United States or Sweden ? Vote for the TOP Country of the Week !


Sattumuksia ja aina vaan uusia, sydäntä repiviä sattumuksia". Hän itki, että luuli pakahtuvan. Mutta tässä itkiessään teki kuitenkin päätöksensä, kuten rengit olivat kehoittaneetkin, ei vähintäkään enää tiedustelevansa sitä rovastin säikäyttäjää ja itkunsa seasta sanoi: "Antakoon suuri Jumala hänelle anteeksi rikoksensa. Syntisiähän kaikki olemme.

Itkunsa seasta tuskaisesti saneli: »Olenhan sen arvannut, että siitä sinä olet minulle niin paha.

Ja kun hän nousi seisomaan ja enempää sanomatta meni kammariinsa, oli hän se tavallinen forstmestari. Henkeä pidättäen ja joka jäsen suonenvetoisesti jännitettynä, että hiki otsalle pusertui, Esteri sai itkunsa pidätetyksi. Kuivin silmin sitten yönsä valvoi. Hänestä oli samantekevää, missä on ja minne viedään, yhdentekevä, minkä vuoksi näin eikä niin.

Sinä lähetit Liisan minun kerallani, hän lausui sentähden aivan tyynellä, hillityllä äänenpainolla. Eikä hän sitäpaitsi ole mikään piika. Mikä hän on? Hän on minun kasvinsisareni, jatkoi Johannes lujasti. Minä sanon sen sinulle senvuoksi, että muistaisit sen. Irene unohti kokonaan itkunsa tämän uuden riidan-aiheen takia. Tuohan kuuluu aivan juhlalliselta, hän sanoi ihmeissään.

»Mutta hyväinen aika, miksi et muutenkin voinut sitä uskoa?» »En. Minä olen pienestä pitäen ollut sellainen rasavilli, oikea ilkeys... Voi, voi kun se äiti raukka on saanut tähteni kärsiä...» Liisa pidätti itkunsa, pyyhkäsi silmiään ja jatkoi: »Kaikki sanoivat, että minusta tulee huono ihminen, ja minua se peloitti. Ja minä aivan uskoin niin käyvän.

Niin päättivät ja suostuivat äitini ja ukko asiasta, että ensi viikolla Kemiin menisivät. Minä ja Loviisa saimme käskyn mennä meidän mökille, sillä meitä ei tarvittu hautajaispuuhissa. Se oli minulle hyvin mieluinen asia, mutta Loviisan suru vaan ei tahtonut haihtua. Tavan takaa aloitti hän itkunsa uudestaan ja minä, joka olin hänen lohduttajakseen määrätty, tahdoin olla pääsemättömissä.

"Mikä teitä vaivaa, kun olette noin surullinen? Teillä mahtaa olla joku salainen omantunnon vaiva? Enkö saattaisi mitenkään olla teille lohdutukseksi?" sanoi isäntä vieraan tykö tultuansa. "Oi, ette mitenkään, isäntä kulta", sanoi vieras itkunsa seasta. "Tahtoisitte kai jotain puhua tilastanne kahden kesken? Siihen kyllä saamme tilaa, kun tulette minun perässäni", sanoi isäntä säälivästi. "Oi!

Kaikki suru, tuska ja kiusaus, jota olemme saaneet kärsiä, on aivan heistä vuotanut. Minun pitäisi mennä Ainaa lohduttamaan, mutta en kykene sitä tekemään, sillä kauhea epätoivo on täyttänyt sieluni..." Juuri kun hän puoliääneen itkunsa seasta mutisi viimeisiä sanoja, töytäsivät hänen nuorimmat veljensä, Esko ja Hannu kamariin.

Minä ensiksi äänettömyyden katkaisin ja aloin moittia häntä haavin nahjusmaisesta käyttelemisestä. Itkunsa niellen vastasi poika; "isä voi kyllä todistaa, ett'ei tuota haukia koskaan saada järvestä ylös. Se on isältä vienyt monta uistinta, ja kylän vanha isäntä kertoo sen särkevän kaikki pyydykset, niin hyvin verkot kuin rysät."

Vähän tavallista totisempana hän kyllä pysyi koko päivän, kun sitävastoin Jacobin, joka itkunsa jälkeen syleili kaikkia ja suuteli morsiantansa huulille, kiharoille, kädelle ja jalalle, valtasi vastustamaton halu pyörittää vaikkapa koko maailmaa. Hän oli erinomaisen vilkas, iloinen ja onnellinen sekä samalla niin rakastettava, että hän viekoitteli kaikki samanlaiseksi.