiin, että herrat olivat saaneet eräitä lakeja ja oikeuksia. Ne eivät Jaanaa liikuttaneet. Eihän proletariaatti ollut vielä saanut mitään.
Jaana oli joutunut tosin onnettomiin oloihin, mutta siihen eivät suinkaan kaikki herrat olleet syypäät. Päinvastoin olivat Suomen herrat juuri puolustaneet kansaa ja kansan oikeuksia, kun venäläinen virkavalta loukkasi niitä. Syy ei ollut Suomen herrojen. He olisivat kyllä mielellään puolustaneet Jaanaa, mutta he olivat tällä hetkellä voimattomat. Minun täytyy kuolla, itki Jaana.