United States or Syria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Leo ja Konrad itkivät myöskin; mutta heidän kyynelensä todistivat, että heidän sydämensä olivat täynnänsä iloa ja kiitollisuutta heidän taivaallista Pelastajaansa kohtaan. Kummallisella tavalla oli Jumala varjellut heitä, runsaasti antanut heille siunauksensa heidän kovissa kärsimyksissään.
Sitä iloa voi sitten kestää monta päivää perätysten, kunnes hänelle taas tuli huolellinen hetkensä. Hän oli huomannut, mitä hänen ympärillään tapahtui. Kauppias oli antanut yhä selvempiä viittauksia. Vihdoin rupesivat vanhemmatkin puhumaan jotenkin suoraan siitä. Heidän mielestään se oli todellinen onni Jaanalle. Hänen ei suinkaan pitäisi kauppiasta luotaan karkoittaa.
Ruokapöydässä he kävivät puheliaiksi ja lavertelivat kuin vapaiksi päässeet koululaiset. Tavallisimmatkin asiat synnyttivät heissä ääretöntä iloa. Pöytään käydessään kätki ukko Lastique hattuunsa vielä savuavan piippunsa, mikä herätti naurua. Kärpänen, jota varmaan houkutteli ukon punainen nenä, yritti useita kertoja istuutua siihen.
Tarttui tukevasti kiinni ja kiidätti lennossa yli lattian. Ja musiikki soi, ja sydän sykki iloa ja elämänhalua. Siinä oli nautintoa siinä tanssissa! Tuo nuori, solakka varatuomari miellytti Ailia jo ensi hetkestä. Mutta ei hän toki silloin vielä aavistanut mitään niistä suhteista, joihin he ennen pitkää joutuisivat.
Hänen vaimonsa, joka kuunteli miehen puhetta, nyökäytti hyväksyvästi päätään ja sanoi sitten Mariannalle: "Minun mieheni ei sano tätä teidän rohkeuttanne masentaakseen. Maan laita on sama kuin lastenkin, toiset elävät, toiset kuolevat, toiset tuottavat iloa, toiset surua. Mutta jos tarkkaan lasketaan, niin aina saa antaa enemmän kuin saa takaisin, ja lopulta tulee kuitenkin petetyksi.
Hän ei tietänyt muuta, kuin tämän hetken ja tämän valssin. Pelkäämmepä suuresti että sama onnellisuuden hurmaus, joka oli Selmaan tarttunut, oli saanut Arvonkin valtaansa; hänen kaunis ja suora muotonsa osoitti kuitenkin tavallista suurempaa iloa ja lämpeyttä. Valssilla, olkoonpa kuinka ihastuttava ja hurmaava tahansa, on kuitenkin loppunsa.
"Olen muuttanut lopun, jossa kerroit toivottomasta virtaan syöksymisestä, paljon iloisemmaksi ja toiveikkaammaksi." "Onko runosi yhtä tosikin?" "Mitäpä siitä, kunhan se vain on kaunis! Tosi! Onko vain se, mikä on surullista, totta?" "Valitettavasti on." "Eikö maailmassa ole ollenkaan iloa?" "On, mutta se ei kestä kauan. "Loppu on aina surullinen." "Niin, mutta usein vasta hyvin myöhään.
Tässä olen minä taistellut raskaimmat ja tärkeimmät taisteloni. Tässä olemme usein murtuneet sekä sielun että ruumiin puolesta. Tässä, tässä olemme langenneet ja nousseet. Tässä olemme kärsineet suurinta tuskaa, mitä ihminen koskaan voi kärsiä, ja toisaalta nauttineet semmoista iloa ja onnea, jota ei yksikään kuolevainen liene suuremmassa määrässä nauttinut.
Se on minusta niinkuin herttaisen maamme uusi kasvuvoima, joka keväällä ilmestyy kaikkialla, kivien välistä Lontoon kaduilta, lehdettömien puitten oksista kolkoista vanhoista istutuksista, kukkaisvarsista säreisestä astiasta potilaan akkunassa, levittäen iloa jokaiseen unhoitettuun kurjuuden soppeen puu-raiskan, pienen kukan taikka pikku maatilkun kautta, jota muutama ruohonkorsi verhoo!
Useana päivänä tuottaa meille koulupoikamaista iloa oikaista tulkitsijaneitoamme, kun hän venäläisessä tekstissä esiintyvän "Nikolaistadin" kääntää suomeksi Nikolainkaupunki. Ei meillä ole mitään Nikolain kaupunkia, vaan sen nimi on suomeksi Vaasa, huudamme aina köörissä, ja lopulta oppiikin neitokainen kääntämään Nikolaistadin aina Vaasaksi.