United States or Czechia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Olenpa varma siitä, että kaikki tyyni on Kustaa Aadolfin ilveitä, sanoi kreivitär voimatta pidättää nauruaan, vaikka olikin pahastunut. Juokse alas, Kaarina, ja pelasta neiti; lähetä tänne tuo huimapääni, jos näet hänet. Kaarina meni ja tuli kohta takaisin Kustaa Aadolfin ja pelastetun neidin kanssa; tämä jälkimmäinen oli närkästyksestä yhtä punainen kuin hänen saalinsa.
Kun tämän kaiken huomaamme ja muistamme myöskin, että tämä tapahtuu elämän kiihkeimmässä aikakaudessa, niin emme saa ihmetellä että yliopistolaisten joukossa väliin ilmaantuu tappelun halua ja kaikenlaisia hulluja ilveitä, jotka kulkevat perintönä suvusta sukuun.
Kaisa arvasi asian ja alkoi ujostella: »Mitä tästä minusta nyt enää haastaa! Onhan niitä nuorempiakin!» Mutta Antti oli nyt asiassa kiinni, katsahtaa muljautti merkitsevästi Jussiin, ja jatkoi rohkeana: »Eikä tällä Kaisalla ole nuorempanakaan ollut mitään pahoja kujeita ja ilveitä niin kuin näillä nykyajan tyttö hetaleilla pyrkii olemaan!» »Ei... Ei tällä ole ollut!» imarteli Jussikin.
PORMESTARINNA. Sinä et saa tuollaisia ilveitä pitää! Tuo on rumaa. Jos et sinä herkiä, niin minä sanon papalle, kun hän tulee kotia! ELLEN. Tietääkö mamma, mitä se nyt tekee? Se halveksii. PORMESTARINNA. Hyvä isä tuota tyttöä! Mistä se niitä saakin tuollaisia ilveitä? Ja kun se on niin itsepäinen! Mutta Aleksandra, missä hän on? Mitä sinä nyt luet? No yhäkö sitä!
Meidän verrattomalla pyöreän pöydän kuningas Arturillamme on vahvemmat kädet kuin jalat, ja sentähden hovilaiset tätä nykyä ovat huviksensa sokkosilla, kengänkätkösillä tahi panevat toimeen vedenpaisumuksentakaisia ilveitä. Meidän majesteettimme on kuin luotu sokoksi: ei ketään ole helpompi vetää nenästä. Häntä petetäänkin oikein sydämen pohjasta.
No, sinä saat jotakin muuta tekemistä, että et joudu lakkaamatta nauramaan ja ilveitä tekemään," jatkoi hän ja aikoi vielä kerran lyödä häntä, sillä tämän oppineen miehen vihan syy oli oikeastaan se, että hän luuli huomanneensa Annan nauraneen häntä jonkun kerran, juuri silloin kun hän muutti muotonsa mahdollisimman juhlalliseksi, pitääksensä nuhdesaarnoja.
Mitä sinä Andreita pilkkaat aina! Parempi on olla vaiti kuin puhua joutavia, niinkuin sinä. Andrei on kelpo poika. Juhana. Tilkkanokka, jamakkanenä, killisilmä enpä häntä haukukaan. Andrei. »Hauku, hauku hallikoira, Et sie toki purra saa.» Juhana. Kuka tahtois puuta purra, Sian selkää silitellä. Andrei. Aina sinä olet ilveitä täynnä. Liisa. Totta tosiaan!
Huoneen alemmassa osassa seisoi joukko ihmisiä, jotka näyttivät hänelle sydämensä pohjasta nauravan. Koko tämä joukko kiljui, nauroi, lauleli ja taputteli käsiään, keksien yhä uusia ilveitä, joiden esineenä tämä lukiolaisparka vasten tahtoaan oli. Tämä suututti Eerikki Ljungia. Hän hyppäsi ylös, sysäsi lähinnä seisovat syrjään ja juoksi tiehensä kiusaajainsa seuraamana.
Oi ruusunen, sä suloinen, oi etten sua nähnyt ois! Kas niin! Siinä se nyt oli! HILLERI panee lasinsa pöydälle, istahtaa tuolille lynkäpäisilleen polviaan vasten, peittäen käsillä kasvonsa, nauraa nauruaan. TARJOILIJANEITI. On ilveitä hullulla! Korjaa täältä luusi! Se on samantekevä, mitenpäin muna on padassa. Ideaali! Korkealle, korkealle! Periaatteet!
Ja senpätähden: kun siellä kanuunat kumahtelee ja torvet toitahtelee ilmaisten maailman lasten ilveitä, niin täällä pyssyt paukkaa, padat rämisee ja viulut vinkuu, ja niinkuin siellä mennään tanssivaatteissa, silkissä ja sametissa ja töyhdöissä ja höyhenissä kemuista kirkkoon ja kirkosta kemuihin ja yöllisiin juominkeihin, niin tehdään täälläkin.