United States or Ecuador ? Vote for the TOP Country of the Week !
TITUS. Anteeksi korkea kapteeni; sillä asia on sitä laatua, että rasittaa minua itsepintainen köhä, niinkuin, sen pahempi, se nyt kuulla taittaan. PATRIK. Miksi saatat itselles köhää, sinä kirottu mies? Miksi pinnaat oltta kylmänä naamaas? Miksi et lämmitä sitä? kysyn minä. Haa! kyllä sun opetan. Miksi et lämmitä olttas? TOMMI. Sepä olis, kantaa kehtoon lapsen torkkuvan. PATRIK. Mitä sanot?
"Itsepä hänen ajoitte pois, miksi omaa tekoanne murehditte?" sanoi Maija, ikäänkuin pilkaten heidän omatekemäänsä surua. "Se täytyi tehdä. Hän oli niin itsepintainen ja uppiniskainen, ett'ei häntä saanut mitenkään erilleen tuosta kelvottomasta Kolkin tyttärestä", selitti Kirri tuota vanhaa virttänsä. "Miks'ette antaneet Martin naida oman mielensä mukaan? Hänenhän se asiansa on", sanoi Maija.
Hän karkotti sen heti, mutta se oli itsepintainen; monta kertaa päivän kuluessa löysi hän sen sielunsa pohjalta alakuloisena tunnelmana ja yöllä ilmestyi se taas tuskallisena unena, josta hän heräsi kasvot kosteina kyynelistä...
Se oli itsepintainen ja äkäinen akka, jota kuningas Kustaa Adolf sanoi Messeniuksen "rikka-ruohoksi". Luultavasti jesuittain toimesta, päätti Messenius palata Ruotsiin, jossa Lucian isälle annetut tilat olivat poisotetut ja annetut toiselle. Lucia matkusti ensin ja toimitti miehellensä kirjallisen luvan saada tulla perässä.
Oih, kaikesta tällaisesta syytettiin vanhaa, kopeata ja itsepäistä isää; ilmankin nuoret ihmiset, jotka todella rakastavat toisiaan, pian sopivat jälleen ja peittävät, kun kerta toisensa tapaavat, kaikki entiset eripuraisuudet iäiseen unhotukseen. Mutta kuinka vanha itsepintainen isä saatiin tähän naimiseen tyytymään?
Lemmenkade hän sitä paitsi oli, mies parka, ja tässä taudissansa oli hän tuhma, itsepäinen ja itsepintainen kuin kurkkuun tarttunut kalanruoto, joka alkaa tuntua uudelleen, kun juuri on luullut siitä pääsevänsä.
Ne ovat nuo kaksi taistelevaa valtaa: tuo väistymätön vaatimus ja itsepintainen oma vanhurskaus, jotka kamppailevat keskenään. Kolme yötä ja päivää kului tällä tavalla; hänen ruumiinsa oli ikäänkuin kuollut, mutta sisällään raivosi polttava tuli. Hänen muotonsa oli kauheasti muuttunut; ei kukaan olisi tuosta laihtuneesta olennosta voinut tuntea entistä ylpeää, kenopäistä Saulusta.
HUSSO. Annat mielelläsikin. Mikko kun sinua vähän hyväilee, niin sulaa harmisi siihen paikkaan. ANNA LIISA. Hänkö hyväilee minua? Ei koskaan! Ei koskaan!! Kuuletteko: ei koskaan!!! HUSSO. Aijotko sinä sitten tosiaan olla noin itsepintainen? ANNA LIISA. Aijon! HUSSO. Anna Liisa minä varoitan sinua. Ajattele ensin vähän suhteitasi ja päätä sitten vasta mitä teet.
Mutta Johanneksen olisi ollut kovin helppo suvaita niitä, jos Liisa vain olisi ollut taipuvainen ne heikkouksiksi tunnustamaan. Näin olisi Johannes aina tahtonut järjestää heidän yhteisen rakkaus-elämänsä, jos se vain olisi riippunut hänen tahdostaan. Mutta juuri tällaiseksi se ei ollut koskaan järjestäytynyt. Liisalla oli kummallinen, itsepintainen tapa pitää kiinni omasta tahdostaan.
Tuomas", sanoi kuningas, "oikea hidas ja itsepintainen aasi! Kas niin, aatelismiehet, istumaan, istumaan! Asettukaa hänen ympärilleen! Antakaa Blondelille jakkarainen! Missä hänen harpunkantajansa on? Tahi odottakaa ojentakaa hänelle minun harppuni; ehkäpä hänen omansa on matkan perästä epäsoinnussa". "Minä soisin, että teidän majesteetinne suvaitsee kuulla kertomukseni", sanoi Thomas de Vaux.