United States or Finland ? Vote for the TOP Country of the Week !


Kaisa kainosteli palmikkoa tehdessään: »Mitä se nyt tuo Ihalainen joutavia leikittelee!» »Ja muutenkin tämä on lujarakenteinen ja vankkaruumiinen ihminen ... varsinkin näin nais-eläjäksimurisi Antti kumarruksissaan lattiaan katsoen ja piippuansa imien. »Onhan tämämurahti Vatanenkin. Molemmat puhuivat ikäänkuin itseksensä. Kaisalla oli kampa hampaiden välissä, joten hän ei voinut vastata.

Syömästä päästyämme setäni aukasi erään laatikon ja veti sieltä esiin savipiipun ja tupakkaa, josta otti piipun täyden, ennenkuin sulki takaisin laatikkoon. Sen tehtyään hän istuutui äänettömänä piippuaan imien ikkunan ääreen auringonpaisteeseen. Silloin tällöin hän käänsi harhailevan katseensa minuun, kysäisten aina silloin jotakin.

Mutta se tuota näytti korvaavan, kun miehet kiinni pitelivät, kohtelivat kuin pahaakin äijää. Ei sitä kaikkia lorvia tarvitse kiinni pidellä ... mutta tässä on poikaa vielä vanhanakin! Vennu meni tupaan. Sieltä oli piika jo ehtinyt osan astioita porstuaan työntää ja oli nyt lattian lakaisemisen puuhassa. Muori se vieläkin istui takkakivellä piippua imien. »Onko Esa kotona

Nyt tällä myllymatkallaan istui Jussi Antin luona ja he muistelivat matkojaan. Siinä heidän puhellessaan sattuivat mieleen juontumaan matkan syyt ja seuraukset. Polviensa varaan kumartuneena, piippuaan imien, arveli Jussi Vatanen: »Ei suinkaan sillä Partasella ole mikä hätä pehmeillä pehkuilla nukkuessa?» »Mikäs hätä sillä on ... pehmeiksi maatuilla olilla», lohduttautui Anttikin.

Mitä se nyt on sellainen, kun markan markan perään panee... Ja suututtelee sitte jos ei aina paperirahat ole niin kuin hyllyltä ottaen! Siirry nyt tänne lampun ääreen lukemaan ja lue niin että minäkin kuulen. Hetkisen kuluttua nosti poika silmänsä kirjasta ja katsahti isään, joka kuultelevan ja odottavan näköisenä istui vastapäin tuolilla, nojaten ryömillään tuolinselkämykseen ja imien piippuaan.

Kuohuvat taivaasta suoraan Tyrolin kosket, luojan lähteistä pudoten; lumikenttiä alas kiitävät, jäisiä rinteitä rientävät, hyrskyvät pitkin pestyjä kalliopaasia, aina vyöryvät, aina vellovat, vesi kirkastuen paisteessa päivän, vaahto aurinkoa itseensä imien siksi on niin puhdas alppipuro, siksi niin kuulakan kirkas vuorijärvi.

Ma olin taittaa, Vaan kukka: No, Mun nääntymähän Sa poimitko? Siis juurinensa Ma nostin sen Sek' omaan' huostaan Vein aartehen. Hänt' turvapaikkaan Ma lasin. Siell' Hän viihtyy, kukkii Ain' yhä viel'. Yhtäläiset yhteen. Nous kevätkukka Tuolt' alta maan, Nous varhain kaikessa Sulossaan. Tul' mehiläinen, Joi imien: Nuot kahdet kuuluu Kai yhtehen. Runottarein poika.

Kapteeni lähti ahneesti piippuansa imien kyökin ovea kohti äidin luo, joka seisoi ruokahuoneessa aamiaista jakamassa; hänellä oli heinäväkikin talon ruuassa. Kapteeni viipyi jotensakin kauan. "Totta tosiaan olikin äidillä kolme taalaria, ne minä häneltä anastin teitä varten. "Ja siis hyvästi jääkää! Lähettäkää joskus kuulumisia itsestänne"...

"Kärsiä, kärsiä ... se on ainoa mitä enää osaa tehdä", jatkoi hän, lyöden nyrkillä rintaansa. "Kärsi, kärsi vanha sotamies! Keisaria olet palvellut uskollisesti ja nuhteettomasti, niin! Et ole säästänyt hikeäsi etkä vertasi, ja kas nyt mihin kiikkuun jouduit." Vähän ajan perästä hän jatkoi, nyhkimällä imien kirsikkapuista piippuaan.

Paras päätös asialle olisi, jos minä rupeaisin käskijäksi ja ohjaisin häntä kuin lammasta. Istuin siinä tulen ääressä imien polveani ja naureskellen itsekseni. Ajatuksissani kuvittelin itseni puristavan häneltä salaisuuden toisensa perästä ja pääseväni tuon miehen käskijäksi ja ohjaajaksi. Kerrotaan, että Essendeanin noita oli tehnyt peilin, josta saattoi nähdä tulevaisuutensa.