United States or Sint Maarten ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sadok oli joutunut harhateille ja hänen sydämensä odotti sitä, joka jo tullut oli, mutta hänen hurskautensa oli oikea, hänen rakkautensa Herraan palava, ja lohdutettuna sekä rohkealla mielellä palasi hän temppelistä kotionsa. Siellä kohtasi hän ensin Naomin, ja häntä kummastutti kohta hänen iloiset kasvonsa, mitkä lähtiessään kyyneleillä kastellut, nyt loistivat ilosta ja riemusta.
"Mutta sehän on aivan toista, kuin jos hän olisi tehnyt velkaa omasta puolestaan", huudahti Ester innokkaana ja ilosta loistaen, "minusta se muuttaa koko asian, vai mitä?" "Niin, likipitäin. Hän oli muuten reippaalla mielellä, Sven poika, arveli hyvin toimineensa mitä takauksiin tulee ja lupasi ensi tilassa taas tehdä samoin..." Ester nauroi. "Hän arveli..."
Niinpä sai Santtu luvan tulla Viijaa kylään hakemaan, joka tieto ei ollut Kotaniemen vanhoista tervalle. Huurteisena joulukuun päivänä hän lähti ajamaan Liisan kanssa. Reeta oli kartanolla peittelemässä ja siinä hänen sydämensä ilosta sykähti, kun painoi toista toiselle olkapäälle. Hän mahtoi ajatella että jospa nuo molemmat olisivat yhtä kilvoiteltuja, mutta niin ei ollut.
Ei ollut ilosta loistavia silmiä katselemassa vasta maailmaan tullutta pienokaista, kun se jo lepäsi vaatteissa. Ei näkynyt hymyilevää silmäystä sille, joka sen oli synnyttänyt. Ei välähtänyt kenenkään aivoissa toivorikasta ajatusta siitä, jonka silmiin nyt valo ensi kertoja heijastui.
Isäni käveli edes-takaisin salissa ja katsoi tavan-takaa akkunasta väittäen, että Ewelynin jo tunnin aikaa sitten olisi pitänyt olla täällä. Arkahermoisella tarkkuudella äitini kulki ympäri sioitellen kuppeja ja järjestäen lautasia pöydällä, kun pihalta kuului hevois-kavioin kopina ja ilosta kajahtava ääni seuraavassa silmänräpäyksessä minä saatoin orpana Ewelynin sisälle huoneesen.
Ja kun runoilija oli käskyn täyttänyt, hän jatkoi, kasvot ja silmät säteilevinä ilosta: "Kuinka! mitä kuulen! hänen kuuluisa telttansa, johon ruhtinaatkin vaan vapisten astuivat, siinäkö nyt maan-moukkat vähääkään kursailematta ovat pehtaroinneet! ... kuinka! hänen kappelinsa! ... nuo kalliit Burgundin pyhimykset jäännösrasioinensa ja lippainensa ... kaikki hänen poimu-reunuksensa kullasta, silkistä ja sametista ... hänen kirjauksiin ja kuviin taotut aseensa ... hänen mainiot timanttinsa ja rubiininsa ... hänen suuri herttuallinen sinettinsä ... nuo kultamaljan kaulavitjat ... tuo kuuluisa, kalliilla kivillä koristettu hattu ... kaikki ne ovat olleet nähtävinä, koskettavina, pilkattavina, liattavina! ... ah! ah! ah! aika lystikäs asia!... Sitten hänen tykkinsä ... ja mikä vielä on paljoa tärkeämpi, hänen lumousvoimansa ... kaikki on mennyt!... Hahhah! eipä hän enää olekkaan Kaarlo Hirveä, Kaarlo Voittamaton... Ei! ei!
"Nyt, Isaak", jatkoi hän, "sen johdosta, mitä olen sinusta nähnyt ja kuullut, luotan sekä sinun rehellisyyteesi että taitoosi. Minä tarvitsen kelpo apumiestä siinä työssä, joka on tullut minun tehtäväkseni; sillä minä mielin kohta ryhtyä tämän perheen ja tilan hoitamiseen." Kun Cineas lausui nämät sanat, lensivät Isaakin kauniit kasvot todellisesta ja teeskentelemättömästä ilosta punaisiksi.
Temppeleissä uhrattiin ja rukoiltiin, lääkärit koettivat taitoaan, vihdoin turvauduttiin taikatemppuihinkin, mutta turhaan. Viikon päästä kuoli lapsi. Suru valtasi hovin ja koko Rooman. Caesar, joka lapsen syntyessä oli ollut tulemaisillaan hulluksi ilosta, oli nyt tulemaisillaan hulluksi surusta. Hän sulkeutui huoneeseensa eikä kahteen päivään huolinut mistään ravinnosta.
Ei hän usein nauranut, eipä paljon milloinkaan, mutta usein riemu loisti hänen silmistään, kun hän puhui, ja minä näin, että hän ulkona kulkiessaan välistä ilosta hypähtelikin. Me puhelimme yhä enemmän, yhä useammin hän tuli minun luokseni ja kertoi elämästään ja tunteistaan.
Silloin tuli puutarhaan kymmenvuotinen poika. Hän oli vähäisten rattaiden eteen asettanut porsaan. Kaikki rupesivat nauramaan; pieni kuusivuotinen Anna taputti ilosta käsiään.