United States or Guam ? Vote for the TOP Country of the Week !
Realistinen aika, jonka lapsia he ovat ja johon he itsekin katsovat kuuluvansa, näyttää heistä rumalta ja runottomalta menevän, haihtuvan, romantisen aikakauden rinnalla, jota he ovat liian viisaita takaisin toivotellakseen, mutta joka kuitenkin kietoo heidän sydäntään omituisella, salaperäisellä ikävällä.
Välimme on varsin ystävällinen; hän on itse esittänyt matka-seuruutta ja hänellä ei voi olla minkäänlaisia itsekkäitä sivutarkoituksia tällä ikävällä matkustamisella." Näihin kaikkiin seikkoihin, jotka puhuivat Obenreizerin puolustukseksi, lisäsi sattumus vielä yhden tapauksen, silloin kuin he, oltuansa matkalla kahta vertaa kauemmin kuin tavallisesti, vihdoin tulivat Baseliin.
Herrat, joiden kanssa Agnesin ensin näin keskustelevan, olivat jääneet loitommaksi, luultavasti siinä tarkoituksessa, että rauhassa saisimme puhella. Mutta minä ymmärsin, että he ikävällä odottivat, milloin taaskin pääsisivät hänen seuraansa. Sanoin sen vuoksi jäähyväiset, varsinkin kun minulla muutenkin oli jo aika lähteä kotiin.
Turkkien sisässä he sitte kantoivat Simon rekeen. Vaatteilla ja heinillä he peittivät Simon, ett'ei jäänyt kuin pieni reikä, mistä hän sai hengittää. Näin varustettuna läksivät he sitte aamupuhteella matkalle. Suurella ikävällä oli Helka lastensa kanssa odottanut isää kotiin, vaan turhaan. Jopa he olivat yhdessä isän tähden monta kyyneltäkin vuodattaneet.
Siihen siis oltiin tultu! Hänen elämänsä oli käynyt niin tyhjäksi, siltä oli hävitetty onni ja runollisuus, häntä vaivasi niin kova rakkauden ja ystävällisyyden puute, että hänen täytyi, voidakseen olla menehtymättä siihen, mielikuvituksessaan olla puolisolleen uskotoin, täytyi lemmen ikävällä ajatella miestä, jota todellisuudessa ei rakastanut.
Huolien painama mielensä muisteli ikävällä hukkuneen ystävän verrattomia ominaisuuksia, hänen erinomaista lempeyttään, hänen kärsivällisyyttään, ahkeruuttaan, hilpeyttään ja hellää ystävyyttään; Stanleyn ajatus viivähti kauan hänen hupaisessa seurassaan, hänen kunnollisuutensa, hänen hurskautensa ja hänen onnistumisesta varman uskonsa muistossa.
Ei, serkkuseni, en voi ottaa omalletunnolleni, että ikävällä runoelmallani olen teidät ikävystyttänyt. Suvaitkaa kuunnella minua vielä hetkinen. Jättäkäämme sikseen nuo joutavat huvitukset, joiden avulla koetamme saada yksinäisiä hetkiämme kulumaan. Olen tavallaan vankina leirissänne. Teillä on valta. Minulla on vain rukouksia. Joko tahdotte mennä, kreiviseni...? Teidän armonne...
Tietysti Qventin oli siksi viisas ja varovainen, ettei hän kiusannut kuninkaallista malttia liian pitkällä ja ikävällä odottamisella; usean kerran hän jo aikoi keskeyttää syöntinsä, ennenkuin Ludvig sen salli. »Silmistäsi näen», virkkoi kuningas hyvänsävyisesti, »ettei rohkeutesi ole vielä masennuksissa. Käy päälle vaan Jumala ja pyhä Dionysius avuksi! käy kimppuun taas!
Niinpä nytkin täytyy ikävällä mainitani, että erkanin joksikuksi ajaksi muistelmaini päähenkilöistä, enkä siis ole tilaisuudessa enemmältä seuraamaan tuota "rikkiviisauden" ja "hessahtaneen" mielen omituista, jokapäiväistä runollisuutta. Asia oli, näet se, että Matin hartaista kehoituksista isä taaskin toimitti minut pitäjän-kouluun.
Sitä paitse kohtasi minua pieni tapaus, joka poisti joksikin ajaksi laivaelämän yksitoikkoisuuden ja sen sijaan käänsi mieleni ja sydämeni ikävällä kaipauksella entiseen todettuun onnelaani. Minä sain kirjeen Liverpoolista edellämainitulta tohtorilta, hyvältä ystävältäni, samalta, joka minut toimitti Breacin Castleen Itä-Intian retkelle.