United States or Cyprus ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minusta ei ole koskaan tullut eheää taiteilijaa siksi, etten koskaan ole eheästi uskonut taiteen kaikki oikeuttavaan, kaikkivelvoittavaan olemukseen. Minussa on aina asunut pieni epäily siitä, eikö tämä kaikki, jota taiteeksi ja runoudeksi sanotaan, sittenkin ole vain sielun sairautta, sittenkin vain suurta itsepetosta!
Eikö toisin sanoen idealismi ole itsepetosta ja harhaa? Tämän kysymyksen asetti itsellensä myös Renan, ja vastaus, jonka hän siihen antoi, oli juuri »renanismi». Pahin kolaus, mitä todellisuus antoi Renanille ja hänen elämänfilosofialleen, oli ranskalaissaksalainen sota vuosina 1870-71 ja sitä seuraavat sisäiset levottomuudet Ranskassa.
Kuitenkin oli Johannes kuullut niin monta kertaa Liisan omasta suusta, miten kiitollinen tämä muka oli siitä, että Johannes ei ollut lähestynyt häntä samalla tapaa kuin muut! Mutta sehän saattoi olla vain teeskentelyä tai itsepetosta. Muttila näytti ottavan Liisan sellaisena kuin hän oli. Tuon miehen asiantuntevaa silmää ei ainakaan liika ihannoiminen ja jumaloiminen sumentanut.
Syvä, hiljainen ilo työtä tehdessä, hieno kauneuden loiste, joka joskus oli kirkastanut elämän, ja se kaiken kurjuuden takaa kuultavan, salaisen onnen tunne, jota hän usein oli tuntenut ja otaksunut uskon lahjaksi kaikki tämä, sen hän nyt tiesi, oli tullut hänen kauttaan ja katosi nyt hänen kanssaan. »Siis: Itsepetosta kaikki tyyni!
Ne ovat olleet siis pelkkää tuulenpieksämistä? Aura ei vieläkään sanonut mitään. Hänen päänsä näytti vain raskaasti ja hyväksyvästi nyykähtävän. Se on ollut siis petosta, itsepetosta? jatkoi Johannes, vai kenties me kumpikin olemme pettäneet myös toisiamme. Et sinä, lausui Aura jyrkästi. Sinä olit sosialisti, sinä olit idealisti! Minä sitävastoin... Niin? Mikä sinä sitten olit ja olet?
Mitä jos nuo kaksi olivatkin luodut toisilleen? Mitä jos koko tämä kolmivuotinen rakkauselämä olikin ollut Liisalle vain suurta erehdystä ja itsepetosta? Mitä jos hän vasta nyt olisikin tuossa tavannut oman oikean vastineensa? Näkihän Johannes aivan selvästi, että rakentui ensi silmänräpäyksessä luonnollinen silta noiden kahden välille. Myöskin Muttila hymyili.
Saarnamies istui synkissä mietteissä. Hänestä tuntui, että kaikki se työ, jota hän oli Jumalan kunniaksi tehnyt, olikin ollut itsepetosta. Hän tarttui Iisakkia kaulaan ja puhui pakahtuvan sydämensä puhtaaksi. Heikin puolta hän oli pitänyt... Heikki oli häntä pyytänyt vaikuttamaan Iisakkiin. "Maallisen elämän... maallisen onnen vuoksi!"
Mikä jalo mies minä olen kuitenkin! olisi hän jo miltei ollut valmis tuon tunteensa vallassa huudahtamaan. Pian huomasi hän kuitenkin, että sekin oli itsepetosta. Itsensä vuoksi hän oli sen tehnyt eikä suinkaan Carmelan. Hänen oma itsesäilytys-viettinsä oli hänelle sanonut, että siltä taholta voi vaara uhata hänen nykyistä onneaan. Onneaan? Voiko hän sitä siksi sanoa?
Mutta samalla hän kuuli jälleen rouva Rabbingin viisaan ja lempeän äänen korvissaan soinnahtavan: Minä tiedän. Minä tiedän kaikki. Minäkin luulen, että se on ollut itsepetosta. Mikä? kysyi Johannes säikähtyneenä. Suhteesi tuon naisen kanssa. Sillä ethän sinä muuten olisi kärsinyt niin paljon. Sinä tiedät siitä? Olen koko ajan tiennyt siitä. Ja kuitenkin antanut anteeksi minulle?
Sinähän olet kuitenkin aina pysynyt itsellesi uskollisena. Minä! huokasi Johannes keskeltä kyyneltensä. Minä, jonka koko viimevuosien elämä on ollut vain suurta itsepetosta! Sinä hetkenä hän kielsi Liisan. Kielsi niin täydellisesti kuin toinen ihminen voi kieltää toisen, julistautumalla täydellisesti irti hänestä, tahtomatta myöntää edes itselleen, että koskaan on toista tuntenut ja tunnustanut.