United States or Luxembourg ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Sitten hän antoi minulle eväspussin ja palasi takaisin kaupunkiin kesyn norsunsa selässä. "Minä jäin kauniisti puuhun istumaan. Niinkauankuin oli valoisaa, sain olla aivan rauhassa. Vähitellen iltakin pimeni yöksi, mutta ei sittenkään mikään hiljaisuutta häirinnyt. Nukahdin hetkeksi, mutta niinpiankuin päivä alkoi sarastaa, olin minäkin täysin valveilla. Heti kuuluikin kovaa kopinaa metsästä.
Nämät tunteet hän kumminkin tukehutti pian ja ajatteli: »Minä lähden poikani luo: varmaankaan ei hän minua tunne eikä ikänä saa tietää, että entinen mahtava Niemen ukko, hänen ylpeä isänsä, on kerjäläisenä tullut häntä katsomaan. Aamu on ollut, päivä mennyt, ja jo iltakin joutuu, elämäni ilta.
Mill' ansaitsit, maa raukka, sä noin suurta rakkautta, noin kallis kuinka olla voit, kun leiväks pettua vaan soit! Aloille aatteheni mun vei tuntemattomille, uus elo syttyi sieluhun, aavistamaton sille; kuin siivin lensi aikani, kuink' ol' lyhyt kirjani! Se loppui, samoin iltakin, vaan hehkuvalla miellä mä lisää kuulla halusin ja selvitystä vielä. niin moniin kohtiin hämäriin.
Hiipii iltakin valkoiseen saliin, yhä istuvat kuningatar ja Parsifal rinnan. Viimein vasta kun kesäisen yön häilyvä hämärä on leijaillut puistoille ja hunnuttanut suuren salin, herää hento kuningatar olonsa kukkatuoksusta, nousee ja hellittää viivähtävästi Parsifalin käden.
Näin tirkkeni päivä, iltakin, enkä avannut ovea, yöllä vielä olin kultavuoteellani pitkälläni ja siihen nukuin. Näin unta sinusta, Adalbert von Chamisso, rakas ystäväni! Oli minusta kuin olisin seisonut pienen kamarisi lasisen oven takana.
Sinne oli suksimiehen kallion reunalta puitten yli heittänyt eikä ollut kaatunutkaan, vähän vain jalkain notkahtaessa poski hankea hipaissut kuin pyöreällä vanteella painaen ja hiihtänyt tyynesti edelleen. Mietti ajaja jo kääntyäksensä sellaisen otuksen ajosta, mutta kun jo iltakin hämärti, lähti hän kuitenkin vielä jälkeen.
Ajatukset takertuivat kuni verkkoon ja mieli hämärtyi kuni pilvinen iltakin ja semmoisekseen jäi se arvoitus mitä uni merkitsi. Kului päiviä kolme, niin rakennustyö pantiin alkuun. Koulun johtokunta valitsi koulun paikan päivän kaltevalle lepikkoiselle rinteelle. Kaukaa lännestä näkyi tähän vuoret, jotka sinertävinä, tuskin silmän erotettavina liittyivät kaukaisuuden hämärryttämään taivaanrantaan.
Sitten sitä taas Simon kumppalit laativat, miten muka Simolla on lehmiä ja hevosia paljon ja viljaa monet aitalliset, sekä miten paljon hän aina voittaa Pietarireissuillaan. Siinäpä se vaan aika kului keskustellessa, että kohta jo iltakin alkoi tulla ja vieraat alkoivat sanoa, että pitäisipä sitä alkaa kotiinkin päin katsoa.
Avartui arvaamattomiin nyt miete kauas mennen, sydämen hurmas sytyksiin uus elo, outo ennen; kuin siivin lensi päivä pois, josp' ollut kirjaa vielä ois! Se loppui, loppui iltakin, ei laannut mielen palo, niin moniin vielä kohtihin mun täytyi saada valo, hämärät selvitellä nuo, mä läksin vanhan Stoolin luo. Häll' oli paikka entinen ja vanha askar vakaa.
Iltakin alkoi jo hämärtää ja minä mietin jo kömpiä piilopaikastani ulos, kun jälleen alkoi eteläpuolelta kuulua töminää ja esiin ratsasti kokonainen rakuunarykmentti. Se oli nähtävästi vihollisarmeijan jälkijoukko ja pysähtyi talon luo, aikoen arvattavasti yöpyä tähän. Sain siis koreasti jäädä lymypaikkaani odottamaan yötä tai pahimmassa tapauksessa huomispäivää.